HÄMMÄSTELKÄÄMME MITÄ ELÄMÄ MEILLE  JATKUVASTI TARJOAA

BLOGI

Eija Koskelin




ELOA
GRIFFONEIDEN
KANSSA




Musa:
Stayin Alive




2020

LAUANTAI 12.09.

Yksi tyttöpentu kerkesi jo lähtemään.

Hitsi kun aika taas on mennyt. En tiijä mihin mut ihan salakavalasti on luikerrellut. Kesät on menny ja syksyssä ollaan ja vettä piisaa. Ja on menny  paljon muutakin. Mm. 6 pentue lähti eilen maailmalle. Koko kesä niiden kans vierähti. Sanonpa vaan että ehken helpoin selssi ikinä.
Mutta työtä se on helppojen kanssakin. Eilinen perjantai pentujen luovutuksineen oli ihan kovan päivän työrupeama. Ja vei musta kaikki mehut. Mut parempi kunnon sota kun jatkuva kapina. Olis se ollut aika kamalaa jos luovutusprosessiin ois tärvääntyny vaikka 6 päivää. Ehken olis jaksanutkaan.  Nyt oli kaikki ihmiset yhdellä kertaa klo 12.00 koiratarhassa, pennut juoksentelemassa ympäriinsä ja muut koirat päälle. Kansanjuhlan tuntua, liput vaan puuttu. Ja rillimakkarat (tarvii merkata muistiin). Oon kuiteskin aika mato organisoimaan joten tämänkin markkinapäivän läpivienti eteni komiasti ja vauhdilla. Hyödyllisiä neuvoja ja niksejä annettiin, pentuja opeteltiin käsittelemään trimmipöydällä, valmistettiin pentujen ruoka ja syötettiin ne. Sitten sisätiloissa omistajat täyttelivät sopimukset. Rekisterikirjat luovutettiin ja isot pentukassit jaettiin kun niiden sisältö oli käyty läpi.
Koko sessioon kului 1 tunti 15 minuuttia. Ja sitten pihalle, pennut vielä pissille. Emo, isä, ukit ja mummit saatille. Ja uudet omistajat riviin koiranpentuineen.
Oli ilo nähdä niin iso ja tyytväinen jengi etupihalla Suomen Tattarien edessä hymyssä suin. Oli aika Pirkon hyvästellä ja suukotella jälkikasvunsa. Yhtä lukuunottamatta se onnistuikin. Ja kostui siinä silmä aika monelta muulta kuin meikäläiseltäkin. Niin se aina käy. On helpotus kun ne lähtee. Ja sitten kuitenkin pitää itkeä. Ihminen on kummallinen luomakunnan kappale. Pirkko sylissäni jäin niiskuttamaan ja katsomaa kun  autorivi loittoni ja hävisi arvokkaine lasteineen näkymättömiin. Pirkko katsoi tyhjälle tielle vielä pitkään. End of story.
Ja mulla kotona olo kun tyhjiin puristetulla sitruunalla. Autiota. Tyhjä huone. Ei portteja. Ei sanomalehtiä. Ei pentujen pesiä. Ei leluja ympäriinsä. Ei penturuokaa likoomaan. Ei ulkona riehumista. Ei yhtikäs mitään. Tosi vaikee vielä käsittää. Sisänen kello kuitenkin on vielä vanhassa aikataulussaan. N. 4 tunnin välein sapuskaa. Lähtiköhän ne liian nopeesti...?
No, tänään lauantaina suuntasin Vapaana Naisena autoni Porvoon näyttelyyn. Ihan tervetullutta vaihtelua. Tulokset vanhaan malliin. Ettei siinä  mielessä   mitään uutta. Eikä uutta ollut Porvoon palkinnoissakaan. Mukana oli valio uros ja avo narttu, ROP&VSP sertillä. Tiedän Porvoon näyttelyn palkintoannin parhaimmaksi kautta aikain. Olen siellä käynyt vuosikymmeniä. Luantain anti oli silti mahtava: ruusukkeiden lisäksi 3 upeata LAATU pyyhettä, pikku kassi Peddigreen purtavia ja 14 kiloa koiran kuivamuonaa, kaksi 7 kg säkkiä! Siis haloo mikä saalis! Kuka panee paremmaksi? Sanoin tämän tiskin takana seisoville naisille ja kehuin Porvoon palkintoantia parhaimmaksi maailman sivu. Hymyt olivat mahtavat. Tiedä kuka on muhinoinut ja kenen kanssa että tämmöset sponssit on jälleen saatu.
Siperian tuliainen Vlada oli mukana ss-miehenä treeni luontoisesti. Kolmas kerta sen elämässä. Ja katso, ihme tapahtui: neiti nosteli välillä häntäänsä (!!) kun haisteli muita koiria. Vlada tuli Suomeen maaliskuussa ja NIIN VÄÄRÄÄN AIKAAN kun olla voi. Koko isänmaa kiinni eikä minkäänlaista harjoittelupaikaan viittaavaakaan. Kaivariin se oli ilmoitettu  mutten sitä kehään vienyt. Tänään Porvoossa se yllätti iloisesti. Toivo ei siis ole vielä mennyttä!  Luonteeltaanhan se on aktiivisuuden perikuva, eikä pelkää ihmisiä tai muita koiria. Joten siltäkin kantilta katsoen uskoisin sen tulevaisuuteen.



MAANANTAI 27.07.


Terkut ekasta näyttelystä Viron Pärnusta coronan jälkeen. Heti alkuunsa täytyy todeta että paikka oli vanha lentokenttä, oisko ollut joku sotilaskenttä tms. Valtava alue. Ja niinkun joka paissa muuallakin, griffon kehät kaukana sisäänkäynnistä. Tässä tapauksessa kiitoran toisessa päässä viimeisinä. Ja kuten oli luvattukin hirveimmästä hirvein tuuli ja puuttomalla lentokentällä se melkeen vei mukaansa ihmisenkin. Kosolti ainakin kaikenlaista tavaraa näytti liitelevän ympäriinsä. Tuntu että pää irtoo hateilta. Vettä ei vielä tullut mutta heti arvostelun jälkeen tuli.
Molempien koirien käyttäytyminen oli ihan perseestä, ei siitä tahtnonu mitään tulla. Joten tulokset sen mukasia. Suunnattomia vaikeuksia oli vetää häkkiä ja kiinniköytettyä tavarahässäkkää kiitorataa pitkin vastatuulessa autolle. Viimesillä voimille sinne onnistuin pääsemään. Ja autoon, voi ihanuutta.
Seuraavana päivänä Pärnu kakkonen. Ja  ilma oli tehnyt täyskäännöksen. Aurinko paisto ja tuuli vienosti. Kehässä kumpikin sai kaiken annettavissa olevan. Lukasta tuli BALTIAN valio ja CACIBi jonoon muiden kanssa. 16 kuukautta vanhasta Nupusta ei vielä tullut juuri mikään mutta CACIBi on plakkarissa. Ei hukkaeissu.
Näyttelyalueena lentokenttä oli VALTAVA ja näki pitkälle. Ihmisillä väljät tilat. Ei näkynyt tungoksia. Eikä kyllä mitään tarpeellistakaan vaikk kaikkea oli luvattu. Missään ei mitään käsidesiin viittaavaakaan. Ei edes vettä ja saippuaa. Pajamajoissa meilläkin ns. normaaliaikoinakin aina käsidesiä. Muttei Pärnussa. Eikäpä kyllä vettä koirillekaan. Onneks sitä on aina mukana, kantapään kautta opittu. Toimihenkilöt ei osannu sanoa missä vettä olisi, missäpäin on palkintopiste, missä on eläinlääkäri joka kirjottaa passiin ekinokokkus päiväykset. Tiedossa ei ollut oisko kahvilaa missään. Laivaanpääsy ratkaisi kahvilaongelman. Ja olo oli tyytyväinen.
Kotirintmlla normaaalit rutiini ja kaikki mallillaan. Tosin meikäläisen normaali on varmaan valovuosien päässä jonkun muun taviksen "normaalista".
Meijän vuosisadan likka "PikkuPirkko" (H Love Of My Life) ensisynnyttäjä sai pentueensa 59 vuorokaudella. Niin paljon ku pekäsinkin etukäteen - mielessä viime talvi - niin osaksi koitui vaan iloa suurella i-kirjaimella. Ultra kertoi 4 ehkä 5 pentua. Synnytys alkoi torstai iltana ja jatkui perjantai yöhön aamu kolmeen. 5 viriiliä pentua. Hyvä otos ajattelin. Koira pestynä uudessa laatikossa uutukaisten alustojen päällä ja pennut tisseillä. Vikasta pennusta jo 4 tuntia kulunut. Taisin torkahtaa sohvalla, käsi laatikossa, kaikenhan piti olla jo selvää. Havahduin ja korjailin pentujen asentoja tisseille ja - mitä hittoja - näitähän on yks lisää. 6. ylläri pentu oli vielä märkä mutta puhtaaks nuoltu ja tisille silläkin kova hinku. Koira taas alapesulle ja kuivaks. No nyt kaikki ok. Myöhään perjantai iltasella Pirkko ei tykännyt olotilastaan eikä antanut pentujen imeä kunnolla. Vein sen ulos tarpeilleen. Ei hädästä tietookaan vaan otti kyykky asennon ja pulpautti alas seitsemännen pentunsa, tosin kuolleen, eikä ollut ihan äsken menehtynyt. Ja kolmannen kerran pesulle. Varmaan joka kasattajan unelma että kohtuun kuolleetkin poistuvat luonnollista tietä, ei puukolla.
Nyt ollaan siis 6-päisen pentueen (3+3) hoitajia ja kaikki on enemmän kuin hyvin. Maito, painot ja emo. Kaikki pennut tosi viriileitä, heti ekasta henkäyksestä alkaen. Pirkko teki ne tosi helposti, muutamalla pikku työnnöllä. Ne vaan sukelsivat ulos, vääntelehtivät etteivät meinanneet käsissä pysyä. Ketään ei tarvinnut virvotella eikä kukaan haukkonut henkeä eikä olis tarvinu hieroskellakaan. Mutta hieroin kummiskin. Ku niin on sanottu. Nyt naurattaa  moinen kuuliaisuus. Pirkolla nyt vähän löysä maha mut niinhän se tuppaa aina käymään. Että kirjojen mukaan on menny sekin asia.
Pirkko, tää vuosisadan äiti, tulee hyvästä siitosnarttu linjasta jonka isoäiti Red Sweets väänsi aikanaan 3x7 pennun pentueen, 1x6 ja  1x5. Ja sen kaksi tytärtä Red Jade (1x7) ja Sweetest Dreams (Pirkon emä)  molemmat hyviä ja helppoja pentueiden tekijöitä.
Jadesta on vielä kerrottava että sen 7 pennun katras eteni ihan samalla tavalla ja enemmänkin kuin nyt sen siskon tyttären, Pirkon tapauksessa. Jaden peffaakin piti pestä moneen kertan kun sitä luuli että homma oli 4 pennun jälkeen loppu. Ja joka kerta kun pentulaatikoon katso niin oli väki lisääntynyt yhdellä. Kaikkiaan 3 kertaa ja pentuja siis siunaantui 7 jotka kaikki selvisivät hienosti. Toistaa historia itteensä näämmä.
Oon niin onnellinen tästä synnytystapahtumasta. Enkä suinkaan ole unohtanut kiittää Suojelusenkeliä että navigoi tänne eikä unohtanut Pirkkoa. Mutta yhden asian se unohti suojella. Perjantaina iltapäivällä tukkeentui viemäriputki maan alla. Veskiä ei voinu käyttää eikä keittiössä vettä! Isäntämies juoksee kädet levällään pitkin pihoja että saatana, miks aina viikonlopuks tai jouluaatoks.Ja Pirkon maha rippanalla. Mutta onneks sen perspuolta pysty peseen suihkussa.
Lauantaina saatiin verraten kallispalkkanen äijä putkikameroineen ja tukos maan alla  survotuksi etiäpäin. On kuulemma lapiohommia tiedossa jossain vaiheessa.  Vajaa tunnin duuni ja yli 500 €. Mutta kun saa istu vessanpytyllä punasen muoviämpärin sijasta niin - on se sen väärtti.




PERJANTAI 03.07.


Vihdoinkin SATAA! Kolme päivää. Puutarha KIITTÄÄ!
On ollu kuumaa ku helevetissä, tuuletonta kans. Ei oo kyllä mua varten. Eikä koiratkaan siitä nauti. Pari kertaa päivittäin on kastettu ja uitettu niitä molemmissa altaissa. Alkuun piti tusina koiria kiikuttaa sylissä ja laittaa veteen. Pikkuhiljaa sakki alko tottumaan ja tulivat jo ikäänkuin jonoon altaan reunalle että koska on heitin vuoro. Vaan Pilvi menee itekseen. Edesmenneissä koirissa oli monia. Ja kyllä piisaa iloa ja riemua kun mennään pitkin pihoja märkänä kun olis tuli takapuolessa. Allasvesiä käytetään kasvienkin kasteluun joten uutta vettä tilalle joutuu lorottamaan joka toinen päivä. Vesi pysyy siten sopivan raikkaana koirien räpiköintiin. Muuten tosta Pilvestä. Jos tontille tulee kuka tahansa vieras ihminen se menee oitis syvälle altaaseen kastaan ittensä. Jos ollaan sisätiloissa laittaa etutassut juomakuppiin. On se sen verran ihme koira. Tarvii aina muistaa ottaa ne isot vesikupit veks ennenkun joku tulee taloon. Enenkun keittiö lainehtii.
Vettä on lotrattu muutoinkin. Viime viikolla oli "SE" päivä elikkä sauna päivä. Koko sakki pestiin ja eikun ulos aurinkoon kuivumaan, pyykkiPoikia ei sentään tarvittu! Seuraavana päivänä sitten kynsienleikkuut, korvien rassamiset ja kirsun voitelut vaseliinilla.
Kirsuista puheenollen. Niin paljon näkyy kuvia griffoneiden, etenkin sileiden nenistä. Toiset todella kamalassa kunnossa. Omistajat jopa kyselleet (??!) että mitä vois tehdä. Haloo, missä on näiden kasvattajat? Olen moneen kertaan antanut apua ja ohjeistanut mitä pitää tehdä jottei nenistä tule semmosia ikinä. Että Kloverin vaseliinia vaan kirsun päähän, reilusti, päivittäin. Kyllä tulee kuntoon. Ja sen jälkeen silloin tällöin heti kun tarvetta alkaa esiintyä. Paitsi että ihmetyttää tietämättömyys niin ihmetyttää myös ettei koskaan ole tullut minkäänlaista vastausta annettuihin ohjeisiin, saatika mitään kiitokseen viittaavaa. Millasten ihmisten (koiranomistjien) parissa tässä kruisaillaan, niin itteensä täynnä. Panisivat sen kännykän joskus käsistään niin voisi nähdä koiransakin... vähän vähemmän omia naamakuvia.
On ollut aika poikkeuksellista kevättä ja kesää. Kun on tottunut joka viikonloppu ajelemaan koirien kanssa millon mihinkin näyttelyyn on tosi outoo oleskella viikonlout kotinurkissa. 17 suomi-näyttelyä vielä peruuntumatta. Ei silti, rahaa on säästynyt kosolti. Ja on saanut tehdä mitä huvittaa, sununtaisinkin. Tähtäimessä nyt yks kohde, vieläköhän sitä osaa tehdä mitä tarvii, mitä koirat meinaa kun joutuu pitkästä aikaa kentälle, missä mun kaikki kamat on ja missä kunnossa, ei kai vaan taarvi nousta kuudelta aamulla ylös...
Punkkeja on ollut tosi vähän, onkohan tää käristyskupoli ollut niillekin liikaa. Tosin nyt on viileempää ja sateisempaa.
Kaks likkaa odotustilassa. Ainakin ovat pestyjä ja huollossa olleita ja valmiita menemään pentulaatikkoon. Pojilla on käynyt "naapurin likkoja", toivottavasti menestyksekkäästi. Ja Arin ihana (todella upea) musta tyttö väänsi narttupennun jolle ei ilmeisestikään kotia tarvi hakea.
Pentuja on kyselty paljon. En mitenkään voi edes kuvitella pystyväni täyttämään näitä toiveita vaikka kuinka onnistuneita pentueita täällä likat ponnistelisivat sisuksistaan. Etenkin kun viime kerroista ei juurikaan ole hyvää sanottavana. Mutta toivotaan parasta ja pelätään pahinta, kuten sanotaan. Ja - sitä kuuluisaa Suojelusenkeliä taas tarvitaan. Osote on tiedossa!




KESKIVIIKKO 27.05.

Olisko jo ihan viittä vaille kesä? En kuitenkaan vielä ole uskaltautunut samettiruusujen kanssa. Ehkä tulevana viikonloppuna. Ellei taas raekuurot yllätä. Niitä on nähty ja räntää. Kaikki valmiina ostetut kukat jo paikoillaan killumassa. Siniset orvokit oli ekana ja jostain ihmeen syystä ne ei paljoa rakeita kumarrelleet. Hyvin voivat. Ihanat siniset. Puutarhamyymälässä kävi taas vanhanaikasesti. Tuli ostettua listan ulkopuolelta vaikka mitä. Ihan kun ois saanu piikin persauksiin, sitä vaan sekoo kaiken kukkaloiston keskellä.
Pentusuunnitelmiakin on tehty ja saatettu alkuun siellä ja täällä. Kaksi omaakin on ns. työn alla. Ja se ekaksi suunniteltu osoittautui ultrassa tyhjäksi. Kuten vähän aavistelinkin.
Ihmisset kyselee pentujen perään kuulemani mukaan joka puolella. Eikä tää välttämättä ole hyvä asia. Päivittäin tulee tännekin yhteydenottoja. No, vanhastaan tiedän ettei kaikki suinkaan ole koiraa ottamassa. Kiva vaan kysellä ummet ja lammet, paremman tekemisen puutteessa vissiin. Ja sitä luppoaikaa tänä päivänä on.
Sileäkarvaiset näyttäs olevan listan ykkösinä. Kertonee jotain tän päivän sukupolvesta, kaikki pitää saada valmiina, mitään ei viitsitä itse tehdä ja se koirakin pitää olla helppo nakki. Näyttelyistä ei kukaan halua tietääkään. Lemmikki riittää. No, ei se koira kärsi jos ei näyttelyyn pääse mutta jos pito tai olosuhteet on huonot niin kyllä kärsii. Joten olosuhteet on pennun tärkein tie onneen. Luojan kiitos griffonit ei yleensä päädy huonoihin käsiin eikä varsinkaan ns. "munan jatkeeksi" kuten isommissa roduissa on vaarana.
Olen aina ollut tarkka mihin Huvikumpulaiset täältä ihanista maisemista päätyvät. Että elämä jatkossa sujuisi mahdollisimman  saman oloisena. Ympäristö vapaalle liikunnalle on NUMERO UNO. Olen asunut Helsingissä kantakaupungissa, sen lähiöissä, Helsingin ulkopuolella paritalossa ja lopulta Nurmijärvellä haja-asutusalueella omakotitalossa. Tiedän mistä puhun kun on kyse olosuhteista ja ympäristöstä johon pentua - joka toivon mukaan elää toiselle kymmenelle - ollaan kankkimassa. Helsingin aikoina näki liian monen koiran aamupissi rutiinit ratikkakiskojen välissä. Pahimmat kuvat säilyvät mielessä edelleen. Koirapuistoja en suosittele. Lähinnä olosuhteiden pakosta.  En kovin lämpene isoille kaupungeille, missään maassa, lähiöt ovatkin jo toinen juttu.
Koiran hankkijoitakin on moneen junaan. Toiset keräilevät rotuja, isoista pieniin jopa kerrostaloihin. Ei varmaan 7-8 viikkonen kääpiörodun pentu ole ihanneolosuhteissaan siellä.
Jotkut leuhkivat asiantuntemuksellaan omistettuaan ison joukon mitä erilaisempia rotuja. Kun koira elää toiselle kymmenelle eikä henkilöt itsekään näytä olevan kovin vanhoja, asettuu asia tosi outoon valoon.
Kysellään pentuja pelkällä etunimellä, sattuisko olemaan nyt jotakin jonka heti vois varata. Se pentukin näille pitäs vissiin viedä Esson baariin?
Välillä kerrotaan miten suuri kämppä kerrostalossa on ja vanhemmilla saaressa  mökki jossa pentu sais lomilla olla vapaana (!) muttei sanaakaan siitä pennun arki ympäristöstä. Ei se 200 neliötä kolmannessa kerroksessa korvaa metsälenkkejä. Vai?
Jotkut intoutuvat kertomaan lukuisista perheen  harrastuksista, lapset mukaan lukien. Ja töissäkin käydään. Mihkähän tässä enää koiraa tarvitaan?
Ja kaikesta kuulemastaan vois kirjaston kirjottaa...
Olen tuottaut 25 griffonia. Vain yksi kasvattaja kyseli tarkemmin olosuhteista ja lisäksi olisko ketään tunnettua kennel ihmistä joka vois minua suositella? En näitä kyselyjä koskaan pitänyt loukkauksena ja kasvattaja kasvoi silmissäni.
Kaikesta edellä kerrotusta on hyvä mennä tarkistamaan ideologiaani kotisivuiltani www.huvikummun.net  osiosta "Meidän Jengistä". Aika tyhjentävää tekstiä.
On kahdenlaisia kasvattajia. Niitä jotka myyvät kun raha löytyy. Ja niitä jotka eivät ja vieläpä haluavat tietää olosuhteistasi ja ympäristöstä johon olet lemmikkiäsi hankkimassa. Ei sen monimutkaisempaa.
Luojan kiitos ei ole vielä pentuja. Ja Luojan kiitos - onneks oon vanha kettu!




SUNNUNTAI 12.04.

Pennut 6 viikkoa, vertaa kuvaan edellisestä Blogista.

Yli kuukaus taas kulunut, ei oo totta. Aika menee vaikkei haluiskaan. On niin lämpösen näköistä mutta karseet tuulet. Syyskuusta asti. Ikkunasta näyttää aurinkoiselta ja keväiseltä, menet ulos niin pää irtoo. Pääsiäislilja poloset taistelee olemassaolostaan "myrskyä" vastaan. Ihmetteleevät varmaan eiks tää ikinä lopu.
Koko maailma puolestaan taistelee nyt corona virusta  vastaan. Onneks asutaan täällä pienessä Suomessa jossa vähän asukkaita harvakseen pitkin karttaa. Eristtyksiä voimassa jos minkälaisia. Me täällä Uudellamaalla ollaan vankilassa  eikä saada mihkään muualle mennä eikä liiooin tänne ketään päästetä. Joskin viimeset uutiset kertovat että rajat aukee 19.04. Mutta siihen asti vaan välttämättömät elintarvike ja tavaratoimitukset salittuja yli rajan sekä todistettavasti työmatkat. Kaikenlaiset porukka kokoontumiset ja tapahtumat kans pannassa. Koiranäytttelyt toivottavasti päästään alottamaan kesällä, mutta missä kuussa se jää nähtävväksi?
Eipä tää olotila, paikoillaan oleminen, sanottavammin ole meikäläisen elämään vaikuttanut kun toistaseks on terveenäkin selvitty. Mitä näyttelyihin tulee - rahaa on säästynyt tolkuttomasti.  Äitimuorillekin on saatu tavaraa toimitettua Senioritaloon hissillä, kamat hissiin ja mutsi painaa ylhäällä nappulaa. Siistiä.
Onneks niillä päiväruokailu on järjestynyt, ei yhteisesti mutta jokaiselle tuodaan sapuskat ovelle.Niiden vanhusten kannalta tää eritys on sikälikin kauheeta ettei moni kohta enää osaa puhua senkään vertaa. Keskustelutaito kun ei monellakaan ole parhaimmasta päästä ollutkaan. Toivotaan parasta.
Tilanteen huomioiden Huvikumpulaiset lähti talosta vauhdilla. Vaikka monia manöövereita jouduttiin tekemään, yksi pentukin lähti huoltsikan pihasta mustalla mersulla, vissiin ministeri semmosella. Toinen haettiin pihasta ja     jatkokuljetus pidemmältä lopulliseen kotiinsa. Ihmiset on ollut niin innoissaan, tuntuu että enemmän kun koskaan. Vissiin pelko jäämisestä ilman pentua meni kaiken edelle. Nyt ollaan onnellisia uusia koiran omistajia ja kaikilla on mennyt hyvin kuljetukset yms. Kasvatajalle on tullut kiitoksia monelta taholta. No kiitos, siitä tulee aina hyvä mieli. Jos on uusilla koiran omistajilla nyt kädet täynnä pennun kanssa puuhaamista niin meidän talo on NIIN tyhjä. Joskin ollut suruvoittoista mutta myös ilonaiheita löytyi: kaikki AAMUT on nyt mun OMIA. En muista millon viimeks. Yes.
No, äläs mitä, kaiken tän keskellä pöllähti tähän vielä Venäjältä, Siperian hyytävästä kylmyydestä Novosibirskistä (en enää pitemmältä saanu) narttu pentu, Roterr Griff Vlada. Oli varmaan vika eläin joka vielä pääsi maahan. Kaunis bruxi pentu justiinsa mitä tänne kaipasinkin. Alkaa Huvikumpulaiset likat  jo vanhentua. Vlada saapui synttäripäivänään 18.03. 4-kuisena. Se on nyt nuorin talossa ja ainut joka tarvii ylimäärästä sapuskaa, pentujen jälkeen. Muttei sen enempää ylimäärästä työtä. Se nauttii ja purkaa energiaansa jengin muiden yhtä hullujen kanssa, Luka, Nuppu, Pirkko.
Laitoin sille kaulapannan ja hämmästyksekseni se juoksenteli ja touhusi kun ei  mitään. Olin varustautunut loputtomaan rapsimis esitykseen. Ehkä se vielä nähdään kun napsasen siihen taluttimen kiinni. Se vaikein yhtälö. Onneks tiedän mitä tehdä. Ja muu jengi on apuna, näyttää miten kuuluu olla. Vlada on villikko mutta viksu. Näyttäs oppivan helposti.
Vlada reissusi kaukaa ja pitkään. Novosibirskistä Moskovan kentälle on 3500  km. Siellä kului useita tunteja ennen koneen lähtöä. Josta monen tunnin lento Suomeen. Vantaan kentällä kului yli 3 tuntia ennen koiran saantia. Asioitava oli  kolmella eri alueella, kolmessa eri tarkistuspisteessä, joiden väliä kaahasin autolla. Virkaeläinlääkärinkin tapasin 2 kertaa, eri paikoissa. Kaiken hässäkän  keskellä oltiin suojavaatetuksessa kontakteja vältellen ja kierreltiin hallien sisäosissa loputtomia käytäviä yleisiä tiloja vältellen. Vessaankaan ei päästetty viruksen takia kun vikassa pisteessä ja oli kyllä ihan viime tingassa.
Mutta ennen tätä kaikkea, koiran tuloa, oli
käyty R-Kiskalla Moneygrammilla maksamassa sitä sun tätä. Koiraa juoksutettu Venäjällä lekurissa erilaisilla pävämäärillä. Tehty hirmu työt netissä, täällä, Novosibirskissä ja Moskovassa. Saatu aikaseksi valtava määrä paperia ja tietoo. Terminaalissa niitä plorattiin ja leimattiin. Eri luukuilla. Paprua oli noin sentin pino, passi mukaan lukien.
Terminaalissa oltiin samaa mieltä, koko homma on perseestä, ei se ole kenenkään etu että  pentu joutuu vaihtamaan kotia 4-kuisena, jopa vanhempana. Ei ole taudit vähentyneet eikä enentyneet entiseen verrattuna kun pennun sai syliinsä 7-9 viikkosena. Kuten kuuluukin.  Mutta minkäs teet. Se nyt vaan on niin.
Vihdoin pääsin käsiksi itse asiaan, sain Vladan syliini. Se nuoli naamaa, oli ilosta puikeena eikä mitenkään rasittuneen näkönen. Ihme. Alko kotimatka Nurmijärven luontopuistoon. Oli sillä ihmettelemistä. Kotimaassaan se ei varmaan ollut ulkona paljoakaan, kerrankin kun pyysin kuvia oli -30 pakkasta. Tosi Siperian sää! Ja täällä kummallista vihreetä puski maasta jo kovaa kyytiä. Kyllä meni nenä maassa ekan ½ tuntisen!
Kaikki edellä mainittu sai ajattelemaan miten ihmeessä joku eka kertalainen voi tämmösestä tuontihommasta tänä päivänä selviytyä? Tarvii ottaa avuksi huolintaliike ja maksaa sille. Puhumattakaan jälkipyykistä, sen jo 4-kuisen uuden koiran kanssa pärjäämisestä. Kiitos EU-säännösten tekijöiden. Jos ei ole koiraa ennen ollut, vaikeeta kyllä tulee olemaan. 
Muutama varotuksen sana:
- kennelissä kasvaneen, eristyksissä ihmisistä pidetyn monta kuukautta vanhan koiran kanssa voit joutua sekaantumaan monenlaisiin häiriökäyttäytymisiin ongelmineen. Koira ei anna kiinni itseään vaan juoksee karkuun (ja esim. 4-kuinen niin että kiinni et kyllä saa), ei ole ollut vapaudessa, ei tunne nimeään, ei ymmärrä kieltä, huoneessa juoksee ympyrää ahtaista kasvatusolosouhteista johtuen, ei ole tottunut ihmiskontakteihin, jos on niin ehkä vaan toiseen sukupuoleen, ei ole tottunut tavallisiin kodin ääniin (kodinkoneet, lapset, muut ihmiset), syö vaan kuivanappuloita lattialta, ei ota mitään kädestä. Yms yms.  Koiran, joka ei ota mitään kädestä, opettaminen on tosi haasteellista.
25 griffonia tuottaneena on tullut lieveilmiönä nähneeksi ja kuulleeksi kaikenlaista. Omat tuontini ovat olleet kunnollisilta kasvattajilta, tunnetuista kenneleistä eikä vaikeuksia ole ollut. Mutta monelaisiin outoihin juttuihin on tullut törmätyksi.
No eivät kaikki tuontikoiratkaan tule edellä kuvatun onnettomasti "päivitettyinä", toisaalta omasta maastaankin voi saada yhtä "raakileen" käsiinsä jos ei etukäteistyö ostajankaan osalta ole tehtynä.
Tänä päivänä joutuu näkemään niin paljon kuvia erilaisista petujen kasvatus olosuhteista, eri maista (Suomestakin) eivätkä kaikki kestä päivänvaloa. Vaikka omistajiensa mielestä niissä ei ole mitään hävettävää koskapa kuviaan rohkenevat julkaisevat. Liian ahtaat häkinomaiset pentuaitaukset, jopa häkit itsessään, näyttävät olevan normaalia pennuille ja emoille.
Monet pennut tallovat epämääräsen täkkikasan päällä.  Ja näissä ollaan kunnes kodit siunaantuvat jostain. Yöunet menee, ei niitä kannattais katella.
No, onneksi kaikki maailman kasvattajat eivät ole eläinrääkkääjiä ja suurin osa pitää koiransa hyvin ja kasvattaa pentueensa kuten kuuluukin antaen niille hyvät eväät elämää varten. Toisaalta monen meistäkin kannattaisi ehkä katsoa peiliin. Aina voi parantaa lemmikkiensä hyvinvointia.
Hyvää ja parempaa kevättä kaikille, pysykää terveinä! 
   
 


SUNNUNTAI 01.03.


Maaliskuun eka ja ekat lumet. Niinku oikeet lumet, on satanut aamusta alkaen ja sataa edelleenkin. tienoot ihanasti jo paksuhkon lumikerroksen alla. En ollenkaan pane pahakseni. On puhdasta ja valosaa. Linnut hyppii ihmeissään  lumessa, eihän ne ole siihen tänä "talvena" raukat tottuneet.
Pöllöt huhuilee ilta myöhällä, tikat päiväsaikaan. Vihertikatkin on heränneet huutelemaan. Ja kaikki pikkulinnut, tintit sun muut hippiäiset lentelee päättömän näkösesti toistensa perässä. Enemmän kuin ruuan. Että viettiä on ja kevättä ilmassa yllättävästä lumesta huolimatta.
Se lastentarhakin talossa sitten jäi kuviteltua pienemmäksi. Vain yksi (Soman) pentue. Enemmän vapaa aikaa mitä olin kuvitellutkaan. Tosin muutama yö pentulaatikolla kului opettaessa niitä imemään ja pysymään tissillä. Ei tuntunut olevan oikeen hakusessa. Mutta nyt on. Sitä ollaan jo viikon vanhoja, painot nousee hienosti, kynnet ekan kerran leikattuja ja alustava kartoitus karvanlaaduista tehtynä. Joka kartoitus ei vielä antanut varmuutta, vaan pienen aavistuksen että uros ainakin ehkä ois karkee... Ans kattoo.
Seuraava pentue vasta huhtikuussa.
Ennen tätä synnytys hössötystä ehdittiin käydä lahden toisella puolella, Latviassa ja Virossa. Hakemassa junnu nartulle ne puuttuvat  Juniori Sertit sekä isukki "Lukalle" aikakoirien sertti (LT&LV MVA) . Junnu "Nuppu" on nyt valmis Baltian Juniori Valio. Muualla ei ole sitten oltukaan eikä vähään aikaan ollakaan. Hyvää se tekee pieni tauko näistäkin riennoista. Tehtynä on kyllä  suunnitelmia, trimmauksia, ilmottautumisia maksettu, hotelleja varattu. Aika näyttää miten suunnitelmissa pysytään. Kuten oon sanonu, ihmisellä pitää aina olla joku suunnitelma elämän jatkumiseks.
Tiedä oonko joku ennustaja eukko vai mikä. Eilen IKEASSA oli pakko pidellä käsissä ekoja pikku narsissin ruukkuja. Ihanaa ois ollu saada pihalle pieneen   kippoon ekat keltaset kukat, noin niinkun varaslähtönä. En sitten ottanut kuitenkaan. Ja kato heti tänään - kuka olis uskonu -  alko pyryttään ja tekee sitä edelleenkin! Että sinnitellään huhtikuuhun. Ei hötkyillä.

 

SUNNUNTAI 02.02.


Huvikummun Eleanor Rigby

Joo, helmikuu eikä lumesta tietookaan. Syyskuusta saakka sateen tihuutusta, enemmän tahi vähemmän. Ja pimeetä ku - tiedätte missä - ihan sama mikä kellonaika. Porukat vaan elää päivästä toiseen kuka mitenkin masentuneena parempia aikoja ootellen.
Niin se on käyny meikäläisellekin että ihan kun vahingossa nyt on ajauduttu jo helmikuuhun. Eikä tää nyt kovin paremmalta ajalta näytä vieläkään. Ens kuussa  pitäs olla kevättä ilmassa. Lumilinko raukka seisoo pihalla räystään alla ruostumassa. Ei helvetti!
Pennut sitten lähtivät aikanaan ja talo rauhottui. Emot seljälleen latialle jalat pystyyn. Muutama viikko tässä mullekin vielä luppoaikaa, sitten lykkää taas pentuja. Niinku aiemminkin olen todennut en juurikaan välitä ns. kesäpennuista. Jolloin on paljon muuta tekemistä. Tuleekohan näistä "talvipennuista" ekat jotka ei pääse lunta näkemäänkään? Harmi.
On tässä sentään jokunen näytelmäkin näytelty. Muttei kotimaassa. Virossa ja Liettuassa. Joissa isä ja juniori tyttärensä keräsivät pointsit. Eipä se isukkikaan vielä mikään vanha ole. Vielä kahta vuottakaan. "Nuppu" näytti karvansa: virosta Jun-Sertti ROP-Juniori, VSP, Liettua Kaunas (3 näyttelyä) 3xJun-Sertti, 3xROP-Juniori ja 3xVSP. On se ika kova luu. Isäukkokin sai CACIBinsa ja ROPpinsa. Tyttäreltään uupuu siis enää Latvian Jun-sertti BALTJ Ch tittelistä! Samaa rataa tuntuu menevän kun isänsä.
No about kolme viikkoo ja meikäläinen on kolmen pentulaatikon loukossa jos kaikki menee niinkun Strömsössä. Tarvii alkaa kamojen keräily tulevia koitoksia varten. Mutta sitä ennen trimmauksia vielä jonossa. Pitäkää peukkuja ja toivottakaa onnea synnytyksiin, sitä kyllä taas tarvitaan. Ja notkeutta polviin.


Nuppu Pisisaaressa.



2019

LAUANTAI 21.12.



Ja taas sataa. Vaikkei se nyt mikään uutinen ole. Ja kolme päivää jouluun. Ja vaikka mitä duunia viellä.  Siksi sen  enempiä analysoimatta tekemisiäni viime blogin jälkeen -  lyhyesti vaan se mitä pääasiallisesti oon hommaillut aamusta iltaan:
Koirat ulos, samaan aikaan oman aamupalan kanssa emojen aamuruuat, kahden eri ikäisen pentueen lisäruuat, sitten petien putsaukset, aluskarvojen vaihdot, siivoukset ja moppaukset, uudet paperit, omien koirieni ruuat. Huushollin siivoukset ja moppaukset, pentujen ulkoilutukset, päiväruuat pennuille, emoille, paikkojen putsaukset, itselle kahvit. Neljän maissa sapuskat koko jengille jonka jälkeen pöperöt pikku naperoille. Korjataan jäljet ja puhdisteaan taas paikat. Uutta paperia. Koitetaan olla vähän ulkonakin jos ei sada. Isommat juoksee ite ovesta  muiden koirien kanssa. Pienimmät kannetaan kopalla. Tämän jälkeen omat ruuanlaitot. Mainittavaa on myös lukuisat kynsien leikkuut ja käsittelyharjotukset pöydällä, pentujen viikkokuvaukset kotisivujen päivityksin. Vapaa ilta alkaa n. 19.30 jonka jälkeen sohvalle telkun ääreen ja jengi kaikki mahanpäälle....
Kaksi Heilan mustiaista viettävät osan joulusta jo uusissa kodeissan. Upeat ihanat joululahjat vai mitä? Macy ja pennut pysyvät täällä vielä parit viikot. Macy 100 pisteen mamma tosin kotiutetaan hieman aiemmin.
Tahtoo sanoa tämän tässä ja nyt vielä Macylle: kiitos että olit ihana ja huolehtivainen, hyvä emokoira, kiitos että olit oma sylikoirani sohvalla, kiitos niistä kaikista nuolaisuista kasvoille ja kiitos että luotit ja turvauduit minuun. Toivon Macylle kaikkea hyvää tulevaisuudessa. Muista minua joskus!
 
           TOIVOTAN KAIKILLE HYVÄÄ JOULUA  
        SEKÄ ONNEA UUDELLE VUODELLE 2020!!



TORSTAI 21.11.



Eipä juurikaan ole ilmoja pidellyt, samaa vanhaa tihuutusta, märkää, kumman utuista ja pimeetä. Sisällä on oltava valot kaiken aikaa. Ei kauheesti tuu ulkoiltua näissä keleissä. Koirat sentään jotenkin viihtyy ja kaahaavat mennä tuhatta ja sataa. Emokoiratkin pistetään asioilleen sopivin välein. Saamaan vähän vaihtelua pahvilaatikko elämisiinsä.
Ja emoista puheenollen, kaksi tyytyväistä emoa NYT ja hoitaavat pentujaan tosi huolella. Mutta alku ei ollu ruusuista.
Mafian Heila teki 2 belge b&t pentua, tyttö ja poika. Homma sujui hienosti mutta synnnytyksen jälkeinen kuume teki sairaaks,syömättömäks. Tietenkään maitoa ei sitten tullut. Eka viikko oli painajaista. Syöttää piti pentuja. Ja emoa väkisin tarkoitukseen sopivalla moussella. 7 päivää meni ennenkun kolmenlaiset lääkkeet vaikuttivat lopulliseen tervehtymiseen. Ruoka alkoi maittaa ja maito herua.
Juuri kun luulin selvinneeni tästä riesasta tuli toinen emo Macy taloon. Viikkoa ennen laskettua aikaa, tottumaan taloon ja tapoihin. Ans olla, sehän ei suostunut SYÖMÄÄN juuri mitään. Voi ei taasko! Tarkoitukseen sopivaa moussea taas väkisin sisään. Koko viikon ajan synnytykseen asti. Macy on pienehkö narttu ja neljä pentua painoivat sen mahalaukkua niin ettei näläntunnetta ollut ja jos olikin ei voinut eikä huvittanut syödä.
Mutta joka pilvellä on hopeareunus. Äläs mitä, Macy synnytti TIISTAI AAMUNA - ei siis viikonloppu yönä. Tätä vois syystäkin kutsua vuosisadan ihmeeksi. Klo 10.15. eka ja 12.15. viimenen neljästä pennusta. Loppulukemakin oli suoraan Strömsöstä - 2 poikaa ja 2 tyttöä. Ja rvatkaa mitä, kyllä rupes ruoka maittaan Macylle!
Sanomattakin selvää että olo on helpottunu. Kaikki onnellisesti takana päin ja pennut, äidit ja isät ja naton kaimat voi hyvin. Ei mitään ongelmia ainakaan tähän asti. Toivottavasti pysyyvätkin loitolla.

Heilan pennut alkavat jo liikkua enemmän, kattelevat mua pienillä sinimustilla  silmillään. Kohta ne jo laitetaan omaan aitaukseensa koirahuoneeseen, alkaa ylimääränen ruoka palvelu, otetaan ekat stepit pihalla. Aika kuluu kun siivillä ja kohta, ihan  kohta ollaankin joulussa. Amazing!
Vaikkakin ongelmia, jotka kuitenkin selätettiin, tunnen oloni nöyräksi ja kiitolliseksi kaikesta tästä hyvästä johon on päädytty. Jossain on se suojelusenkeli meikäläisellekin. Ihan varmaan on.



TIISTAI 22.10.


Enää ylemmäs ei pääse.

Kaiken tän harmauden ja tihuuttamisen keskellä on TV tarjonnu ylläri naurunaiheet. Siis nää kaks optikkomainosta. Ei helvetti. Yhessä ukko uikkareissa sukeltaa laiturilta ja juoksee tuhatta ja sataa peilikirkasta jäätä pitkin! Kääk super kliffaa! Sitten se harmaa persialaiskissan näkönen karvahattu elukkalääkärin pöydällä. Katti toisaalla kieli pitkällä ja nielasee kauhusta. Että minkäköhänlaisiin käsiin tässä ollaan joutumassa. Kluk!
Mutta Beroccan vitamiinimamainos on huippu. Se vihree ötökkö, lisko, kerpiili eli mikä hän on, hilluu mahtipontisena viidakossa, rallattelee öky äijän äänellä ja pullistelee maailman komeimpana täynnä itteään... Tää saa mut AINA hyvälle tuulelle!
Eipä tässä muuta mainittavaa juur olekkaaan. Vietän vielä ns. luppoaikaa kolmisen viikkoa. Sitten loppuu lupostelu. Kaks pentuetta tilauksessa, kolmaskin oli mutta ultrassa ei sitten ollutkaan. No, huono uutinen ja hyvä. Pääsenpähän helpommalla. Pennuttamisen ajottaminen syksyyn ja talveen on meikäläisen kannalta järkevämpää ja koirien. Mammat on näytelykoiriakin. Nykyisten pitkien pakollisten näyttely karenssiaikojen vuoksi haluun kesäpennuttamisia välttää. Ja tarviihan sitä ihmisenkin kesällä nauttia. Ihan mukava ilman pahvilaatikoita.
Pitkästä aikaa on päästy mettälenkeillekin. Sen jälkeen kun se osin kaadettiin ei sinne ole ollut menemistä. Työkoneet pilasivat sen lopullisesti. Saviuraa joka suuntaan ja kaatuneita pieniä runkoja vieläkin pitkin ja poikin puhumattakaan oksistoista jotka joskus varmaan maatuvat. Muttei mun elinaikana. Nyt näyttäs että maapohja on vähän parantunut ja savikot poissa. Tästä kun vielä pakastuu ja maa kovenee niin avot...  On muuten hyvä niksi saada jengistä mehut veks. Ylimääräset energiat häipyy ja huomattavasti rauhallisempaa himassa. Ei tässä kävelytestejä ole tarvittu ennen eikä nytkään. Tunti vaikeakulkusessa murtomaastossa pomppien erottais kyllä helposti jyvät akanoista. Ei ole talon vanhatkaan koirat ikinä kieli sinisenä happea ryystäneet kotiin palanneet. Ilosina ja hyväntuulisina ollaan aina lenkeiltä kotiuduttu ja seuraavana päivänä taas riemulla jäniksen jälkiä jahtaamaan menty.
Kaikki kesärekvisiitta korjattu pihoilta, osa haravoitu. Kellokanervat istutettu. Talvi vois vaikka tullakin ja pikku pakkaset ja kovempi maa. Sen jos sais toivoa niin kiitosta vaan!


Rapuissa ravaten ja monia kertoja.


SUNNUNTAI 29.09.



Sataa, ei vois enempää kiinnostaa: kesä menny, kasvit matalana, ei oo ulkona kummempaa tekemistä, näyttelykalenteri tyhjä, pennut lähti.
Tällä kertaa toteutin unelmani ja koko litania lähti perjantaina rytäkällä samaan
aikaan. Yleensähän tähän kuluu useita päiviä kalenterista ja jokainen kasvattaja ymmärtää mitä se käytönnössä merkitsee!
Kuten olen sanonut "parempi kunnon sota kun jatkuva kapina" ja nyt se nähtiin livenä: talo täynnä ihmisiä, kaikki neuvot, demonstraatiot ja palopuheet kerralla jokaisen kaaliin. Ja porukat pihalla ihastelemassa ympäriinsä juoksentelevia pentuja. Kaks tuntia ja sota oli ohi. Tosin koiraporukkakin (emoa ja isää lukuunottamatta) oli pois huutamasta, Pösön takapenkillä tutustumassa Nurmijärven nähtävyyksiin Isäntämiehen kanssa. Kyllä oli rauhallista kun pysty puhumaan ja keskustelemaan ihmisten kanssa NORMAALILLA äänen voimakkuudella! Tämä kerta ei jää vikaks.
Kun porukat pentuineen oli emon kanssa hyvästelty portilla ja autojono peruuttanut näkymättömiin mielen valtas helpotus ja suru. Seisoin tyhjässä pentuhuoneessa, ihmettelin sen avaruutta ja kuuntelin hiljaisuutta. Silloin pääsi itku. 7 viikon työleiri loppui kerta laakista.

Viestit kertoivat että perille oli päästy, yöt nukuttu, ruoka maistunut ja kaikki hyvin. Syömiskuvat, tissinvälikuvat pentujen kanssa, kaikki kertoen siitä että kiitos Eija ja älä murehdi meillä on kaikki HYVIN.
Nyt tarvii vaan hyväksyä tää uus elämän vaihe: vapaa-aikaa ihan hitosti. Yli kuukaus. Eikä oikeen mitään järellistä tekoa kun ulkonakin sataa.
Tekemisestä puheenollen, uusia pentueitakin on jo pantu alulle joten vuodenvaihteesta ja talvesta tulee työteliäs. En mielelläni tee kesäpentueita tekemistä kun on muutenkin.
Kesään liittyen samettiruusujen kuihtuneet kukinnot ovat saunan lauteilla kuivumassa ja  odottamassa siementen perkausta. Kevääseen tähtäävää toimintaa jo siis. Paljon on vielä vettä virrattava sillan ali ennenkun keväässä ollaan. Uusia pentuja, joulu, lumitöitä ja kattolumet, pääsiäis narsissist ja siniset kevät orvokit niin ja samettiruusun siemenet taas piharuukkuihin, joista ne just äsken poistettiin. Että eipä tässä mitään uutta, historia toistaa itseään... Hyvää sateista sunnuntaita!

...hätäsimmät jo kerkis lähtee...


TORSTAI 05.09.



Jahas, sitä ollaan syksyssä. Sen tietää siitä että
jotkut koirista nypitään uusiin koitoksiin ja piha alkaa näyttää vähän rähjäseltä. Nyt näyttääkin tosi kapiselta, sanoinkuvaamaton kirvahyökkäys kohdistui mun ylpeyteen, ihaniin kesän krassipenkkeihin so. monta metriä pitkiin kahden verannan laatikoihin. Paras kukinta menossa ja kaikki matalana. Tosi karseeta katsottavaa. Ihmisiä lappaa pentuihin tutustumassa et astuttamassa ja molemmat pihanpuoliskot ihan paskana krassien osalta. Onneks sentään muita kasveja on jäljellä. Kyllä sapettaa. En saanut niistä siemeniäkään. Ei sen puoleen, ei niitä asioiden näin ollen olis voinu käyttääkään. Tai en minä ainakaan.
Puutarha neuvontaan on oltu yhteyksissä ja lähetetty kuvia. No, eipä se paljoa mua viisastuttanut. Luontoystävällistä tuholaistorjuntaa, vuoroviljelyä. Kyllä se on niin että viimesen päälle myrkkyjä laitetaan. Ostetaan mitä rahalla vaan saa. Ja koko kasvusto MULTINEEN kaatopaikalle muovisäkeissä. Kun ne voi talvehtia mullassa. Kukkalaatikot pesuun, desinfiointiin ja myrkytykseen. Ja ihan eri kasveja, valmiita, niihin ens vuonna. Että se siitä vuoroviljelystäkin. Mutta kesäkukka lasku ens vuonna tulee siis olemaan toista luokaa, kun ei ole niitä krassin siemeniä. Paljonkohan maksaa n. 52 pelargoniaa??
Somakin siten synnytti. Emänsä periaatteita noudattaen 7 pentua helposti. No, yks tuli kuolleena kun kivi, kaksi hiipui myöhemmin. Että 4 siis jäi lodjuun. Hyvä sekin ja nyt ollaan jo voiton puolella niiden 4-viikkosten kanssa.
Uutta pökköä pesään, työn alla Heila & Luka. Molemmilla b/t isät joten mielenkiinnolla odotan tulevaa. Talvi tulee meneen näissä hommissa kuten suunniteltukin. Kesähän tässä on saatu taas rillutellakin.
Näytelmät on loppu, Porvoonkin jätin väliin. 
Pentu nimeltä "Nuppu" teki mahtavan startin uralleen. Neljä pentunäyttelyä ja 4 ROPpia. Ekasta lisäksi RYP-4, sitten RYP-3. Kaivarin pentuluokasta (ROP) ajettiin suoraa päätä Tuomarinkartanon Pentunäyttelyyn ja sieltä taas ROP. Sinne jäätiin odottamaan ryhmien alkua ja jätettiin Kaivarin ryhmät väliin. Ja tämä kannatti, tuloksena Tuomarinkartanosta RYP-2. Onnittelin itseäni hyvästä strategiasta. Nyt puuttuu siis vaan se RYP-1  -sija, mikä voipi olla tosi vaikeeta kaikkien karvapallojen ja mopsien seasta. Mutta toivossa on hyvä elää sano lapamato!





TIISTAI 06.08

Kuuma kesä, älyttömiä helteitä joita ei turhaan sanota käristyskupoleiksi. Ne käristää kaikki kasvit, ei riitä mikään annettu vesi ja taivaaltahan sitä ei ole saatu. Kaikki energia on kulunut vaan välttämättömien asioiden tekoon, blogi kirjotuksetkin on hyllytetty. Nyt kun katson kalenteria niin kesä kohta mennyt kärvistellessä, hengissä selviytymisessä, viileämpää säätä tarjolla nyt onneksi.


Voitokas jengi: Luka (vas.), Mertsi, Jade & Rita.

Erikoisnäyttelykin sitten oli ja meni ja henki meinas lähtee siinäkin. Meidän Jengi sai kaiken ja enemmänkin. Tuomari skotti James Finlay tykästyi kaikkeen mitä bruxeissa esitin ja tuntui ettei se minuakaan inhonnut. Annoin pusuja joka käänteessä sijoituksista. Jamesin poikakaveri ja kihlattunsa (skotti hänkin) oli mukana mutta "who cares" pussailin uhallakin. Oli tämä niin sympaattinen  tuomarituttavuus, upeassa kiltissään, ennestään täysin tuntematon meikäläiselle. Pulloon olis pitänyt äijä pistää.

ROP bruxi ja Best In Show H Heros' Remarkable, VSP bruxi H Rita Goes Hollywood, PN-3 ja ROP & Best In Show Veteran H Red Jade, PN-4 Ritan ja Mertsin tytär H Heros' Rita Hayworth. Best In Show Huvikummun kasvattajaluokka.

Tästä näyttelystä jäi tunnelma kuin rakastuneelle pikku tytölle. Tosi vaikuttava tuomarituttavuus. Heti ekasta silmäyksestä tuntui että oltiin vanhat tutut. Vaikkei oltukaan. Eikä tässä vielä kaikki. Myöhään samana iltana tuli viesti: "Kiitos kun toit ihanat koirasi minulle. Juuri sitä mitä hainkin ja erittäinkin minun makuuni". Tässä vaiheessa olis jo pitänyt hypätä lentokoneeseen. Sensijaan tyydyin vain vastaamaan että kiitos arvostamisestasi, olo on tosi nöyrä. Hyvää yötä ja olkaapas pojat iltisti ei kun siis kiltisti!


ROP  & VSP

Suomessa aika monta näyttelyä koluttu ja yksi Ruotsin Piteåssa. Belge Huvikumpupilvi tarvi yhen CACIBin kansainväliseen arvoonsa ja se myös tuli, kuten sertti ja ROPpikin. Että nyt siis ollaan KV ja Ruotsinkin valioita. Hyvä Pilvi! Ja kiitti Astrid Lundava! Viime viikonloppu vapaa ja ilmatkin viileni. Hienoa. Nyt keskitytään tämän vuoden toisen KV-valionarvon saavuttaneen emon, Soman, synnytykseen. Aika on täynnänsä...
Tässä välissä on nuorimmaisesta, Nupusta, tullut koulutyttö jonka koulut alko vähän ennen kun muiden suomalaisten. Pari Mätsäriä on tasoittanut sen riehuntaa. Alkaa muuten muistuttaa iskäänsä päivä päivältä enemmän.
Nyt peukutetaan Somaa, eiks vaan!




PERJANTAI 28.06.



Long time no see! Kumma miten aika lentää. Joka tapauksessa nyt on kesä. Ulkona asutaan. Välillä tarvii tulla sisälle - vessaan. Aamukahvit, päivä sapuskat ja ilta ruuat. Koko ruokatouhu on siiretty ulos. Ja grilliruokahan maistuupi. Pallogrilli koko ajan käytössä, sivuuttanut suvereenisti sähköisen siskonsa. Ootteko panneet merkille, kaikissa mainoksissa lehdet eli TV näkyy nykyään avo tuli. Ja pallogrillejä. Niinpä. Eipä enää juurikaan kuvata niitä isoja tiskipöydän kokosia komuutteja joissa voi "kätevästi" kokata koko kyläyhteisön sapuskat, burgereita vaan kaikille....
On varmaan kiva syksyllä siirtyä taas sisäruokintaan, tarvitsematta koko ajan raahata lautasia ynnä muuta rekvisiitta ulos ja takas sisälle. Ja voi syödessä samalla kattoo niitä tuttuja saippuasarjoja...
Kovista kuumuuksista varmaan johtuen orvokit nyypähti tänä kesänä jo heti juhannuksen jälkeen mikä on ennätys. Pelargonioita vaan taas tilalle ja elämä jatkuu. Ens keväänä jätän ne ihanat siniset orvokit pois ainakin ikkunalaudalta ihan suosiolla. Miks ne tuntuu kestävän vähemmän kun ennen?
Joitakin astutuksia, yks oma, syntyneitä pentueita ja muutamat näyttelyt. Tärkeimpiä reissuja ollen Tromssa, Tallinna ja Riika. Joista tuliaisina 1 KV valio, 2 Norjan Valiota, 1 Pohjoismainen Valio, 1 Latvian Valio sekä kaiken kirjavia voittaja titteleita, junioreista vetskuihin. Griffoneiden erkkari ventaamassa huomenna. Yhtään mitään en osaa siitä aatella...
Kaksi kultaista veteraanikoiraa siirtyivät Sateenkaari Sillalle: Mafiosso Corsairey Cash. Ja H Red Dreams (Unelma) vuosisadan mummi ja äiti (5-7-7-7-6) pentua. Mafia Miehellä  pentuja vähän joka maassa. Pieni aina reipas poika joka ei koskaan jättänyt ateriaa väliin. Näin sen aikanaan Itävallassa ennakkoon ja kasvattaja ei sitä suositellut kokonsa puolesta. Vaan minä sanoin että tää tulee sitten mulle. Ja tuli kans. Ja olihan se aikansa sensaatio, ihan poskettomat näyttelytuloksetkin. Kaikki siihen ihastuivat ja halusivat jäkeläisiä. Tyttöjä kulki portista sisään ja toisesta ulos hyvä ettei  numerolapuilla! 
Unelman tytär  Soma (H Sweetest Dreams) on astuttettu ja toivottavasti Unelma antaa tapahtumalle siunauksensa Pilven Reunalta. Sillä on myös syytä olla ylpeä jälkikasvustaan, Soma ja isosiskonsa Jade molemmat ovat nyt kansainvälisiä valioita joista Soma juuri valmistui Tromssassa. Jade keräilee Veteraani Titteleitä siellä sun täällä.
Mafin tytär H Mafian Heila on vielä jalostusikäinen ja toivottavasti antaa Mafille vielä lapsenlapsia.
Levätköön Mafi ja Unelma rauhassa kotinurmensa kätköissä. Kova on ikävä, yhteistä historiaa kertynyt tosi paljon.
Nuppu (H Deep In Your Eyes) ens viikolla 4 kk sensijaan on oiva laastari em. surutöihin. Antaa niin paljon iloa elämään ettei enemmästä väliä. Kopio iskästään, Luka, niin mentaliteetiltään kuin muutenkin. Senkin tapoihin kuuluu mahoton juoksurata, pitkät hypyt ja kukkaruukkujen kans juoksentelu. Ja mätien luiden maasta kaivelu. Asettuu remmiharjotuksissa paikoillaan asentoon just kun isänsä. Ja kattoo suoraan silmiin. Ei voi olla totta, mutta kun on vaan.
Super laastari koira.
Kaksi soittoo olen saanut, ainoa vanha koira siirtynyt rajan taas. Ja suru on kauhee kun asunto TYHJÄNÄ! Kamalaa se varmaan onkin, vaikkei koti jäisikään tyhjäksi. Ei pitäs päästää tilannetta (kuten eräskin juuri totesi) siihen pisteeseen että eletään vaan yhden kanssa maailman tappiin. Ei niin. Parasta ois huolehtia että aina jää jäljelle vähintään yks. Ja siten pentua hankkimaan.  Jos siis elämäntilanne sen sallii. Mutta pentu on maailman paras laastari. Parempi kun mikään särkylääke. Toivon kärsivällisyyttä odotukseen, voimia!





KESKIVIIKKO 22.05.

Symbioosi mamma ja mukulat. Aino takana.

Nähty sitte ku viimeks - ja tervetuloo kesäkin. 
Kaikki pakolliset puutarhatyöt kesää varten tehty ja kaikki siemenet kylvetty oikeisiin paikkoihin eikä jyvääkään  enää jälellä. Jipijaijoukajei! Enää tarvitaan vaan SADETTA ei siis mitään sadetinta. Vaikka Säätyypit mitä lupailee niin ei sada täällä. Tänään tuli n. 4,6 tippaa joista varmaan se yksi putos justiinsa Aino pennun nuppiin, katteli kummissaan naama taivaisiin mikä hitto se häneen oikeen osui.
Pennuista puheenollen, enpä ole ennen joutunut pentua pitämään 12 viikkoa. Nythän sen ois kohta voinut jo ulkomaillekin luvata, kolme viikkoo lisää niin ois voinu lähtee rokotuksineen. Mutta kun en luvannut niin kauaa pidellä. Kun kaikki näytti sujuvan kun Stömsössä. Mutta vähän ennen erään pennun lähtöä sen ottaminen peruuntui perheessa sattuneen sairauden vuoksi. Toivon heille kaikkea hyvää. No eipä yhtään kunnollista, asiallista pennun kyselijää joka ihan oikeesti olis ollut pentua hankkimassakaan - ollut enää liikenteessä. Pitipähän vaan tekemisen puutteessa kysellä kaikenlaista, etten sanoisi voista hevosen valjaisiin. Ja onhan se tietysti ollut vaihtelua näille omien naamakuviensa ottajille, joillakin FB sivustoilla metritolkulla kuvia omasta pärstästä kuvanmuokkauksien jälkeen. Ettei varmaan enää oma äitikään tunne. Itserakasta porukkaa.
Aika kattavat ja hyvät kotisivut omaavana, ajantasalla olevin tiedoin sekä FB tiedonannot siihen lisänä, ei voi kun ihmetellä ihmisten sisälukutaitoa. "Onko pentu vielä vapaana" (vastasin valokuvin - ei mitään vastausta), "Koska tulee pentuja" (kerroin - ei mitään kommenttia), "Näimme että ihana pentu vielä vapaana, kauan olemme jo sellaista halunneet ja se sopisi justiinsa meidän perheelle" (pyysin ottamaan yhteyttä ja sopimaan ajasta, valokuvat perään, ei  vastausta), "Ihana tyttöpentu siellä, vieläkö vapaana" (laitoin kuvia ja kerroin että on vapaana - vastattiin että voi voi kun pitäs olla poika), lisäksi kyseltiin sileitä ja mustia. Teki välillä jo mieli vastata allekirjoituksella: Jokelan Reki Ja Mandoliini Huolto!
Onneksi sitten löytyi Outi jonne Ainokainen siis lähtee tulevana perjantaina. Kaksi muuta griffonia odottaa, pihapiiriä riittää vaikka muille jakaa ja Outin sängyssä nukutaan. Varmasti ei rakkautta puutu. Kiitos siitä Outille joka lopetti tän älyttömän kaikenmaailman kyselijöiden buumin.

Perhe on tärkein.

Mitä tulee tähän omaan pentuun, laastariin (kun on ollut tässä kaikenmoista ikävää)  Nuppuun joka kotiin jätettiin niin on hän perinyt isänsä Lukan temperamentin ja mieltymykset: juokse aina niin helevetin lujaa, pompi joka paikassa, nuole ihmisen nenää ja leiki tyhjien muoviruukkujen kanssa.
Toivottavasti ei peri myös Lukan tapaa hakkua jos ei heti saa toiselta luuta tai pääse samalle kupille... Se jää nähtäväksi, tai oikeestaan en haluis sitä edes nähdä.
Siiri (H Every Game You Play) pistääntyi keväisessä turkin leikkuussa ja lähti kotiin nättinä kun kahvinbööna. Siiri tuo elävästi mieleen koko sukutaulullisensa ihania, kauniita griffoneita joiden kanssa reissattiin maalimansivu.
Ollut vaan 3 näytelmää tässä välissä: Tallinna, Tampere ja Helsinki. Joista Tallinna tuotti sekä juniori- että aikuisten voittaja-arvot, myös Baltian Juniori Valion arvon. Helsinkikin ROP. Mutta mitä tapahtui Tampereella on vieläkin mysteeri. Irlantilainen tuomari (!) joka kuulemma vilkuili tämän tästä rotumääritelmää, antoi Lukalle exelentin muttei muuta. Arvostelulipuke kuitenkin yhtä ylistystä! Että kait mun tarvi tämäkin nähdä ennen kuolemaa.
Likeltä liippas etten kuollutkin. Tosi karsee nuha & yskä sessio joka kesti melkeen 7 viikkoa. Oikeesti. Karmeinta oli se jatkuva 7-24 yskintä. Ja kaikki kyljet ihan sairaan kipeinä. Yskittää välin vieläkin. Tähän liittyi totaalinen voimattomuus. Tiskikoneen luukun avauskin oli päivän kova työ. Nää näyttelytkin vedin läpi ihan alikuntosena. Ikinä en oo sohvalla maannu niin paljoo. Toivottavasti ei semmosta enää tuu. 
Vielä kolme yötä ja Aino lähtee. Jää vaan laastari Nuppu Nupinkainen. Isäntämieskin sai uuden lemmikin. Sillä iso nenä ja Nupinkaisella pitkä kieli!



TIISTAI 09.04.



Justiinsa kuten ennustettiinkin, talvi työnsi lonkeronsa tänä aamuna Nurmijärvellekin. Onneks vaan ihan pienesti. Ja sitähän sanotaan että "uusi lumi on vanhan surma". Surmatkoon nyt sitten loputkin jäiset kasat pihasta. Onpahan taas vähän puhtaampaa koirien tassuillekin.
Kansainvälinen Tähtiemo sitten synnytti heti viime blogin - 2 pentua - toinen alta 100 gramman, ei mitään mahiksia vaikka kaikkee yritettiinkin (kuten aina) nesteyttämisesta alkaen. Pari päivää ja yötä jumalatonta stressiä. Velipoika b/t belge (Frankie Goes Hollywood) sitävastoin voi hyvin. Täyttää 4 vikkoa huomenna ja on kasvanut Betten vanhempien pentujen seassa todelliseksi pikkuvanhaks "mä tiijän kaikki" nuoreks mieheks. Vaikkei ihan tiedä miten nuoria miehiä ollaankaan.
Syömiset sujuu tosi hyvin ja tarjolla on ollut liotetuihin pentunappuloihin sekotettuna vaikka mitä, lihaa, kalaa, kanaa, vihanneksia. Porukoita on käynyt ja odotukset vissiin sietämättömiä aikoja, kun ei odottavan aika tunnetusti kulu millään. Toisin kun täällä. Ammun jälkeen kun ekan kerran kattoo kelloo se on 15.30 ja aika vääntää koiran sapuskoita koko jengille. Ja omat ruuan laitot päälle. Kaksi karkeeta tyttöä kuitenkin vielä koditta. Outoo siihen nähden mikä vuoden aika on käsillä.
Sirutukset yms. tehdään tulevana torstaina, pikkumies Frankie kuitenkin saa vielä odottaa yli pääsiäisen.
Maaliskuussa osallistuttu kahteen intti näyttelyyn, Turku & Lahti. Molemmissa vaan 2 täyskasvusta bruxia. Tän viikonlopun Vaasassakin näkyy olevan vaan 1 bruxi (no en minä). Missäköhän kaikki koirat on, onks tää joku kadotettu sukupolvi?
Jokin verran haravointia on päässy tekemään, samoin eka painepesurilla suihkaaminen koiratarhassa. Tarvii tehdä muuallakin tiilialueilla, kaks kertaa vielä että on Spicket Span luokkaa.
Pääsiäinen pukkaa päälle ja narsisseja tarvis ostaa. No, on niitä ennenkin pidetty ruukuissa lumihangessa. Sitten vaan raijataan yöks sisään, esim. autotalliin. Peukut pidän ristissä säiden puolesta kummiskin.
Hyvää PÄÄSIÄISTÄ kaikille missä nyt sitten olettekin!
 


TIISTAI 12.03.


Betten & Lukan pennut syntyivät 02.03.

Auringonpaistetta joka toinen päivä. Kevät yrittää kovasti peitota talven mutta yöpakkaset hidastuttaa sen kivistä polkua. Muttei sen tulosta voi erehtyä, kevättä ON ilmassa että tervetuloo vaan!
Bette Davis sai 5 pentuaan keskellä kirkasta päivää. Ei siis viikonloppu yönä! Mikä merkille pantavaa. Se on helppo ja nopea synnyttäjä, koko hommaan ekoista läähätyksistä alkaen upposi vaan 4 tuntia. Pesueessa vain yksi poika. Mikä varmasti on joillekin pettymys. Tytöistä sen sijaan yllättävästi 2 näyttäs olevan sileitä. Oikeesti. Betten edellisestä kuuden pentueesta kaikki oli karkeita ja vielä Helmutin kanssa. Ei ole ihmeiden aika ohi. Joskaan en nyt  päätäni tästä uskalla vadille laittaa, siltä se tällä hetkellä näyttäis.
Nyt pentujen ollessa jo toisen viikon elossa olemisen ihanuudessa on meikäläiselle jäänyt aikaa muuhunkin. Joka muu tällä hetkellä näyttäs olevan trimmipöydän vieressä seisomista (onhan se vaihtelua saunajakkaralla istumiseen, pentulaatikkoa kytätessä) jota on tehty päivästä toiseen. Veteraaneja ja näyttelyturkkeja. Kynsiä ja neniä. Pölynimuri raukka saanut kyytiä. Onneksi on se säiliö josta voi heti karistaa täytteet ulos. Olis villapaitatarvikkeita, väri okra ja musta josta sais kivat raidat.
Rita, tää Kansainvälinen Emokoira, on vielä yhtenä kappaleena. Mutta sekin on helppo ja nopea synnyttäjä ja voi alottaa hässäköimisensä millon vaan. Se on pieni narttu eikä sen mahakaan ole ylipursuava. Veikkaisin 2-3 pentua. Että jännitystä on taas tarjolla. Pitäkäätten peukkuja!


SUNNUNTAI 17.02.


Kansainvälinen Emokoira - kohta!

Aurinkokin on näyttäytynyt siinä määrin että lumivuoret on madaltuneet ja yleinen pääkallo liukkaus on vallalla. Saa kattoa mihkä jalkansa pistää jos  pystyssä meinaa pysyä. No, joka tapauksessa aurinkoa nähty ja - haistanko kevättä ilmassa - joo kyllä!
Terkkuja Balttiasta. On seikkailtu pitkin Liettuaa ja Latviaa. Kaunaksessa 2 näyttelyä ja Valmierassa yksi. Molemmat reissut oli tehtailtu Juniori Lukaa varten mutta Kaunaksessa myös Rita kisaamassa vikasta CACIBista joka myös saatiin, kaksin kerroin ja on hän nyt siis KANS VALIO. Että sen pituinen se, nyt vauva lomaa lopun aikaa.
Mitä Lukaan tulee niin kaikki jaossa olleet meriitit on takataskussa, Viron JUN SERTTI vielä niin BALTJ CH on saavutettu. Kiitos sen temperamentin isolla kirjaimella. En ole ikinä nähnyt ulkona kenenkään juoksevan täysillä ja hyppäävän 2-3 griffonin ryhmän selän yli vauhtia edelleen kiihdyttäen! Onpa se tehnyt tämän rakas kukkapurkkinsa hampaissa, naamarin edessä!  Toivotaan että säilyttää viriiliyytensä. Toisaalta tää jos päättäs karata - ikinä et kyllä kiinni sais.
Molemmat tytöt, Bette Davis ja Rita näyttäävät hyvin raskaana olevilta. Lukan jälkikasvua pääsen kattoon ekaa kertaa (Bette) ja on yhtä jännää kun ennenkin uudella uroksella.
Pikku rihveleitä on syntynyt sinne tänne ja yhet vielä odotettavissa. Toivotaan tällekin synnytykselle kaikkea hyvää.
Nyt on menossa luova tauko. Ei hötkyillä mihkään matkoille, keskitytään tuleviin synnytyksiin ja pakollisiin trimmeihin. Että ei siis kiirettä mihkään. Ja ilmoista riippuen - naamari aurinkoon ja paristot lataukseen. Riittää sitten virtaa kun  tarvitaan.


MAANANTAI 14.01.



Joulu ohi, uusvuosi ohi, elämä normalisoituu. Jippii, ei vois enää paremmin olla. Vuodenvaihde melkeen vei hengen. Hektistä. Mutta olipahan joulusapuskat sen mukaset ja "Menu" vailla vertaa. Oli muuten ihan kirjotetussa muodossa jokaisen naaman edessä. Ens joulu vedetään kyllä tosi köyhästi, ei tulla näkemään mitään ihme sapuskoita...
Ja kuten tavallista jouluna alkoi juoksu buumi, 5 kerrallaan. Ihan kun olisivat allakasta ja kellosta kattoneet. Että nyt aljetaan. Koirat kahdessa eri huoneessa, samoin ruuat. Uusi vuosi toi mukanaan uudet astutukset, 2 omaa ja 2 vierasta.
Eräskin perhe töiden jälkeen pimeenä iltana, lumituiskussa, tänne narttua astuttamaan ja samalla reissulla painaltivat toiseen paikkaan toisen rotuisen kanssa. Ettei kahvitella keritty. Oli siinä niille työrupeamaa, että oksat pois ja osa latvastakin. Alkuvuodesta myös syntyi kaksi pentuetta, meidän poikien tehtailemaa. Ja lissää on tulossa. Näyttäs griffonmaailman heräävän talviunestaan vähän joka puolella, pohjois ruåttia myöten. Uutisia ootellaan - vi väntar nyheter.
Talvi on ollut kohtuullinen ja luntakin sen verran että talvesta voi puhua.   Elämä valostuu päivä päivältä - iso parannus - jo nyt tuntuu että kevättä kohti ollaan menossa. Sitäpaitsi tämä päivä on EKA päivä kun jengi taas yhdessä ilman rajoittavia tekijöitä. Iso parannus sekin.
Eilen eka näyttely pitkästä aikaa, ajot edes takas valosaan aikaan ja neljä tuntia pois kotoa. Parannusta sekin. Mertsi käpselehti itelleen ROPin.
IsäntäMies on  ollut lapsenvahtina ja korjaillut paikkoja.
Siitäpä saakin hyvän loppukevennyksen: "Naiset, jos mies kerta sanoo että korjaa asian, se korjaa. Turha siitä on joka 6 kuukausi muistuttaa"!