2024

TORSTAI 07.11.

Lumen tuloo oottanu ku kuuta taivaalta. Muttei se kestäny viikkookaan.

Tusina koiria ja jumalaton määrä tassuja kantaa ulkoa sisään vaikka mitä. Kaikkee käpyjä pienempää. Jotka nekin voi kätevästi raahata sohvalle hampaissaan. Kiitos nahan, ei tarvi imuroida. Riittää käden pyyhkäsy ja lattialle lentäävät. Ja muuten, mistä ylipäätäänkin johtuu että KAIKKI löydetty  asiaankuulumaton kerätään sohville. Ja ainut paikka mihkä ilmeisesti voi oksentaakin. Nyt kun mattoja ei enää ole riesana. On mopit, varsi-imurit, talouspaperit ja vessapaperit. Plääh.
Ja kuka muuten väittää ettei imuri sopis siustukseen. Onhan se ku kukka seinällä. Täh?
Tangon pennut on ollut tosi "peace of cace"  eli hoito helppoo ku heinänluonti. Siis kolme. Vertailukohteena viime marraskuun 12 kipaletta. Joka sessio meinas viedä mut turmioon.

Mut nää mustiaiset, niin hyvätapasia, niin tyytyväisiä, niin oppivaisia. Paitsi ruokalautanen nyt tietysti ei niin kiinnostava ja vei taas sen vakio aikansa. 5 viikkoo ku tuli täyteen jo rupes kelpaamaan. 

Tangon tissit roikkuu polvissa. En oo ihan varma mut näinkö Votskankin imemeässä maitoo. Sehän on semmonen likka että joka emältä käy tissejä imemässä. Piti elää näin vanhaks et pääsi tämmösenkin yhtälön näkemään.
Ilmat on suosinu näitä pentuja. Auratulla lumipihallakin on jo käppäilty. Mikä tuntu olevan helpompaa ku nurtsilla meno. Aika lujaa osaavat jo mennäkin. Ja tulevatpa kutsusta ovesta sisällekin, muiden kanssa.

Näyttöpäivä pidettiin totuttuun tapaan pentujen ollessa pari viikkosia ja luovutus päivämääräkin kello 12 lyöty lukkoon. Menee puheet ja demonstraatiot samalla kertaa kaikkien kaaliin. Sirutus ja pentukassien teko vielä odottaa.
Muutama näyttely ja laivareissujakin vielä jälellä. Ja kun ne on saatu läpiviedyiks onkin kohta Joulu!
Muttei nyt vielä hötkyillä. Onneks kuitenkin aikaa. Ja ikkunatkin tarttee pestä. Eikä se pesu niinkään mut ne auki + kiinni raplaamiset... En tykkää.



PERJANTAI 11.10.

Ilmoja on pidelly. Mutta siitä ihan äsken povatusta hirmumyräkästä ei meidän tienoolla ollu mitään havaintoo. Ihan normi syystuulia ja tihuttavaa sadetta.
Syyshommia tehty kaikenkaikkiaan.  Haravontia, kaikkien  kukkaruukkujen tyhjentämistä. Kasvijätteiden keruuta. Samettiruusun kuihtuneet kukinnotkin kerätty kaikki talteen mataliin laatikoihin kuivumaan saunan ylimmälle lauteelle. Ja ovat jo kerinneet rutikuiviksi. Alapuolella lattialämmössä

Tangon valtakunta, pahvilaatikko jossa lämpökarvalla 3 ihanaa koko mustaa pentua. 2 poikaa ja tyttö. Nyt just 1 viikko + 1 päivä. Aika menee nopeesti.
Tangon synnytyshän meni tosi hyvin, joskin vaihteeksi tosi  pitkäkestoisesti. Ilmeisesti on Tangon sisusputki tilava ja iso koskapa isot pennutkin kahdensadan molemmin puolin  syntyivät näennäisen helpoilla ja pienillä poltoilla, hups vaan. Ja sit kaikki onnellisesti takana päin. Emo ja pennut on voineet loistavasti. Eikä yösyöttöjä. Vähän vaan tarkisteluja. Tango emokoira 10+.

Olihan se yks Tallinnan ja Latvian reissukin vielä tehtävä junnujen takia, vissiin jo 7 kerta tänä vuonna kun meen laivalla ylitse. Tosin yks kerta oli bussireissu. Mut kuitenkin. Kohta ottaavat satamassa mut tarkempaan syyniin. Että mikskäköhän siellä jatkuvasti ramppaan. Ja syynävät koko auton vararengastilaa myöten. Onhan mulla balttian maista AINA tuomisia. Muttei semmosia mitä ne saamassa etsiivät. On kilokaupalla koirille erilaisia kuivattuja kaluttavia. Tosi edullisia sieltä. Ja reissuahan on


piisannut kun on näitä junnukoiria ja vähän muitakin. Tosin nyt alkaa hiipumaan. Junnu Ping jälellä. Ja Taisto kerran Latvian ja Viron puolelle. Sitten seuraa enää Helmi. Mut paljon on vielä vettä virrattava sillan ali ennekun nää on kaikki saatu päätökseen. Helmi uutena haittana kelkassa.
Nuppu koiralta poistettiin kohtu. Tällä kertaa olin heti asialla ennenkun koira edes oireili. Itseasiassa pojat sen huomaskin. Nupulla juoksu kuukausi sitten ja nyt pojat alko kiihkeesti haisteleen sen pimppiä. Tilasin ajan ja sisuskaluista löytyi jo sen verran häikkää että piti poistaa munasarjatkin. Hyvä kun toit, sano lekurikin!
Yks kappale poikien vierailijoista jäi tyhjäksi, eräs juuri astutettiin ja kohta olis vuorossa oma tyttökin. Tangon pennut ovat luovutuksessa 22.11. Aika menee. Niin, ja yhen koiran polvet (lopullinen) tsekattu, 0/0.
Otinpa yhden spermanäytteenkin juuri äskettäin, Boris 9v.  Lekurin mikroskoopille tuloksella: erinomaista ja siittiöt kunnossa. Ajattelin käyttää jatkossa itekin. Ottaen huomioon 10 vuoden iässä tehdyt BOAS ja polvitarkit   jotka kaikki kunnossa, voitaneen hyvällä syyllä todeta koiran olevan terve yksilö.  Hyvä Boris!
Omia varpaitakin on käyty näyttämässä. Kesällä verkkojen kanssa sählätty. Vihree verkkorulla pitkällään nurmikolla ja meikäläinen tietenkin siihen turvalleen. Varpaat meni kaksinkerroin. Iso- ja seuraava varvas murtu päällekkäin asentoon. Kumma kyllä ei mitään pakotusta. Ja ajattelin että korjaantuu itekseen mut eipäs vaan korjaantunu. Nyt on röntkattu ja lähete sairaalaan tehty. Aikaakin leikkaukseen jo tarjottiin. Mut eläkkeellä on  niin kiire ettei sopivaa väliä tälle vuodelle löytynyt kalenterista. Kuus viikkoo joku ihme sandaali jalassa. Onneks ja ihan oikeesti onneks, mulla 3 paria ostettu (2 ennen tapaturmaa ja 1 sen jälkeen) pehmeitä ja leveitä paljasjalkalenkkareita, siis ainoat jotka menee tällä hetkellä jalkaan kun varpaat on päällekkäin. Että älkäätten ihmetelkö mun outoo menoo tänä vuonna.




TIISTAI 03.09.


On taas tultu siihen pisteeseen että kesän hyppäämiset, näytelmät loppuu ja alkaa valmistautuminen normaali elämään, syksyyn ynnä talven tuloon. Tosin aurinko paistaa just ja on aika kesäistä. Ja kesäisemmäksi kuulemma muuttuu jos sääukkoihin luottamista. Melkeen kukatkin vielä kukkii  kauneimmillaan. Paitti orvokit jotka löys tiensä pään aikoja sietten kompostiin. Ens vuonna ostan niitä isoja, kestäävät pitempään.
Näyttelyissä komuttu. Oon ollu pelkästään Tallinnan

laivallakin tänä vuonna jo 5 kertaa. Tässä on menny Druskininkait, erkkarit sun muut. Druskininkain triplaviikonloppu meni putkeen. Molemmat koirat sai  mitä
lähtivät metsästämäänkin. Tuli KV valioo, Balttian valioo, Liettuan valioo. Druskininkaissa olin kolmatta kertaa helteessä vaikka ekan kerran jälkeen sanoin etten tämösiin astelukemiin tuu tänne vanhalle lentokentälle enää ikinä.
Näiden kaikkien anomisessakin menee tovi. Ekaks tarvii lähettää  esimerkiks Liettuuaan kaikki todistusaineisto saavutetuista sijoituksista. Jotka löytyy järjestäjän omistakin tiedoista!  Joka ikinen lipare skannattava liitetiedostoiks. Lisäksi tehtävä anomus maksukuitein. Tietysti dokumentteja pitää näihin maihin olla vino pino. Että riittää leimattavaa. No, meidän oma kennelliitto kyllä onneksi kuitenkin vahvistaa ne omiin rekistereihinsä  Liettuan vahvistamilla ja maksetuilla diploomeilla. Hyvin yksinkertaisesti. Ilman maksua.

Mitä tulee tän vuoden "erkkariin" jos sitä nyt enää voi sellaseks edes nimittää niin ei siitä ole mitään kerrottavaa. Koirakadon riivaama, ilman minkäänlaisia yhdistyksen   kiertopokaaleita. Mihkäköhän nekin on päätyneet? Vain  Kääpiökoirayhdistyksen upea BIS pokaali entään oli paikalla kun minä toin sen. Enkä havainnut koirien kuvaamisia (siis osallistujat). Näyttely meni ilman mitään sen kummempia toimintoja joilla olisi voinut ilmentää että on kyseessä GRIFFONEIDEN VUODEN PÄÄTAPAHTUMA!
Mut ketä se nyt kiinnostais... kait?
Tuomarivalinnasta johtuen kuului kummallisia kommentteja sieltä sun täältä. Mm. eräs kertoi että oli tuomari huomauttanut hän 3 ½ koirasta että "ei saa eää kasvaa".  SA ei ollut muotia. Esim. 12 bruxista vain 4 sai SA:n. Muut lämmintä kättä. Oma koirani, vuoden 2023 Best In Show 1 (griffon spesialisti Andreas Schemell) sai vaan pelkän exellentin ilman SA:ta. Syy taisi olla että kurkusta kuulu ihme ääntelyä (?!). Totta maar voinu ehkä kuuluakin. Mukana kehän laidalla 4 juoksunarttua joiden perään molemmat urokseni kähkäsivät ja mähelsivät kaiken aikaa. Molemmat toukokuussa BOAS testattuja, terveitä ilman mitään sivuääniä eli huomautuksia. Meinasin sanoa ukolle että "varmaan kuuluis sunkin kurkusta ihmeääniä jos tommonen polte jalkovälissä". En kuiteskaan sanonu.
  Ja Helmi siis kotiutunut hyvin, ilman minkäänlaisia ongelmia. Siirtyi toisesta laumasta toiseen vähän pienempään.

Riihimäen raviradan viikonloppu on tuttua huttua. Paitsi tän vuotinen viikonloppu ihan karseeta. Ja vettä tuli jo kotipihasta asti. Eikä järjestelyt lauantaina pelanneet.  Raviradalle piti odottaa loputtoman pitkässä autojonossa puolisen tuntia. Ennenkun pääsi kiertämään hirveessä kunnossa olevaa kaviouraa parkin löytämiseks toiset ½ tuntia. Sateet oli pilannu kaviouran semmoseen kuntoon että oksat pois ja osa latvuksestakin. Siis semmosta kuoppasta lillua, tuntu et paikat irtoo hampaista ja auto jää kuoppiin. Parkkeeraukseen kaviouralla ei tilaa  kesän ennätymäärän vetänyt näytttelyalue juurikaan tarjonnut. Molempina päivinä kuulemma 3000 koiraa...!


No, jumalan armosta paikka löytyi. Tosin kaukaa sitä aluetta jossa oma kehä sijaitsi. Häkki ja kamat ulos ja raijattava ne ojan yli nurtsille. Sit koirat yksitellen sylissä häkkiin. Tennarit meinas jäädä lilluun kiinni.
Palkintopisteeseen oli sanoinkuvaamaton jono jossa kului 40 minsaa ainakin. Paikalla oli kokonaista yksi ihminen räpläämässä tablettinsa kanssa. Käsittämätöntä. Semminkin kun ilmottatumismäärä järjestäjien tiedossa satavarmasti.
Kotiin lähtiessä edessä sama koirien ja kamojen kanto. Sakki yksitellen autoon ja lopuks kamat vähin erin. Lenkkarit oli niin savessa ettei vasen jalka pysyny kytkimen päällä. Piti nousta ylös ja putsata kengänpohjat. Sitten kävi vielä Luka paralle että sattuneesta syystä otti ja putos autonpenkiltä ulos savililluun. Autoviltillä sitten Lukaa kuivasin samalla kun ite seisoin oven ulkopuolella sateessa. Tää oli siis Riihimäki lauantai. Ihmeen ihanaa.
Sunnuntaiksi varustauduin kaviouran ylitykseen nokialaisin. Mutta - tilanne ei sit ollutkaan edellisen päivän lainen. Kavioura edelleen kamala muttei lauantain kamala. Ei satanu just sillä hetkellä kun roudasin kamoja kehän laidalle. Joka oli ihan kohillaan autoon nähden, bajamatkin ihan vieressä, samoin kavila! Kehän laidalla roikkuessani ei enää muutamat sateetkaan tuntuneet miltään. Aurinkokin rupes paistaan...
Palkintopiste oli saanut 3 ihmistä lisää edellisen päivän yhden sijaan. Jonotusta raviradalle ei aamusella ollut, tiedä sitten mitä olivat tehneet saadakseen sen sujumaan. 
Summa summarum jengi pärjäs ja palkinnotkin ilahdutti: hirmu kasa (6) vinkupehmoleluja joita on kiva antaa pentupaketissa mukaan lähtijöille. Erityisen ilahtunut olin uuden pienen Huvikumpulaisen "Anden" (Arne Dahl)
menestyksestä lauantaina, sen ainoana päivänä. Kipusi tämä juniorikoira urosten kolmoseksi, Taiston ja Lukan jälkeen. Sai Junnu sertin, tavallisen sertin, CACIB-Juniorin, VSP juniorin! Onnea vaan Andelle! Ja oli siinä Anden emännälläkin ihmettelemistä!
Toinen ilahduttava junnu H All Eyes On Me keräsi Tuulan opastuksella Jun sertin, ROP-Juniorin, sertin ja ROPin.

Tango ultrataan loppuviikosta. Kasvattaja on sitä mieltä Luxembourgissa että Tangon kaikki pennut tulee olemaan kokomustia, mitä se nyt elämässään ikinä tekeekään,

katotaan.Taistosta ehkä tulossa isä. Meidänkin talossa. Jos luoja suo. Kuvassa Tango kyylää lintuja PingPingin  kans.
Muuta loppukesän elämää onpi ollut omenasouvi. En oo koskaan ajatellut hakkia kaikenmaailman härpäkkeitä soseuttamaan yms. enkä varsinkaan mitään painekattilaa, ikinä. Siks ei oo tullut omppuja hyödynnettyä paitti syömällä niitä semmosenaan. Mutta mitä ois elämä ilman hyviä koiraihmisiä. Myy koira, pari, kolmekin ja vuolaa! Saat hyvät omenasose neuvot. Ilman painekattiloita. Nyt on sosepurkkeja pakkasessa. Ja lisää tulossa jahka keritään istumaan persiillään ja lohkomaan lisää omppuja!



PERJANTAI 12.07. 


Juhannuksen jälkeistä elämää. Sehän jatkuu. Ilmoja on pidelly ja saatu kesä/heinäkuun vaihteessa sateitakin. Ne on kyllä ihan kortilla. Yhden käden sormilla voipi laskea tän kesän ripottelut. Eilen just suomentattarien kimpussa - sit tuli vettäkin taivaasta -  ämpärillä altaasta vettä juuristolle. Nää, tontin ylpeyden aiheet, ei saa päästä

nätistymään. Ne on tosi juoppoja. Vettä pitää olla ja saada. Tuleepahan allasvesi vaihdetuks monta etten sanois kertaa. Pirkko "kansainvälinen sammakkotarkkailija" ei tykkää. Kun vesi vaihtuu vaihtaa sammakotkin paikkaa vähäks aikaa. Sitäpaitsi talon toisella puolella oleva isompi allas oli pakko lopulta eristää verkolla. Kerkis tämä sammakkatarkkailija runtata altaan reunakasvit
lähestulkoon alkutekijöihinsä. Ja karmee sotku vedessäkin.
Nyt saa rouva tyytyä koiratarhan altaaseen.
Näyttelyt ollu tosi pieni muotosia. Missä bruxit luuraa?? Parin vuoden erkkareissakin ollu 3 muuta koiraa ja sitten meikäläisen omistamat/kasvatit että on päästy 9-10 osallistujamäärään. En kyllä nimittäs näitä enää "erkkaeiks". Naurettavaa. Mut niinhän se on et niiden koirat voittaa jotka on paikalla eikä Smarketissa.



Pentusuunnitelmat meni uusiks. Ihme lyhyt juoksu Sirulla ei sitten tuottanut jälkikasvua, ultra näytti tyhjää.  Nartun hajut oli kyllä kohillaan. Ukkelit ihan tikkana takapuolessa kiinni. Hajumerkit siis ihan kohillaan. Muttei sisuskalut. No, ei hätiä mitiä, Tango otetaan kohta  korvaamaan. Sitten jos hän tärppää ei ole muuta ressiä kun et löytyy hyvät, kunnolliset asunnot pennuille... Vuoden vaihteen kaoottinen tilanne vielä hyvin muistissa. No, kaikki mikä ei tapa vahvistaa sanotaan. Ottaen huomioon kymmenien vuosien kaikki "läheltä-piti-tilanteet" oon varmaan jo vahvistunut kerta en oo kuollu.
Päivänvarjojen alla oon trimmannu porukoita  ja viime päivinä vetskuja koneella. On likoista ja Boriksesta tullu

taas nättejä. Kun kaikki muutkin ovat jonkinmoisissa uusissa turkeissaan näyttää populaatio tosi siistiltä. Ja helpolta. Kammattava partoja vaan.

Ja niistä mustarastaista vielä. Parin metrin päässä puutarhapöydästä on monta metriä korkee tuija. Sen latvuston sisään on mustarastas pariskunta vieny ahkerasti heiniä yms. nokassaan kuunvaihteesta alkaen. Eli kyseessä lienee jo toinen pesintä. Luin et ne voi tehdä kolmekin poikuetta, 2-6 munaa kerrallaan. Ne ei koirista piittaa. Jatkaavat vaan hommia vaikka jotkut riehaantuu ihan tolkuttomasti, esim. Tango, PingPing ja Lukakin. Muninnan jälkeen koiras vie hautovalle naaraalle sapuskaa. Se lentää vaan just riittisellä korkeudella ja sit äkisti kohtisuoraan ylälatvustoon sisään. Lähi puskassa on niille ja muillekin tarjolla kuorittua auringonkukkaa ja leipää.

Ja sitten se uus juttu: se hakee koirankupista nappuloita. Kolme isoo kuppia. Kaikissa erilaista. Osaa mennä noppimaan just sitä pienintä mallia, RC-miniä tai Eukanubaa. Ja jos paikalla on vaan muutama rauhallinen griffoni musta koiras tulee kiinni kupinreunalle ja napsii muutamia. Ilmeisesti vie sille naaraalle tuijan syvennyksiin! Ootteko tämmöstä ennen nähny, en minä ainakaan. Joiskohan ne viiliäkin? Kaiken pesätouhuamisen yhteydessä ne käy juomassa ja kylpemässä altaissa. Tänä aamuna sitten näytti hakevan matoa ja vievän sen pesään. Poikaset ilmeisesti kuoriutuneet?

Täällä ruokitaan lintuja ympäri vuoden, vähän eri ravinnoilla vuodenajasta ja linnustosta riippuen. Poikaset tuodaan aina  pomppimaan leipäkasaan joka on puoleen väliin nilkkoja ja siitä emo sitten työntää sapuskaa niiden naamariin. On niitä mukava seurata. Ja selvästi on ne kotipihan tuttavalinnut konsa uudet vierailijat. Vanhat konkarit tietää mestat. Esim. vanha sepelkyyhky pariskunta. Joka kevät tulevat täsmälleen samalle vanhalle männynoksalle. Josta sitten pyrähdetään peräkanaa alas suoraan ruokinnalle. Vanha harakka pariskunta myös on leiriytynyt tontille. Vuosikausia. Peräkanaa tullaan matalalla. Ja yhdessä lähdetään maha täynnä ruokinnalta. Kerran yritti joku onneton harakka tulla kolmanneks joukkoon. Mutta se häädettiin äkäsesti taivaan tuuliin. Eikä sitä sen koomin ole nähty. Niin kerta.
Lintupäiväkirjaa oon pitänyt vuosikymmeniä. Kevätmuutot tänne tutuille paikoille monesti ihan päivän tarkkuuksilla. Varmaan tulee aina mukana niitä uudenpolven siivekkäitäkin. Ei kai ne nyt vuosikymmeniä kaikki linnutkaan elä.
Että sapuskaa menee ja sitä olla pitää. Ja nyt siis jotkut on siirtyny koiran nappuloihin!



KESKIVIIKKO 19.06.

Kaunis inhottava keskiviikko. Kohta hammikseen. Ekaks puhistukseen sit tarvii tilata aika paikkaukseen. Mut onneks on ½pilvinen ihana päivä. Meikäläisen mieleen. Että sinällään ihan hyvä keskiviikko päivä. Eilen kasteltu koko tontti joten tää on luppo välipäivä.

Juhannus puskee päälle. Tarvii varmaan tehdä jotain juhannusruokaa. Grillissä ribsejä ja vihanneksia, perunan  puolikkaita. Tilli silliä. Koirille makkaraa. Mihkään varhaisperunoihin en koske kepilläkään. Ootan "oikeita uusia perunoita". Niin kerta.
Huvikummun Anton alias Naukkarinen valioitui, ollen nyt Suomen Juniorivalio. On keritty täältäkin näyttelyihin, jopa peruttukin niitä, ei mitään järkee lähtee satojen kilsojen päähän mitteleen omiaan vastaan. Tallinnoihinkin seilattu, EEV-titteli himaan. Boas testit läpikäyty voitokkaasti nekin.
Kunde Svan & Arne Dahl "Kunde & Ande" visiitillä ja koko
koirapopulaatio sekasin. Ja Aini, emokoira, oitis tunnisti nää vekarat. Puolen vuoden päästäkin. Kunde trimmattiin Ande tehty jo aiemmin ja kerkes jo napata pentunäyttelyn ROPinkin. Olivat pikku äijät kotonaan  sammahtaneet ja maanneet oikosenaan hyvän tovin. Energia katosi.
Ruåttin puolellakin veneillään jussina. Talvella sinne matkannut Huvikumun Keep Your Eyes Open kamuineen valmiina venereissuun tällääntyneinä. Eihän näiltä enää puutu ku snorkkelit. Hyvää juhannusta sinnekin.
Yks kappale sijotusnarttuja toivon mukaan saatettu

siunattuun tilaan. Loppukesä ois siten siis työllistetty. Punkkeja kierretty irti koirista, omasta selästä poistettutt kaks kuulemma hyvän näköstä ei punkkia vaan luomee, varmuudeks. Tikit veks ens viikolla.

Uutta vettä ootellessa...

Loppujen lopuksi ne kuuluisat hautuumakukat, annansilmät, saapuivat kaupoille ja niitä tietty piti hamstrata koko kupongilla niin sanotusti. On ne niin kiitollisia että kyllä kelpaa katella muuallakin kun hautuumailla. Kestää paisteet ja sateet. Nää vielä pieniä mut parin viikon päästä valtavia kasveja. Jes.

Tää remppahomma saatettu jussiks valmiiks siihen asti kun oli meininkikin. Makkareita lukuuunottamatta. Joiden kimppuun sit seuraavaksi. Isäntämies tehny kyllä hirmu hommat. Ihan itte vaan. Musta ei konttaushommissa apua ollu. Mut kaikkee muuta pienempää puuhastellu. Nyt päästiin matoista. Verhoista. Tuntuu et tilaa ja avaruutta

ja VALOISUUTTA niin että silmiin sattuu. Makkariin kun menee niin vanhat parketit on ku seisos kaivon pohjalla. Tosi pimeeltä tuntuu.  Ans kattoo ku nekin valmistuu. Tulee kyllä oleen kauheeta puljata isojen sänkyjen kans. Mulla vielä painava juoksumatto. Ja iso lipasto. Taidan varata jonkun näyttelyreissun ulkomaille...
Lukuunottamatta alku kevättä pieniä sadekuuroja on tullut tontille tänä kesänä, tosin niiden varaan ei oo voinu ripustautua. Onneks riittää porakaivossa vettä. Vielä.

"Pikkupirkko" kasvattaa itelleen kohta kidukset. On kaiken aikaa vedessä. Kyttää sammakoita. Iso allas putsattiin maanantaina toinen ede päivänä. Tiistaina jo ihan roskanen Pirkon muklatessa altaan reunakasveja. Eikä ole ennen vuorenkilvetkään ollu näin huonossa hapessa. Iso koira talloo niitä aamusta iltaan. Seisoo, istuu ja makaa niiden päällä. Siinä ei auta maamme laulukaan. Pirkko elää nyt vaan kahden altaan väliä joista toinen on koiratarhassa. 

Puhdistuksen aikana löyty pohjalta 4 sammakkoa joista onnistu nappaamaan suuhun yhen. Mutta kanto sitä varovasti kun emo pentuaan. Täysin vahingoittumaton. Otin pois ja lemppasin pusikkoon.
Toinen riemun aihe tänä vuonna on ollu mustarastaat.
Tulevat ihan viereen ja ärsyttävät koiria. Taisto puolestaan jatkaa Ritan - rauha hänen muistolleen - perintöä ja jahtaa kärpäsiä. Ei ole kuitenkaan kehittynyt samalle tasolle kun eräs edesmennyt griffoni "Smurffi" koira joka rauhallisesti istuen seurasi katseellaan kärpästä. Sopivassa kohtaa napsi sen suuhunsa. End of story. Mut ehkä Taiso sen oppii, nuori kun vielä on.
Iltapäivällä ohjelmassa ruohonleikkuu. Tarvi ostaa uus vehje. Edellisen (naistenkoneen - sähköstartilla) vedin kiveen. Ja siitähän se riemu synty...
 


MAANANTAI 20.05.


Onpas aikaa taas kerinny meneen. Kesähän se jo nyt on. Puissa lehdet ettei juurikaan niiden läpi nää. Ja ens kosketukset tulevaan lämpöönkin jo nähty. Ainakin Nurmijärvellä. Liikaa porotusta eikä sateista tietookaan. Turvauduttava taas vanhanaikaseen "automaattikasteluun" eli Koskelin kulkee kannujen ja vesiletkun kans. Automatiikka toimii.



Pihat on putstälningissä, kesäkukat, samettiruusun siemenet kaikki istutettu niitä "hautuumakukkien" taimia vielä odotellessa. Joilla täyetään loput piharuukut. Aikanaan vahingossa tänne tiensä löytäneet annansilmät avas kyllä munkin silmät. Miten upeita, säänkestäviä ja näyttäviä isoja kukkapuskia joka taimesta kehittyy. Eikä ne roskaa. Ei ihme että ammattipuutarhurit käyttää niitä hautausmailla. Niitähän ei melkeen tapa mikään. Ja useita värejä. Ne kyllä kruunaan koko kesän. Kyllä ostetaan taas.
Kevään korvalla saatiin viimein käynnistymään kämpän lattiaremppa ynnä seinien maalaukset. Piti olla valmis jo
jouluks mutta sitten pentusuma sotki kaikki suunnitelmat. Ja tuli talvi eikä ovia voinu jatkuvasti pitää auki rempan takia. Keväällä nyt aljettiin ja tällä hetkellä vajaa
puolet on olkkarista tehty. Makkarit on jonon loppupäässä. Rappaukset konsa maalaukset sensijaan jo OK. Kämppä on ku hävityksen kaupunki. Vaatekaappikin seisoo takan eessä. Koirat puikkelehtii kuka mistäkin. Onneks voivat olla ulkona pitkin pihoja kaiken päivää. Itekin kahvitellaan ja syödään ulkona. Ruokapöytä sisällä on täyttyny muusta  krääsästä.
Parasta aikaa talon Isäntämies on auton kanssa huollossa, josta jatkaa matkaa Tampereen Bauhaussiin. Hakeen paketin lisää laminaatteja. Ettei tarvi laittaa keskelle lattiaan erilaista läikkää. Kiitos huonomman puoleisten suunnitelmiensa, kama pääsi loppumaan Espoosta. Ilmeni että Tampere ja Oulu enää jälellä... Verkostahan niitä ei riittävästi saanu lainkaan. Tästäkin yritin huomautella jo aika päivää. Muttei menny äijän jakeluun ennenku vasta viime metreillä...onneks ei tarvinu lähtee Ouluun. Hyvä minä.
Oon yrittäny olla apuna, mööpeleiden siirrossa, siivoomisessa, lautapoikana yms. mutta puuhastellu lähinnä pihalla ja huolehtinu muonituksesta, kaupoista ja kerta viikossa käyny ÄitiKullan luona. Joka kotiutunu uuteen olotilaansa hyvin. Ressiä lähinnä vaan mulla.
Muutama koiranäyttelykin mahtunu kuvioihin, muutamia peruuttanut rahat takas systeemillä, pariin taas en oo mennyt kilpaileen omiani vastaan. Viimesin oli nyt pentunäyttelyviikonloppu johon osallistuttiin PingPingin (H ChinaGirl) kanssa. Kivaa, 2 näyttelyy 1 koira eikä mitään tekemistä. Tosin käytin tän loma-ajan siivoamalla
näyttelykuntoon Nupun nättiä urospentua Tuomarinkartanon
ryhmiä ootellessa. H Arne Dahl "Ande" alottelee uraansa kohta puoliin. Ja niistä ryhmistä, se tavanomanen, 6 poimittiin ja sit 2 veks. Joista PingPing se toinen. Arvostelut oli kuiteskin "ylistävät" tiedä sit mien paljon ylistävämpiä ne arvostelut oli niillä muilla sijoittuneilla.
PingPing on niin mukava ja helppo koira ottaa ja
näyttelyttää - ihan kun isänsä Luka. Koko ajan ilonen ja energinen ja aina kun pysähtyy jää sekin nättiin asentoon. Muistuu mieleen englantilainen tuomarismies joka aikanaan totesi "Bobrikoffista" erkkarin pentuluokassa kaameessa kaatosateessa että: "Upee koira joka ei osaa seistäkään huonosti". Taisto, toinen hyväkäs joka myös on helppo tapaus kehissä, ollu katkolla turkkia kasvattamassa. Trimmaussuunnitelmien muutoksesta johtuen ei oo osallistunut muutamaan ilmotettuun näyttelyynsä. Kohta nykästään mukaan sekin. Aini ja Tango parit kerrat mukana kehissä. Tango ilman häntää ja Aini maata nuuskimassa, kun pääsi talven jälkeen nurtsille!
Ruåttin puolellakin on aloteltu pentunäyttelyistä, H Keep Your Eyes Open (RoterrGriffBraiton&H DeepInYourEyes) ekassa näyttelyssään VSP.  
Tässä oli ja meni juoksujakin useammalla nartulla. Eipä uskaltanu astutella. Viime kokemukset ei rohkasseet yrittämään. Katellaan jatkoo.
Taisto muuten räjäytti pankin, sai yhden narttukoiran tiineeks ja eikun 7 pentua. Iloinen ja kauhuissaan olen omistajan puolesta, en kyllä haluis olla sen pahvilaatikon vieressä. Mutta kuulemani perusteella koko selssi voi onneksi hyvin. Onnittelut pentueen omistajalle Arille ja kelpo emälle lienevät paikallaan! Tännekin ehkä kaavailen syksyksi pentuetta. Mutta siitä myöhemmin. Nyt taidan mennä istuttamaan salaatit.




PERJANTAI 05.04.

Karmeen lumisateen jälkeen päivä aurinkoista ja taas lumisadetta tänään, pientä pakkasta. Pääsiäisnarsissit ruukuissaan pihalla lumen alla mutta pistäneet sieltä voimalla kukkansa esiin kohti uutta lumisadetta. Niin sitä pitää. Periks ei anneta.

Ja elämä jatkuu täälläkin joskin taas murhemielellä. Justiinsa päivä ennen laivalle lähtöä, viime torstaina, ei Rita suostunut nousemaan vakiopaikaltaan sitä kutsuttaessa. Ei millään. Lähempi tarkastelu osoitti että veto oli veks. Kuumemittari sisään ja yli 40 kuumetta. Pahat aavistukset valtasivat mielen. Ritalla oli hyvin runsas vuoto juoksunsa aikana joka jatkuikin aika pitkään. Mutta oli normaali, iloinen ja pirteä, ruoka maistui. Kunnossa ei mitään vikaa. Oltiin kaikki ulkona päivällä, koko koirajengi auringossa.   Syötiin herkkujakin ulkona. Ja kotona jatkettiin.
Soitto illalla päivystykseen. Pahat aavistukset toteutuivat. Tosi paha märkäkohtu jossa leikkauksesta ei voinut antaa paljoakaan lohtua, epävarmuutta sitävastoin enemmän. Eläinlääkärillä ei liioin ollut käytettävissään ketään apuna. Täysin toivoton tilanne.  Onneksi Rita tuntui olevan jo muissa maailmoissa eikä juurikaan reagoinut puhuttuun. Jäljelle jäi vain katkera yksi asia. Kivut loppuivat ja Rita sai rauhan.
Kello kävi jo puolta yötä kotiin tullessa. Itkusta ei tullut loppua. Aiemmista poismenoistakaan en ollut vielä kerinnyt toipua. Eikö tää ikinä lopu, mitä pahaa oon tehny kun näin rangaistaan??
Perjantai aamulla oli 7 aikaan herätys valvotun yön jälkeen ja Tallinnanlaivalle lähtö. Matka Riikaan. Luulin että se tarjoaisi helpotusta mutta toisin kävi. Täysin odottamaton koirasta luopuminen oli liikaa. Ajomatkalla oli pysähdytttävä tämän tästä etten olisi nukkunut rattiin. 300 km matka kesti luvattoman pitkään. Seuraavana aamuna hotellissa taas ylös 7 aikaan. Nukkumisesta ei tietookaan. Näyttelystä arvostelun jälkeen heti takas ajo 300 km Tallinnan satamaan. Pysähtymisiä, kahvia, karkkia, pysähtymisiä.

Takapenkillä Taisto ja Aini varmaan ihmettelivät. Ovat tottuneet ihan toisenlaisiin ajomatkoihin, saavat nukkua takapenkillä yhden pysähtymisen taktiikalla.
Lauantai iltana olin jo takas Nurmijärvellä. Loput pääsiäispäivät menivät murheen merkeissä, palkinnot ja menestys eivät lohtua tuoneet.
Mutta kummallinen episodi sattui. Kuten aina kuiskasin myös Ritan korvaan että tulet sitten kotiin Eijan luokse, älä tänne jää vaan tule takas kotiin. Sunnuntaina ilmestyi iso varis pihapiiriin, ympäri taloa käpselehtimään. Ilman mitään kiirettä. Heitin leipää ja ne hävisivät isoina kasoina sen

nokasta nieluun. Se hyppäsi pihapenkin käsinojallekin katsomaan tiukasti ulko ovea. Ikkunasta sitä seurasin. Koko päivä meni sen kanssa leipäpaloja heitellen. Juttelinkin sille ja kerroin Ritasta. Kutsuinkin sitä Ritan nimellä. Ja varis käänteli päätään tarkentaen katsettaan. Maanantai päivä meni samoissa merkeissä.

Se istuin aidalla n. ½ metrin päässä koiratarhasta. Ja koko jengi vanhoista nuoriin hillui hyppimässä aitaa vasten, osa kiipesi lumikasan päälle nähdäkseen vierailijan paremmin. Varis ei hievahtanutkaan vaan röyhisteli aidalla. Ja koirat huutaa. Leipää tuli taas pihalle josta ne noukittiin parempiin suihin. Iltahämärissä varis häipyi.
Tiistaina sitä ei enää näkynyt. Illalla TVtä katsoessa tunsin pienen napauksen jalan takaosassa lattialla. Olin juuri sanomassa että älä nyt ole siinä jalkojen takana kun saman tien tajusin etteihän yhtään koiraa ollut lähi mainkaan, kaikki koisasivat kuka missäkin. "Voi Rita, hyvä että löysit nyt kotiin. Ole vaan täällä muiden kanssa". Samalla tajusin variksen roolin. Se halusi herättää huomiota, tehdä tiettäväksi itsensä epänormaalin käytöksensä kautta. Se oli Ritan kotiin opastaja. Varista ei sen koomin, maanantain jälkeen, ole näkynyt. Eikä sitäpaitsi aieminkaan, yksi varis merkintöjeni mukaan parikymmentä vuotta sitten,  istui männynoksalla muutaman sekunnin.
Uskokoon tämän tarinan kuka haluaa mutta ainakin  oma mieli on nyt rauhallisempi.
Edellisen kerran kun linnut ovat toimineet viestintuojina se tapahtui -94. Huvikummun Bomperipossa oli juuri kuollut. Seuraavana aamuna koiria ulos laskiessa istui koira-aidalla oven suussa pieni punarinta. Lintupäiväkirjaa olen pitänyt   -80 luvun lopusta enkä yhtään punarintaa aiemmin ollut  nähnyt.  Se oli kuin ilmetty Bomperipossa. Lyhyt pätkä. Pyöreä rintakupu ja huomattavan isot musat silmät. Sellainen oli Bomperipossakin. "Hyvänen aika Bompe, miten sä siinä olet" sanoin. Punarinta pyrähti lentoon lähi koivuun. Ja sen helmeilevä laulu kaikui lähistöllä koko päivän. Seuraavana päivänä koirahuoneen ovi oli haassa, raollaan ja punarinta tunki itsensä koirahuoneeseen (kodinhoitohuone). Ei tuntunut olevan mitenkään peloissaan. Ikkunalaudalla kotvan istuttuaan pyrähti avatusta ovesta takas ulos   koira-aidalle. Siinä aikani sen kanssa juteltuani se lehahti muihin maisemiin. Bomperipossa oli palannut kotiin. Syksyllä punarintoja pyrähteli siellä täällä ja ne lisääntyivät tontilla vauhdilla vuosien saatossa. Kutsunkin niitä yleensä  Bompiaislinnuiksi.

Elämme juuri niitä aikoja että odotan näkeväni kevään ekat punarinnat kohta puoleen. Tosin lumitilanne on saattanut sotkea niidenkin poloisten  suunnitelmat.
Kummallisia asioita sitä elämässä tapahtuu. Levätkää rauhassa kaikki Eijan pienet.



TORSTAI 07.03

Eipä ole ollut aikaa kirjotella alvariinsa. Talvi menny ja kevätkin kohta puolivälissä tulollaan. Aurinko paistaa nytkin kuten jo muutaman päivän on tehnyt. Pari tuntisia vietetty koirien kans ulkosalla päivittäin. Nappula- ja vesikupit kuistilla. Vähän ku redulla oltais. Tarhassa vuoroteltu 4 poikaa tai kolmea juoksusta likkaa. Että kaikki saaneet juosta ympäri isoo tonttia tasapuolisesti. Onneks kohta taas saavat kaikki olla kimpassa.
Nyt ei astuteta ketään. Josko enää  milloinkaan. On ollu sellainen rupeama näiden edellisten kans että oksat pois. Ja osa latvustakin. Ylivoimaselta tuntunut jo  marraskuun alkupuolella alkanut monen kuukauden rupeama häämöttää loppuaan. 2 viimeistä pentua lähdössä kuun puolivälissä tahoilleen, Ruotsiin ja Espanjaan. Ja sitten - koittaa NORMAALIAIKA mitä se nyt siten onkaan - tän kaiken epänormaaliuden jälkeen! Mutta kuten aiemmin totesin, itse aiheutettua. Koskaan en enää luota mihkään "mutu" tuntumiin". Ainakaan tiinehtymis asioissa.

Epätoivon hetkillä ilmoittelin jopa FB sivuillani vapaista pennuista, jota en ole koskaan aiemmin tehnyt kun ei oo tarvinnu. Ja tämäkin saa jäädä kyllä yhdistelmäkerraksi, ekaks ja vikaks. Mutta kun koteja ei tuntunut löytyvän millään ilveellä. Täysin uusi kokemus meikäläiselle. Mutta totta. Mistäköhän tää johtuu. On kuulemma muissakin roduissa ankeet ajat.
Liekö pentujen runsaasta esilläolosta johtuvaa mutta seurauksena sain kotiini paikallisen valvontaeläinlääkärin saamansa ilmoituksen johdosta. Joku oli ilmaissut  "huolensa narttujen tiheästä penuttamisesta ja vanhojen koirien hoidosta, koirat ovat oman onnensa nojassa eikä niitä viedä eläinlääkäriin vaan  kuulemma saavat sitten kuolla pois..." ??!! 

No, eipä olis enää väärempään paikkaan valvova silmä voinut osua. Mikä hyvin pian kävi selväksikin paikan päällä ja myös aikanaan valvontaeläinlääkärin raportissa. Joka varmaan lähetetty asianosaiselle itselleenkin. Mutta siis, keneltä löytyy näin paljon pahaa tahtoa, ilman minkäänlaista asiaan etukäteis perehtymistä? Esim. pennuttamisesta määräävät mm. kennelliiton säännöt. Näistäkin emoista joita tässä ilmeisesti tarkoitettiin yksi oli 2½ vuotias ekakertalainen, toinen 5 vuotias joka teki toisen pentueensa...  Shokeeraavaa myös oli että jossain luullaan meikäläisen pitävän griffoneitaan heitteillä!! Luit aivan oikein, heitteillä!

Pahan mielen pitkäksi aikaa sai kyllä aiheutettua. Jollei   halua perehtyä asioiden virallisesta puolesta tarjolla oleviin tietoihin (SKL) kannattais ainakin lukaista kotisivujeni erittäin luettu osio, todellinen tietopankki, AboutUs joka myös suomeksi MeidänJengistä. Sieltä selviää helposti ideologiani eläinten pitoon yleensäkin ja miksi vetskujakin pidetään kuin kukkaa kämmenellä. Lukuisat täällä vierailleet ihmiset (tasaisin välein) ovat todenneet paikan "koirien taivaaksi". ½ hehtaarin tontti, upeet tilat ulkona ja sisälläkin aina siistiä. Ollaan kaiket päivät kotona. Eläinlääkärit on kivenheiton päässä. Koirien ehdoilla eletty vuosikymmenet ja kaikki pidetty kunnossa.  Ittestä ei oo niin väliä.
Sanoisin että anteeksipyyntö loukkaavista kommenteistaan  olis asianosaiselta kyllä paikallaan.

Täällä muuten käynyt SKL:n virallinen kennelnuevojakin,  tarkastaja vuosia sitten. Tuli soitto että "hei olen tarkastuskäynneillä ja ajattelin kysäistä voisko teidän luoksekin tulla joku kerta kun oon taas täällä päin". Kysyin että missä olet nyt. Kertoi olevansa Nurmijärven Klaukkalassa. Johon että tuu vaan kun oot niin lähelläkin. "Ai tänäänkö, siis nytkö"? Niin niin, oon nyt kotonakin. Ällistynyt ihminen kurvasi pihaan ja sanoi ettei meinannut ymmärtää että nyt heti. Ei kuulemma ole yleistä.  No,  meille voi tulla aina mutta täytyy varmistaa että ollaan kotona.
Tarkastaja kävi joka nurkan läpi, oli pennutkin silloin. Ihasteli kaikkea näkemäänsä. Raportti oli luokkaa 10+, kirjoittipa vielä loppuun että "kiva paikka"!
Mutta positiivisempiin asioihin. Taistosta tuli kennelin eka Kansainvälinen Juniori Valio. Vois sanoa että ihan vahingossa. Enpä tajunnut moista titteliä olemassa olevankaan. Mutta siinähän se tuli oheistuotteena käydyistä näyttelyistä.

Vuoden 2023 voitokkaimmat bruxit, vuoden pentu ja juniori, vuoden veteraani ja vuoden 2. belge/paras narttu   löytyivät jälleen tämän talon koirista. Tilanteessa ei sinällään mitään uutta vuosikausiin.  Joten liekö tuo enää edes uutinen.
Trimmattavaa on riittänyt. Normaalisti maaliskuun lopussa käynnistyvä ruljanssi alkoi etuajassa pakkaslukemien laskiessa. Ei mitään järkee lyhennyksiin talvipakkasten aikana. Näyttelyjengin trimmit ajotetaan näyttelykalenterin mukaan, sensijaan talon vetskujen trimmit saatu keväältä jo loppuun. Kiitos lämpimimpien säiden. Koneistettuja ja sievän ja nuoremman näkösiä kaikki tyynni.

Vanhin Jade (13) on ollut tärppäs tikkuna  kun nää 2 täällä vielä roikkuvaa pentupoikaa on yrittäny vallata sen sohvan. Eivät oo päässeet jakkaraa ylemmäs. Paitsi yhen kerran. Mutta lähtö tuli alta aika yksikön. Yllätinpä sen aurinkoisena päivänä pälveltä tarjoilemassa itteään talon uroksille. Vaikkei oo enää kohtuakaan ollu vuosiin taitaa ne vaan hormoonit jyllätä vanhasta muistista. Samoin on tapahtunut Heilalle (10) joka vuorostaan tarjoilee itseään muille nartuille. Se on kevättä rinnoissa ja ilmassa. Ja hormoonikellolla on hyvä muisti.



SUNNUNTAI 07.01.

HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA KAIKILLE!


-28 just nyt tätä kirjottaessa. Pari viikkoo ollu aika karseen kylmää. Nyt odotettavissa ens viikolla enempi normaaleja lämpötiloja. Ulkoilu toista viikkoo ollu mullakin  minimissään. Koiratkin lähinnä menneet tarpeilleen ja  kolmella jalalla takas sisään.
Marraskuussa sitten alko tapahtuun, ekaks Pirkon pennut 6 kpl (jonka kuvittelin olevan jo aivan liian lihava tiinehtymiseen), sitten Nupun 3 kappalettaja (joka jääny tyhjäks jo 2 kertaa) ja vikaks hännänhuippuna Ainin 3 (jolle eka juoksukin tuli vasta yli 2-vuotiaana syyskuussa). Lisäks kaikilla verettömät juoksut. Total=12 pentuu. Huh huh. Kuka olis ikinä koskaan uskonu et ne kaikki tärppää. Jos olisin satavarmasti tienny en tämmöseen joukko pennutukseen olis kuunaan ryhtyny. Meni ihan yli mun  voimavarojen. Vaikka kuinka rutinoitunu ja osaava. Ja vasenkätisesti edelleen suurin osa asioista. Tiedä tuleeks oikeesta olkapäästä ikinä normaali kalua. Jotenkin vaan selvisin pikkuhiljaa tän prosessin eri osioista, asia kerrallaan. Muttei se helpoo ollu.
Oon niin eläny tässä pentuhässäkässä etten juuri muusta oo tienny. Mitä nyt uutisista kuullu että koko mailman asiat persiillään. Illalla myöhään sohvalle nukahtanu. Josta sänkyyn. Aamulla taas kaikki alettu uudestaan. Moppi 2 x  uusittu. Kovassa käytössä koko ajan. Mun paras kaveri tällä hetkellä.
Pennut ollu oikeestaan aika helppoja muilta osin. Oppivat syömään alta aika yksikön, junttuuvat keskenään ja meneevät raukat aamulla uloskin samassa rytäkässä aikuisten koirien kanssa. Mutta tajuuvat oitis että KÄÄK täällähän jäätyy tassut kiini maahan! Ja takas kuistille ja sisään niin nopsaa kun vaan kerkiivät. Nyt kun luvissa on lämpimämmät säät saavat sitten taas juosta pitkin pihaa ja kiivetä lumikasoissa kuten ennen tätä kylmäjaksoo. Odotan mielenkiinnolla.
Kotona juoksentelee tällä hetkellä 6 parrakasta pentua, viittä vaille luovutusikästä joista yksi omani. Loput 5 etsivät vielä omia kotejaan. Jotka toivottavasti löytyisivät ennen juhannusta! Joukossa tosi upeita näyttelypoikiakin. Sekä yksi maailman ihanin "Tissinvälikoira" pikkuboston askin kokonen ja ÄLYKKÖ. Huoletta voisi ilmottaa viisasten
kerhoon. Huvikummun Kunde Svan. Taiston poika. Uskomattoman reipas ja omatoiminen minikoira. Tästä sais joku pikkiriikkisen, helppohoitosen lemmikin. 
Lauma alkaa näyttää aika turjakkeilta, muttei niitä   alastomiksikaan voi kyniä ja ajella keskellä talvea. Plus että näyttely trimmitkin saavat odottaa oikeaa aikatauluaan. Kammattavia siis riittää.
Äidin asiat edenneet siihen pisteesen että kotinsa on tyhjennetty. Tavaroista on hankkiuduttu eroon tavalla jos toisella. Osa autotallissa odottamassa uutta osoitetta. Täyspäiväinen hoitokoti pitäisi löytymän kevääseen mennessä. Siihen asti äitimuori on terveyskeskuksen tilapäis osastolla. Jossa yhteiset ruokailut muiden kanssa kuin myös seurustelua TV huoneessa. 
Yksi huoli meikäläisellä vähempi.
Näyttelykausi loppui Helsignin Messukeskuksen näytelmiin.

Mulla poikkeuksellisesti vaan 1 bruxi ilmotettuna, Taisto. Syystä ettei sijoiltaan mennyt olkapää antanut mahdollisuutta nyppimiseen. Mutta Taisto hoiteli kotiin  molempien päivien Junioritittelit!
Messarin jälkeen voin taas todeta että vuoden 2023 voitokkaimmat karkeakarvaiset griffonit löytyyvät jälleen kennel Huvikummun tiloista. Mutta niistä tarkemmin jatkossa.

Tammikuu jo hyvän matkaa menossa, lyhyt helmikuu ja jo  ollaankin maaliskuussa. Petkeleet ja painepesuri esiin. Ja siitä se alkaa.
Rupiaa elämä taas voittamaan!


2023

TORSTAI 02.11.

Pimeetä ja märkyyttä. Loputtomiin. Pihalampppuja vaihdettu toimiviin että näkee missä koirat kulkee. Aidattu tontti ei paljoa auta jos jotkut elikot voi pompia yli. Ei oo vielä susia nähty mutta ilvesten tiedetään liikkuvan.
Tää olkapää ei sitten suuremmin haitannu näyttelytoimintaa mut kotitöitä sitäkin enempi. Vasurilla on vedetty Palangan viikonlopusta lähtien ja tähän asti varottu tiettyjä liikeratoja. Kuten esim. keittiön yläkaapin oviin tarttumista ja takapuolen pyykimistä oikeella kädellä, sängyssä kurotteluja, petausta, ylipäätäänkään mihkään tarttumista oikealla kädellä. Tuuloksen näyttelyt typistin kahdesta yhteen ja lokakuun lopun Latvian Dino Zoot jätin menemättä.

Onneks on ollu apumiehiä niissä joihin oli mentävä. Kuten Ari Valmieran bussi matkalla. Jonne sai sitten mutkin houkuteltua vaikka aluksi teilasin senkin ajatuksen.  Vetoalustan ja häkin nostelut hoitui apumieheltä kuin tanssi vaan samoinkun bussissa koirien nostelut. Tyytyväisinä me  sieltä kotiuduttiin. Ja ilman kommelluksia. Valmieran jälkeisenä sunnuntaina oli vuorossa Tallinnan KV näyttely, sen lauantainen puolisko. Pirjo ystävä lähti sinne ja nosteli vuorostaan häkkiä ja vetoalustaa takakontista. Koiria oli mukana 4 joista 2 sai mitä piti. Voidaan siis todeta reissun onnistuneen 50 prosenttisesti. Ens vuona uudet yritykset.
Olkapää alkaa jo olla parempi vaikka pitää tietynlaista vääntöä varoa, vielä kuukausia. Siispä uskalsin ohjelmoida  apuvoimin kynsienleikkuut ja sitten koko sakin PESUT. 

Tarkottaa: ekaks sauna lämpiämään. Lauteet ylös. Vanhoja täkkejä saunan lattialle. Löylyn ja suihkun välinen portti kiinni. Suihkun alle saunajakkara, puutiinu jakkaralle. Trimmipöytä suihkun viereen isolla muovipeitteellä, shampoot, pesuharja, kasa isoja koirapyyhkeitä valmiiks. Ikkuna auki. Sitten aljettiin.
Kahden henkilön voimin pesut ja anaalirauhasten  tyhjennkset vie vaan n. 45 minsaa. Yks pesee, kaataa kiulusta vedet niskaan, huuhtoo, puristelee takapuolet. Toinen ottaa pyyhkeellä koiran pöydältä ja laskee sen löylyn puolelle kuivumaan. Ja nostaa uuden koiran taas pesupöydälle. Järjestyksenä ekaks ne huonoiten kuivuvat eli hyvässä turkissa olevat, viimeseks pitkä ja harvaturkkiset turjakkeet. Ja ihan vikaks tuli kalju TAISTO.  Joka suihkun nurkassa odotti kauhulla mitä tuleman pitää. Anto sitten kuitenkin ihan rauhassa porstata ittensä puhtaaksi ja pääsi kuin pääsikin löylyn puolelle muiden joukkoon. Uusia kuivikkeita lattialle aina välillä.
1½ tunnin lämmössä loikoilun kuluttua jengi oli käsikuiva. Kiuas veks päältä. Harjaukset ja partakampaukset ja sitten ulos tarhaan pissalle. Sisällä kodin lämmössä odotteli palkintona jokaiselle isot palvatut koivet, olikohan ankan tai minkä mutta isoja olivat ja hyvin tekivät kauppansa.
En voi sanoin kuvata miten helpottunut olo nyt kun homma taas tehty. Joka olis pitäny tehdä kesähelteellä kuten yleensäkin. Tänä kesänä se vaan jotenkin jäi, oli liian kuumaa tai sit ei vaan ollut muuten sopiva päivä. Tässä kun on sitä kaikenlaista kotitarpeiks. Summa summarum, pesuhan ei tässä aikaa vie vaan kaikki etukäteis- ja takakäteis sälä. Pakettiinhan kuluu myös kaikkien nukkupesien pesu, alustat yms. siivouksineen. Se vie aikaa. Lisäksi kaikki märkäpyykki on vähin erin pestävä ja kuivatettava uusia koitoksia odottamaan. Tää lauman pesu on vähän niinku ikkunoiden pesukin, kyllähän niitä pesis vaikka viikottain ku vaan joku hakis ne välineet ja raplais kaikki ikkunat jakkaran kans auki ja järjestelis huoekalut veks ja takas paikoilleen, pölläriä unohtamatta.
Nyt on reissut tehty, laulut laulaettu ja kukkaset annettu. Voimia onkin nyt kerättävä ihan erilaisiin tarkotuksiin. Kuten kolmen nartun penikoimisen hoitamiseen. Edellisessä  blogissa totesin ettei varmastikaan kaikki kolme narttua tärppää. Kaikenlaista historiaa sisällään pitivät ja osalla juoksutkaan ei kummosia. Josta syystä uskalsin kaikki kolme astuttaakin. Mutta da dam. Niinhän siinä sitten kävi kuten Tokmannin mainoksessa - tavaraa löytyy.  Kaikista mahoista. Ollaan kohta siis kolmen pahvilaatikon loukussa.
Tiijä mitä lopulta käteen jää näistä tulevista mutta kannattaa kuitenkin näitäkin asioita ressata etukäteen. Ettei olis liian helppoo. Aiheeseen liittyvä arsenaali valmiina ja pentulaatikot nyt puhtailla saunan lauteilla oottamassa puhtaiden emojen aikaansaannoksia.
Oli muuten tää porukan pesutilaisuus ihan viimesillä hetkillä. Vikat ajat käsillä ekalla ehdokkaalla. Jolla onneks paljon  kokemusta ja osaamista.

Äitimuorille paikka hausssa. Ei enää pärjää avaimet kourassa. Karkailee eikä löydä kotiin. Onneks on kännykkä ollu mukana ja on VIELÄ ymmärtänyt sillä apua pyytää. Ne jotka on kokenu tän saman jonkun läheisensä osalta ymmärtää vähin sanoin mistä on kyse ja mitä se aiheuttaa. Yöunista puhumattakaan.
On se vaan niin hyvinvointia tääkin vanhushuoltoon liittyvä asia että melkeen pitää eksyä yöhän tai irrota pää enenkun mitään voi edes olettaa tapahtuvaksi. Siellä kotona kun huonokuntosen vanhuksen on niin helvetin hyvä olla. Tulee hyvinvointiyhteiskunnalle halvemmaks kun kuoleevat omaan sänkyynsä. Onneks äidin asiassa on nyt edistytty. 2 vuotta oon tätä jankuttanu.

No, asioilla on taipumusta järjestyä. Sitä odotan minäkin.
Toisaalta hyvä että tässä on muunlaistakin odotusta, tää pentu souvi. Tuleepahan väkisinkin muuta aateltavaa.
Suojelusenkeleitä tarvitaan nyt paikalle enempi kun koskaan. Please!



KESKIVIIKKO 04.10.


Tää maisema on enää muisto kaukaisesta.
Ilmoja on pidelly. Vettä on nyt tullu enemmän kun kotitarpeiks. Kasvit jo kituu märkyyttään. Ettei oo mitenkään hyvä, kuivaa oli sillon kun ois vettä tarvittu ja nyt kun ei enää oo niin väliä sitä tiputtelee harvasen päivä. Ja näytäs vähän huonolta ton ruskankin kanssa. Nyt jo ainakin kaikki pensaiden lehdet ruskeita ja limasia.

Hurmaus sitten teki vaan yhden sileen likka pennun. Gildan. Onneks sileen, ei jääny Nurmijärvelle. Löysi tiensä tosi mukavaan huusholliin, toisen griffonin seuraks. Ikävää sensijaan oli että Gilda meni "paikkaamaan" juuri menehtyneen griffonin jättämää aukkoa perheessä. Muttei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Gilda, iloinen ja touhukas uusi pentu varmasti helpottaa perheen surutyötä paremmin kuin mikään muu. Olen aina sanonut ettei uutta pentua parempaa särkylääkettä ole. Vaikka söis miten paljon Buranaa.

Nyt just Gilda lähtökuopissa, odotellaan noutajia. Ikävä tätä tärppästikkua tulee jo nyt. On ollu varmaan maailman helpoin pentu. Paraillaan se juoksentelee pihalla muiden kanssa ja komuaa vuorenkilpien seassa.
Täällä Gildasta huolehtinu emo Hurmauksen lisäksi joukko muita "emokoiria" joista kahdella ainakin maito tisseissä, Votskalla ja Vladalla. On se valeraskaus vaan niin ihmeen

erinomasen  kummallinen olotila. Vlada jatkoi Hurmauksen pois lähdettyä oikeen kokopäivä toimisesti. Saa nähdä jääkö se kaipaamaan "hyyryläistään". No, sillekin näytetään kun pentu on autossa ja lähdössä. Ei ole muillekaan ikinä tullut mitään ongelmia näin menetellen. Tyytyväisiä vaan olleet kun ei roikuta tisseissä.
Tässä on sitten silmäasiatkin kunnossa, kasvattajankin osalta vaikken pevisassa olekkaan. Kaihileikkaukset käyty ja nyt käydään kotona paikkoja läpi rätin kanssa. Että sitä ihminen luulee siivoovansa joka päivä ja aina luuttu kourassa. Mutta totuus paljastui näön parantuessa. Tuntuu että kaikki paikat ryyppeesä. TV kuvakin muuten äly kirkas.
Eikä ollu kummonenkaan operaatio. N. 15 min./silmä. Ja 79€/kpl. Suurin aika kului leikkauksen valmisteluihin ja naamarin sterilointiin. Yksi puoli kerrallaan. Spriillä viimeistellyt kasvot ei vieläkään ole normaalin väriset. Eikä tuntuset. Kauankohan palautumiseen menee vielä? Eli paraneeko ollenkaan...
Että piti näinkin kauan elää ennenkun näki senkin ihmeen miten nopeesti tuomari voi arvostella 40 koiraa. Meikäläinen ja joku muukin myöhästy reilusti Riihimäen sunnuntain kehästä. Luantaina sato vettä ja paikalla vaan  meikäläisen koirien lisäksi 1 bruxi ja 1 belge joten en vaivautunut paikalle. Sunnuntaina enemmän koiria mutta se näyttely jäi sitten näyttelemättä. No, tuli ylimääränen vapaapäivä. Kommenttien mukaan oli vain onni etten ollutkaan mukana. Ei ois varmaan meitillekään kunnian kukko laulanut. Taiston puolesta vähän harmitti kun pikku ukko oli ilmotettu ekaan viralliseen luokkaan. No, tämä korjaantui helposti seuraavana viikonloppuna Porvoossa jossa äijä pääsi loistamaan. Jääden ainoastaan Lukan varjoon.

Ja sitten  Liettuan Palanga ja 3 KV näyttelyä putkeen.  Akkojen laatuaikareissu. Tapahtuihan siellä vähän kaiken  moista. Kuten olkapään sijoiltaanmeno. Mutta siitä ei nyt sen enempää, ehkä myöhemmin, josko milloinkaan.  Ruusukkeita tuli neljälle koiralle 20 kpl, kuvasta 3 vielä puuttuu. Taisto korjas kaikista Junnu- ja tavalliset ROPit & junnu sertit tullen täten Liettuan Juniorivalioksi. Tango esitettiin vaan perjantaina: JCAC  ja VSP. 
Taisto oli sunnuntaina saanu jo ihan tarpeekseen: ei vois enää vähempää kiinnostaa, eiks tää hitto ikinä lopu!
Mukana olivat myös koirineen Pirjo (H Gunvald Larsson) ja Ancela (H Billie Jean). Molemmat saivat kaikki mitä tarvittiin ja vähän enemmänkin sekä valioituivat Liettuan (Gunvald) ja Liettuan & Suomen valioiksi (Billie Jean). Onnea matkaseuralaisille koirineen! Kuvassa vas. Ancela, Pirjo. Meikäläinen käsi siteessä.

Pikku äijä Taisto pääsi  näyttämään kykyjään mitä rodun lisäykseen tulee. Ensimmäisen morsiamen kanssa Turun puolesta, joka kuulemma näyttää pyöristyneen, Taistolle pienen harjottelun jälkeen selvis kumpi pää se on joka puree. Vaikka ekaks tuli vähän hammasta ei se tahtia haitannu, Taistosta se vissiin kuului samaan pakettiin joka oli vaan kestettävä.
Nyt on tämän talonkin juoksut ja juoksuajat loppu, kaikki ovet avoinna kaikille koirille. Perhetapahtumia ootellaan loppuvuodeksi mutta kelle, se vielä arvoitus. En uskokaan että kaikki olis onnistuneet. Vähän kummallisuuksia narttuilla.
Gilda siis uudessa kodissa tätä lopetellessani ja Kerttukoira totuttelee uuden kaverinsa kanssa. Keittiön vesikuppikin villasukkia kastelemasta poissa. Yhdet villasukat riittää nyt! Kodinhoitohuoneesta taas löytyy juotavaa lotrattavaksi asti. Eikä huoneessä muuta häiriöö kun koivunsiemenet jotka näyttää vallanneen hela talon.
Mutta silmä palaa koko ajan lattioille etsien: missä on Gilda?  Samaa näyttäs välillä tekevän Vladakin ja tulee sitten luokse ikään kuin selvittelemään asian tilaa. Mutta menee sitten touhuamaan muun lauman kanssa.
Ympyrä on sulkeutunut. Ollaan taas lähtöruudussa.

 

TIISTAI 01.08. 

Jaahas, iso osa kesää jo menny. Ei oo paljon ollu aikaa kirjotella. Pentujen hoito nyt 8 viikkosiks. Yks vielä lähdössä tänään.
Just nyt on parina päivänä sadellu mut on se ollu kortilla näillä leveyksillä. Mikä ihmeen kulppa tää Nurmijärvi oikeen on. Muualla tulee vettä tänne ei tippaakaan. Jopa kirkonkylässä voi sataa mut ei tällä tontilla.

Kasvien kans on siis taisteltu, hirmu helteessä vesiletkujen kans pulattu.  Onneks yks kela molemmin puolin taloo edes vähän helpottamassa. Ja suomentattaret etupihalla koira aidan reunalla, 2-metrinen tihee näkösuoja tarvii 20 ämpärillistä vateria joka toinen päivä,  mieluiten juurille heitettynä. No, toinen koristeallas on koiratarhassa josta sitä kasteluainetta saa heiteltyä ja sit vaan letkulla altaaseen uutta vettä. Näin tää täällä toimii, on toiminut vuoskymmenet mutta nyt vaan kasteluvälit tihenee.  
Uutisia kuunnellessa kuitenkin hyvä ettei olla missään muualla maailmassa, jossa ihmiset, eläimet ja luonto hätää kärsimässä. Kuivuus ja palot vielä lisäks. Kamalaa mutta mua kuitenkin aina ekaks säälittää luontokappaleet. Ei mitään mahdollisuuksia...

Meidän porukoilla on siihen nähden loisto oltavat. Ollu aina. On altaat minne pääsee viilentymään, isot vesikupit jossa vanha lämmin vesi ei seiso. Valtavat ravintolavarjot tarhassa, isot tilat, valinnaisesti voi olla missä haluu. Ja tietty tarhan ovet auki että nurtseillekin pääsee villettämään. Ei ne siellä kyllä helteillä oo paljoo viihtyneet. Muutamat ei mee ollenkaan. Nyt pilvisemmällä kyllä juostaan hännät suorina ja annetaan linnuille ja oraville kyytiä.

Näyttelyitä on käyty vaan 5 kipaletta. Tuntunut että siinäkin liikaa. Ei oo kiva juosta porotuksesa ympäri nurtsia 3-4 koiran kans. Ympyrää, kolmioo ja edestakas veivuuta. Etenkin kun koiria niin VÄHÄN ettei hengähdystaukoo jää vaan joka koira pitää kiskoo häkistä vuorolleen heti edellisen perään. Missä muuten on meidän griffonit tänään? Pääsääntösesti oon joutunu kilpaileen itteäni vastaan, mitä nyt joku 1-2 koiraa lisäks on joskus ollu.

Pentujen kans oli helppoo, jahka alusta selvittiin. Pikkiriikkinen tyttö käsisyötössä pari viikkoo. Kunnes kasvo niin että jakso roikkuu tississä kiinni. Pojat jyräs sitä kauemmaks ja kädellä jouduin vielä pitelemään siitä kiinni. Kolmeviikkosena se oli kuitenkin eka joka söi ahnaasti kun sille kuppia tarjosin. Pojat nyrpisteli naamojaan. Ja kehittyi hänestä pienestä (AnnaKareniina) ihana

älykkö joka kipitteli ympäriinsä minkä pieniltä jaloiltaan kerkesi. Ainut jolle käytin pienestä pitäen sen omaa nimeä. Josta syystä se tuli 4-viikkosena luo kutsuttaessa. Ihan itku tuli. Ja kauheempi itku kun tää PikkuKoira lähti veljiensä kanssa. Vaikka hyvään paikkaan toisen griffonin luo meni sekin, kuten muutkin mutta AnnaKareniina vaan oli mun heikko kohta. Hyvää elämää vaan kaikille pikkusille toivottelin!
Uusia näyttäs olevan tulossa elokuun puolen välin kieppeissä. Ettei tähän paljoo

hajurakoo jääny. Juhannusmorsian H Heros' Hurmaus kävi sulhasissa Lukan luona. Ja ultra näytti suhteen tuotaneen tulosta. Perästä kuuluu kohtapuoliin sano torventekijä.
Samettiruusut ei tänä kesänä näytä yhtä elinvoimasilta kun ennen. Mahtasko johtuu siitä että kananpaska on edelleen säkissä. En oo viittiny, jaksanu, sitä rupee sekotteleen. Pitäsköhän vielä kuiteskin?
Mutta tontin renamille itekseen kulkeutunut sormustinkukka joka kitui kallioilla sammaleissa näkymätömissä ryöhäsi joukolla esiin kun tuli muutama sadepäivä.

Upeita ovat. Liekö jostain ruåttalaisten puolelta kulkeutunut tämäkin. Sen verran on näyttävä. Kun kaikkihan ne jonkun näköset kasvit on vieraslajikkeita eivätkä kauneutensa puolesta ansaitse täällä olemistaan. Perkele. Että voi voi, pitäskö tääkin äkkiä kitkee vesks että sais siankärsämöt, ohdakkeet ja muut hoiskot oikeutta. Vois nutturapäät nukkuu yönsä rauhassa.
Loppukevennys. Kompastuin viikko ennen pentujen luovutusta, lauantai iltana, pentuhuoneen oviaukon 30 senttiseen kulkuesteeseen. Täysin turvalleen nenän päälle matolle. Verta ihan helvetisti, sitä nieleskelin ja yritin välttyy tukehtumiselta. Jotenkin sain ryömittyä ja käteen keittiöpyyhkeen. Painoin sitä naamaa vasten, makasin matolla ja nieleskelin puolisen tuntia kunnes veren tulo vähän hiipui. Veriset haavat nenässä ja huuli halki. Kehittyi vuoisadan karseimmat mustelmat koko naamariin. Huuli turpos paremmin kun botoxilla. Polvet ja käsivarret mustelmilla ja toisesta käsivarresta ihoo veks. Mietin lähteä taksilla hyvinkäälle päivystykseen. En ilenny. Aattelin että sanoovat heti ovelta että "hei taas tuli yks lauantai potilas"...
Vessan peilistä näkyi naama joka oli kun takaapäin ammuttu petolinnun perse.
Tää oli toinen kerta kun köntsäsin samaan ritilään. Edellisestä jo 20 vuotta.
Ehkäpä nyt vihdoin opilas opii. Paitsi näillä aikaväleillä mulla ehkä ei enää oo pentuja 20 vuoden päästä. Jipii ongelma ratkastu!




SUNNUNTAI 04.06.

Hyvää kesäkuuta! Mihkä katos 2 kuukautta elämästä? Päivät täynnänsä kaikenlaista vääntöö. Memomuistio tupaten täynnä töherrystä ettei enää
päiviä alta erota. Mutta tätä yleistä HyvinvointiSuomee toitotetaan radiossa ja TV:ssä 24-7. Välillä paan toosat kiinni. Kerta kaikki niin hyvin ku vaan olla voi.
Ei kestä enää.
Eläinlääkärissä juostu kahden nartun kans, Votskan ja Betten, Herpes I ja II rokotteiden perässä, ultrissa. Bettellä paha kohtutuledus josta seurasi hautajaiset. Onneks olin samaan aikaan ite niin kipeenä iskias hermon takia että sureminenkin tuli viiveellä. Auto katsastusremontiin. No, sittemmin on täällä kylläkin synnytty.

Votska koronakoira väänsi 4 pentua, 3 urosta ja yhden tytön. Pojat punasia ja tyttö b/t. Karvoista en vielä tiijä, en oo  seurannu tassunpohjia. Keskittyny vaan pitään ne hengissä. Trimmattavia on piipahtanut talossa, omien lisäks.
Kuusi näyttelyä koluttu joista Tallinnan Voittaja suurin. Aini korjas TLNV-23 tittelin. Jipikajoukajei. Ja Tangosta kehkeytyi FI JMVA, Taisto kunostautui
kaikissa kolmessa pentunäyttelyssään saaden kehuja että ihan nolotti. Pikku äijä on tosi yhteistyöhalunen. Tää kaikki läpivietiin ennen synnytystä.

Pihoilla on hääritty. 2 lavaa annansilmiä, niitä hautuumaakukkia, istutettu. Samoin orvokit, pelargoniat ja samettiruusun siemenet. Nää annansilmät löysin ihan vahingossa.  Kaikenvärisinä, kaikenlaisissa olosuhteissa mahtavasti kukkivina ihan parasta mahollista kesäkukkaa. Okså halpaa. Salaatit kylvetty. Istutushomma souvissa  oli ukko apuna vääntämässä ja kantamassa. Meikäläinen vaan viittilöi.

Just se ajankohta jollon en voinut oikeen mihkään tarttua tän takapuolen vuoks. Onneks on perennoitakin, joista vuorenkilvet jostain kummasta syystä ihan räjähtivät näytille. Vaikkei ilmat kummosetkaan. Varmaan mun piristykseks.

Nyt oottaa vielä mattopyykki pihalla painepesurilla. Sekä ikkunapyykki. Joka tehdään kun keritään. Läpi näkee kuiteskin vielä.
Kaiken tän tapahtuneen keskellä on juossu tervarissa ja lääkärissä Helsinkiä myöten iskiashermon takia. Silmäluomen takia. Alaluomen leikkaus onnistuneesti toukokuun alussa. Tikkien poisto toukokuun lopussa. Mikä ihana olotila, ei hierrä silmää ei vuoda vesi eikä tarvi tipottaa. Tätä piti oottaa kokonainen vuosi. Miks, no kun ollaan niin HyvinVoinnissa. Takapuolikin nyt kondiksessa, vihlonta oli sanoinkuvaamatonta. Ja sitä olotilaa kesti kolmisen viikkoa ennenkun vihdoin Hyvinkää sairaalan päivystyksessä yhtenä lauantai iltana sain OIKEETA lääkettä "lihas spasmiin" takalistossa pistoksena että pillereinä.  Ja kela taksilla himaan. Osan näyttelyistä peruin, lopuissa oon menny pillerihumalassa, onneks ei ollu doping testejä!
Jalkojen kans - jotka kuivuu ja kovettuu ihan älysti - on vietetty tunti ½ per kuukausi jalkahoitolassa. Ne on aina lepohetkiä. Saa jutella samalla niitä näitä ilman et koirat haukkuu. Sensijaan haukutaan jalkahoitajan kans tätä perkeleen  Sotepahista. Onneks tulee hyvälle tuulelle ku ajaa kotipihaan. Eikä avaa radioo.

Mutsin kans ollu monenlaista vääntöö. Sanonpa vaan että hoitajien tehtyä viikon ajan tunti kerrallaan ns. tarkkailua henkilön pärjäämisestä lopputulemana "hän pärjää oikeen hyvin itsekseen" oon enemmän ku raivoissani. 
Loppu suihkussa käynnit ilman valvontaa, alkkareiden vaihdot. Pitkiksien vaihtaminen puhtaisiin on niinikään maalimanlopun asia. Samoin petivaatteiden. Pesukonetta ei osaa käyttää. Eikä hellaa. Kevyissä vaatteissa kulku talvella ja nyt keväälläkin karseilla kylminä päivinä oli sydäntäsarkevä näky, jos sattui paikalle. Hieman yli vuoden vanhan upeen pitkän talvitoppiksen työnsi roskikseen. Mitkään kutomani pipot tai huivit ei kelvanneet. Vein kauppaan muka vaateostoksille, mikään ei käynyt.
Kun on sovittu että mennään kauppaan ja ootan autossa alaoven vieressä   saapuu mamma alas kadulle aamutossuissa ja pikkju pusakassa - lause "hän pärjää oikeen hyvin yksikseen" saa hieman eri käänteen. Samoin kun kysyttäessä että ootko ottanu lääkkeet saa vastauksen ettei mulla oo mitään lääkkeitä. Mitä nyt vähän yli 10 pilleriä. Kauppalistaa tuntuu olevan lähes mahdotonta selvittää puhelimessa. Rollaattorilla liikuttaessa on kännykkä "satulan" päällä. Josta putoillutkin. Toistaseks saatu kasattua.
Vein kesäkukat mamman partsille. Samalla varastoon tekojoulutähden odottamaan ens joulua. Mitä kummaa, juurelle oli laitettu MULTAA joka tietty putos lattialle ja oli osin vielä märkääkin. Ja lista jatkuu ja se on pitkä.
Pitäskö jättää ihan omilleen ja antaa tulla toimeen omillaan, kun kerran yksin toimeen tuleminen ei ole ongelma. Ei varmaan jos ymprillä pyörii armeija.
Herra paratkoon. Toisaalta, onhan sanottu ettei muistisairaus ole potilaan tauti vaan omaisten. M.O.T.
Auton katsastus hoidettu vaadittavin korjauksin. Kesärillat alle. Ruohonleikkuri viety huoltoon korjattavaks. Voipi olla että lähiaikoina kodinhoitohuoneen iso lämminvesivaraaja menee vaihtoon. Kun vanhaan ei osia enää saa, tietenkään, eihän se olis valmistajan ja markkinoijan etu.

Tää puolen hehtaarin tontti piti laittaa uusiks. Yläpihan puista raja-aitaa lukuunottamatta koko tontti on vahvalla verkolla aidattu. Joka kevöt aidat tarkistetaan maan routimisen vuoksi. Korjataan ja tilkitään. Tää on kuitenkin metttänpohja tontti, muhkuroita ja mättäitä, juurakoita yms.
Yhdistelmä Tango & Taisto kekkas ettei alatontin verkkoaita pidäkään helmasta ja kulkivat alitse ihan mielivaltasesti, jokapäiväsesti. Verkkoaidan takana istutettu tihee kuusiaita ja iso metsikköalue jonka jälkeen "mannen" upea kartano, kuin Tuulenviemästä pylväin ja levein kiviportain. Talon takana joki. Meikäläinen rämpi muutaman kerran hengen hädässä sekamettässä kipeen takapuolen kans ja sain ne aina huutamalla takas. Paitsi viimesen kerran. Ei kuulunu Taistoo vaikka äänen käheeksi karjuin. Ei muuta kun auto alle ja tielle. Mannen auto tuli vastaan ja rouva huusi ikkunasta et sulta varmaan on tämmönen kateissa ja roikotti Taistoo käsissään. Taisto äkkiä mulle ja apparin penkille. Oli kyllä hiljasta poikaa korvat luimussa. Siinä kiittelin kiittelemästä päästyäni. Sanoivat että se musta koira (Tango) oli lopulta lähteny kun kuuli mun huutoja. Pikku koira (Taisto) sen sijaan oli jäänyt leikkimään, hypimään ja pomppimaan lasten kanssa pihalle. Ja että olivat käyneet visiitissä heillä asti ennenkin.
Pahin skenaarioini oli että karkulaiset joutuu syödyiks. Enkä ikinä saa tietää mihkä ne on joutunu. Rouva siihen että asensivat riistakameran portille ja on usein nähty portilla kettua, ilvestä. Ja käärmeitä tulee kans pihaan, kerrankin 4 yhtäaikaa. Ja ovat niitä tappaneet. Eivät uskalla antaa lapsien yksin leikkiä valtavalla piha alueella. Sanoin että niin käy nykyiselle suojelukohteelle täälläkin. Varmaan en ala niitä autolla ajamaan ja kotiuttamaan keski Suomeen muualle. Eli ei ollu mun kauhuskenaario turhaa. Suuri ihme etteivät kohdanneet petoja millään matkoilla. Olivat muuten oikeen mukavia nämät ihmiset, Taiston palauttajat. Iki kiitollinen!
Alapiha piti siis eristää käytöstä näiden kahden takia. Yläpihalle 14 kpl 2m pitkiä koiran tarhaelementtejä, metrin korkuisia. Samaa täältä löytyy muualtakin. Netistä löysin, joku ihan naapurista möi ne pois alta ja vielä kuljetti tänne pihaan. Ukon kans ne asennettiin paikoilleen (meikäläinen vaivasena vaan piteli niitä pystyssä) joten nyt vapaata riehutilaa on vaan tää yläpiha. Siis jos ovat yhdessä samalla alueella. Ei sekään mikään pikku alue ole kuiteskaan. Toi toinen puoli pihasta, alapiha on kaikkien käytössä mut sinne ei saa mennä tää pariskunta yhdessä yhtäaikaa.Toivon et tää on väliaikasta ja saadaan ne joskus veks  etupihalta maisemaa pilaamasta, ku Putkinotkosta. Ne käytetään sitten alatontilla korvaamaan verkkoaitoja.
Tämmöstä ei ole ennen päässy syntymään, asuttu 1987 lähtien. Vaikkei ollu kaikkia aitojakaan kuten nyt. Mutta oli Martti Etsintäkoira. Mertsin isä. Se kyllä aina satavarmasti ties mihin nuorisoa oli kulkeutunut. Ne bongatiin heti verekseltään ilman huhuilemisia.
Loppukevennys. Mitähän ne mannet oikeen on tuumanneet ku täällä on huudettu 10 vuotta Mertsiä ja nyt Taistoo. Volde vaan enää puuttuu...

Ihanaa lepoa ja rauhaa kaipaan minäkin. Niinku koiratkin.



TORSTAI 30.03.


 
Huutokauppakeisarin sanoin - perkele et on ollu pinna kireellä.
Tässä HyvinvointiSuomessa, HyvinvointiKunnassa, HyvinvointiSitä ja HyvinvointiTätä. Mitään muuta ei enää kuule radiosta eikä teeveestä. Tässä ei oo mitään hyvää. Paitti toi sana hyvä. Joka on varmaan kekattu rauhottamaan ihmisiä ku mikään ei oo hyvin eikä toimi kuten pitäs. Ihan julkinen salaisuus. Ei vois enää irvokkaampi toi Hyvinvointi sana olla. Kaiken kuuleman ja näkemän  kurjuuden keskellä.
Mm. HyvinvointiKunnat on meilläpäin yhdistetty eläinlääkäreidenkin osalta. Ja omat vastaanotot eri kunnista lopetettu. Kaikki tungettu yhteen autokorjaamoja ylläpitävään ravintola rakennukseen. Omat ikkunattomat kopit, ainakin mun lekurilla. 24 lämpöö eikä ollu tietoo miten sen saa alenemaan. Vastaanotoille pääsyn sisäänkäynti ja lounasravintolan ovet VIEREKKÄIN. Varmaan kiva kantaa kuolleita lemmikkejä ulos samaan aikaan ku toiset menee porukalla safkaamaan. Lapsienkin kans. Eikä kaikkien lemmikit oo 5 kilosia. Eläinlääkärin vastaanottojen HyvinvointiAutopaikat on talon toisella puolella. Että rittää ruokailijoille autopaikkoja. Varmaan näyttäny HyvinvointiKunnan HyvinvointiKirjoituspöydällä ihan hyvältä HyvinvointiSuunnitelmalta jos ei oo koskaan edes tuntenu ketään jolla on lemmikki. Etukäteen oli kans mainostettu lähellä olevasta ihanasta koirien HyvinvointiUlkoilupaikasta. Joo, pitkän matkan päässä, vilkasliikenteisen tien toisella puolella johon just ollaan rakentamassa kerrostalo aluetta. Mut halpaa on kunnille. Yks pytinki, yhet laittet. Ketä se nyt kiinnostaa miten sinne pääsee ja mihkä saa auton ja mihkä koirat kusee. Öljystä asfalttiahan riittää. Ja pääsee näkeen miten autoja lavetilla hinaillaan ympäriinsä, ovesta sisään ja toisista ulos. Siinä pieni ihminen hautaantuu ruuhkaan keskittyessään itkusena kantamaan nukutukseen tulevaa lemmikkiään vastaanotolle. Kikattelevan lounas porukan marssiessa viereisestä ovesta syömään HyvinVointiAnnoksia.
Parin käyntikerran jälkeen voin sanoo että on paikkavalinta IHAN PERSEESTÄ! Jotain inhimillisyyttä ja yksityisyyttä, haloo. Eikä oo bussipysäkkiä näkyvissä. Auto pitää ola tai taksi. Mut HyvinvoiniKunta säästää. Kaiken HyvinVoinnin pointti.
Meikäläisen HyvinVointiSimäklinikalle pääsy siirtyi kuukaudella huhtikuun loppuun oman flunssan takia. Jo 3. räkätauti syksystä. Jota lääkärinvastaanottoa olin odotellut yli 10 HyvinvointiKuukautta. Huhtikuun lopusta lääkörinvastaanotolta   aletaan ventaan leikkausta. On niin HyvinvointiValtiota. Että.
Nurmijärven HyvinvointiKunnassa osottautunu lähes mahdottomaks saada kohta 100 vuotiaalle äidille hoitokotia. HyvinvointiKynnyksen muuttuminen riitävästi PahoinvointKynnykseksi on tosi korkee.Vaan idiootti ei ymmärrä että niin vanhan ihmisen paikka ei enää ole kotona yksin. Liikku jalat eli ei. HyvinvointiKunta säästää tässäkin. Yksityiset hinnotelleet itsensä ulos. Tarvii olla pää kainalossa ennenku kriteerit täyttyy kunnallisella HyvinvointiPuolella.
Hyvistä asioista pulaa täällä kotihoidon koirapuolellakin. Toiveista huolimatta Nuppu jäi tyhjäks. Tiijä mikä siinäkin hiersi. Se Hyvinvointi varmaan.
 
Mut on tässä ollu YKS ilonen asiakin kuukauden sisällä. Taisto. Alias Charlie Straight Corsairey Cash. Ihan Mertsin ja Ritan näkönen naamasta. Joka kyllä  nopeutti päätöstä vaikka olihan se kroppakin ihan vailla vertaa.  Prahasta oli haettava. Epäviralliset kuriirit ei sopineet aikahaarukkaan. Viralliset huolitsijat veloittivat yli koiran oman hinnan. Sepä vasta Hyvinvointia sekin. Kuvitteleeks joku ihan tosissaan että ostaja antas vieraiden ihmisten sekoontua eri prosesseissa (päiviä) koiran kuljetukseen joka maksaa 8 kertaa niin paljon kun ostajan oma lentolippu?! Varmaan joku lihakauppias nekin maksutaulukot tehny. Varmaan sama kauppias suunnitellu senkin hinnaston jolla 1,5 kg  koira kankaisessa mini lentolaukussa maksaa 60 euroo. Kassi sijotetaan penkin alle ja matkustajan oma jalkatila täten pois käytöstä. Sitävastoin muut matkustajat tunkee vedettävien matkalaukkujen, kassien ja selkäreppujen kans koneeseen ja änkee niitä yläkomeroihin. Ilmatteeks. Ja istuu koivet ojossa lepuuttaen jalkojaan lattialla.
Siispä meikäläisen, lentokenttiä vihaavan, tarvi taas lähtee matkaan. Onneks lyhyt ja suora lento. Kaikki suju hienosti. Ja pikku-ukko matkas Nurmijärvelle. Kotiuttaminen yöllä (koiratarhassa varmuudeks) suju 1½ minuutissa, kaikki haisto sen ja sit aljettiin ja mentiin.  Eka yö - ei itkua. Eka päivä juoksi hullun lailla muiden seassa. Ovista ulos ja toisista sisään. Laumaa seuraten. Joka lauma opetti sille käden käänteessä kaiken tarvittavan. Mulle jätettiin vaan käsiteltäyys. Taisto hyppäs jakkaran kautta eläkeläissohvalle. Jossa Jade pahaa avistamatta makoili. Ei makoillu kauaa eikä ollu Taistokaan kauaa sohvalla. Opilas opii. Vanha Matriarkka osaa kyllä näyttää nyrpeetä naamaa ja jäykistellä.

Oon niin sata ilonen tästä hankinnasta. Vaikkei sellasta koskaan ollu meiningeissäkään. Never. Näyttäs nyt kuitenkin vähän siltä että vanhemmasta veteraanista ei ehken sperma enää olis mainostamisen arvosta. Ja on 3 narttua joille hankinta oli tehtävä. Ei mee aina ku Strömsöössä.
Taisto on älykkö. Se on kerrasta poikki. Ei tarvi koko ajan jankuttaa. Kuten entiselle äijälle. Jota vaimo pyyteli varastoa siivoomaan: "kyllä, kyllä, ku oon sen kerta luvannu niin ei siitä tarvi joka puolen vuoden välein muistuttaa".
Mut siis tää Taisto. Malliltaan ihan kopio aikasemmasta saman kennelin tuonnista, Mafiososta. Ja pieni ja pippurinen. Vaikka miten ois huonolla tuulella ja ärsyyntyny HyvinVointiMaailman menosta - päivä on pelastettu ku sen touhuja kattelee! Kiitos Ilona että sain vastaanottaa tän toisenkin ihanan koira, piristyspillerin tähän HyvinvointiKenneliin.
Lumesta eii oo ollu puutetta. Ei turhaan ole sanottu että Nurmijärvi olis yks  lumisimmista paikoista. Vähän säälitti toi Taisto, vihreeltä nurmelta Prahan kentältä sen toin tänne pakkashankien keskelle HyvinvointiPimeeseen. Mut arvatkaa onks se tykänny. On.
Nyt paistaa aurinko mut on vaan niin perkeleen kylmää. Ihan saman näköstä ku tossa alakuvassa yli kuukaus sitten. Toivoo keväästä kuiteskin on. Mutta sitä ennen on PÄÄSIÄINEN JOTEN HYVÄT HYVINVOINTIPÄÄSIÄISET!




KESKIVIIKKO 22.02.


Aurinko paistaa silmiä häikäsee. Piha ja tienoot kauniita uuden puhtaan lumen alla. Pakkasta kuiteskin 13 ja risat. Koirat nostelee kinttujaan. Join loput päiväkahvista keskellä koiratarhaa seisoen, aurinkoläiskässä. Oisko jo talvi parempaan suuntaan kallistumassa. Viime vuoden kevään terassi avattu 27.03.
josta tietokin löydettävissä alempaa.
Mitään kummempaa ei talossa oo tapahtunut. Eikä aina tarvikaan. Tämmösenkin koiralauman hoitaminen käy työstä eikä tapahdu mitenkään vaan vasemmalla kädellä. Vaikka tietotaitoa on kuin myös poskettomat rutiinit. Kun ja jos satuu jotain extraa, pitää käydä hoitamassa asioita, hoidattamassa itteään, suorittaa jotain hankintoja yms., sillon käy äkisti vuorokaudet lyhyiksi.
Näyttelyt ei liioin ole olleet rasituksina, se yksikin vaivanen johon olin ilmottautunut meni mönkään syystä etten päässyt tästä pihasta irti. Pääkallokeli. Mutta sen sijaan löysin itteni ja 2 koiraa Koiranäyttelybussista matkalla kohti Latvian Valmieraa. Normaalisti siellä käydään omalla autolla (ei siis varastetulla) mutta helmikuun Valmiera haiskahti vähän kyseenalaiselta tripiltä lähtee itekseen. Lähdöt ja paluut pimeellä eikä ilmoista tietookaan. Ja kauheet ne olikin. Jäätävää vesisadetta koko hela viikonloupun. Mut kiva oli istuu dösässä, nojata penkiin ja juoda kahvii. Koirat omassa loosissaan

kattelivat maisemia ja söi purutikkareita. Olin kyllä tän LOMAN ansainnut. Eikä tarvinnu katua tuloksiakaan. Molemmat sai kaikki mitä tarvittiin. Eli voitto kotiin eikä Pelastusarmejalle. Tanago ja Siiri Siru Noormarkkulainen palasivat tyytyväisinä kotitantereilleen.
Tarttui matkalta mukaan muutakin kuin muoviset palkintopytyt. Kauan etsimiäni "karvoja" oli yllättäen Valmierassa tarjolla. Sama tuttu mies joka myy tavaraa Baltian maissa ja jolta oon ostanut krääsää ja koiralle purtavia säkeittäin, pienen henkilöauton verran parinkymmenen vuoden aikana. Aina se muistaa tervehtiä ja hymyillä ja antaa vähän rabattia ja jotain extraa koirille. Näihin karvamattoihin törmasin viimeks Druskininkaissa pari vuotta sitten enkä niitä sen koomin ole päässyt lisää ostamaan. Näistä on tullu meidän olkkarin pysyvä matto sohvan eessä. Lämmittää koiria huomattavasti enemmän kun mikä tahansa muu matto. Ja pysyy paikallaan. 170 cm pitkä ja 112 levee.Justiinsa puolväkisin saan sen tungettuu pesukoneeseen, 30 asteeseen.

Kotirintamalla Nupulle haettu Herpes rokote nr.1. Sitäkin nyt sitten oli saatavilla (toisin kun edellisen nartun kanssa joka tyhjäks sitten jäikin) vaikkei tosin kauaa. Loppui kuulemma heti. Nyt toiveissa saada vielä se toka rokotus maaliskuun loppupuolella. Jos siis ilmenee että olisi hän kantavana.
Maaliskuun loppupuolelle sijoittuu sitten se meikäläisen silmäluomileikkauskin, alaluomi käpertyy sisäänpäin. Tätä samaahan esiintyy eläimilläkin. Oliko joku entro- vaiko mikä piumi... Viime vuoden toukokuussa lähti lähete silmä-ja korvaklinikalle, eli voitaneen sanoa n. vuoden odotusaika. Itku-potku-raivarit    piti kyllä saada että sain itseni tungettua esille edes nyt. Kumman nopeesti se aika kuiteskin järjestyi, puhelun jälkeen n. 10 min. ja asia selevä! Ois pitäny räyhää aikkasemmin.
Aurinko paistaa, linnut jaakaa toisiaan, harmaapäätikan ääni on kuultu. Sanoisin että oikee tuntuu olevan suunta!
 

TORSTAI 19.01.


No onpa torstait kuluneet ku edellinen ollu jo ennen joulua. Se on näin eläkkeellä ollessa tuo aika kortilla. Viikot menee ja tuntuu että aina on perjantai. Kuten nyt huomennakin. Taas.
Eipä tässä mitään kummempaa ole tapahtunut. Etupäässä vesisateessa liukasteltu ja väliin karseessa lumipyryssä hilluen kolan kanssa aika mennyt. Liukasta on pidelly, onneks on rappuharjoja joka puolella taloa että voi henkensä pitimiks jotain kädessä pidellä ettei ota ns. lippoja.
Olipa yks näyttelykin määrä juosta läpi 3 koiran kanssa. Lahti tammikuun puolessa välissä. Ede iltana tienoot, tonttitie sekä koko Kytöportaantie ihan älyttömän liukkaita ja vettä pinnalla. Ei puhettakaan että ois autolla uskaltanu lähteen liukumaan alas tonttitietä. Ja vaikka olis liukunutkin ja ihan oikeenpäin tielle ei takas olis päässy millään ilveellä.  Päätin en lähteä. Hyvä päätös, en pakannu autoa ja nukuin hyvin koko yön. Aamu valkeni, yöllä olikin vähän sadellut lunta joka liistautunut kiini jäähän niin että pitoa oli syntynyt. En tietenkään enää siinä vaiheessa kuvitellu lähteväni ja ehtiväni Lahden koitokseen. Hyvä päätös sekin. Sensijaan päästiin ajallaan ja päivänvalossa astuttamaan eräs narttukoira. Kaikki meni kirjojen mukaan, kahviteltiin ja nyt toivotaan sormet ristissä parasta.
Omat suunnitelmatkin etenivät, yksi narttu astutettu. Pirkon pennut sirutetut, tarkastetut, rekisteröidyt ja lähtöviivalla. Kyllä on ollu helpot pennut. Vaikkei lisäruoka meinannu upota millään maailman ilveellä tahi kokemukseen perustuvalla systeemillä. Niet. Tisseistä vaan ja niitähän Pirkko tarjoo. No sitten 5 viikkosina ihankun taikaiskusta, kaikki päätti että "nyt syödään joo niin syödäänki"  ja rupes sapuska maistuun.

Yleisellä tasolla, takka nuohottu, puita poltettu, jalkapohjat hoidettu ja lukkoseppä korjannu yhden ulko-oven lukon. Joka ei halunnu päästää ketään sisältä ulos. Muut kaks ovee sentäs pelasti päivän. Traktorimies kävi justiinsa jyystämässä pihan ja tonttitien. Kytöporras kuulemma karseessa kunnossa. Mutta ei kuulu hänen toimenkuvaansa. Päätin jättää kirkonkylän reissun väliin. Muistissa viime talvi (ei ollut tie sillonkaan kunnossa) jolloin jäisellä tiellä postilaatikon luona melkeen keskellä tietä pysähtyneenä auto itekseen liuku sivuttain kuperalla jäisellä tiellä ojaan...
Unelma-asunto Auringosta sarjaa seuranneena mieleen tulee ettei tää ihan paras mahollinen paikka oo asua.