IHMETELKÄÄMME MITÄ ELÄMÄ MEILLE TARJOAA
 
BLOGI

Eija Koskelin




ELÄMÄÄ
GRIFFONEIDEN
KESKELLÄ

  

Musa:
Johny Guitar








2021

MAANANTAI 28.06.

Juhannus selätetty. Hikeä on virratettu. Porakaivo ollu lujilla. Se ikuinen tämän kolkan ongelma: ei tuu vettä taivaasta. Jotenkin kaikki sadepilvet kiertää meidän kulman. Silmä kovana seuraan sääkartalta että joko nyt? Muistan että aikanaan lupasin tanssia alasti sadetanssin jos vaan rupee satamaan. Ja katso rukouksiin vastattiin: sade tuli. Tais olla jo syksyn puolta eikä niin lämmintä enää. Mutta oon sanojen mittanen nainen. Kledjut veks ja pihalle pomppimaan.
Ei sen kummempaa.

Sateesta puheenollen. Satohan se sitten siellä Alavuoden ekassa näyttelyssäkin. Jonne kaks enskertalaista polosta olin ilmottanu. Musta asvattikenttä, vettä tulee kun Esteristä. Koirat tuli perässä kun väkisin vedettiin. Hännät alhaalla. Tuomari oli huumorimielellä ja kirjoitti arvosteluissa sateen syyksi vähän jokaiseen asiaan. Joka ois voinu paremmin mennä. Saihan ne molemmat kuitenkin exellentit. Ja pennusta tuli kuitenkin ROP-Pentu. Säälistä varmaan....
Oltiin vielä yökylässä ja iltasella vähän kilisteltiin Elinan kunniaks. Ja Vladankin.



TORSTAI 03.06.



Nonni! Kesäkuu pyörähti käyntiin ja aurinkoa on piisannu. Sitä vettä kun aina vaan meijän tontille toivotaan. Nytkin on huomenna edessä kastelusouvit. Ei taida auttaa maamme laulukaan. Se on vaan tehtävä.
Alatontin voikukkamerestä ei kans tunnu pääsevän eroon sillä kuuluisalla "kirveelläkään". Vaikka kahella leikkurilla ajetaan. Niitä vaan tulee ja tulee lisää. Toisaalta onhan ne aika sieviä!?
Sievistä puheenollen. Talvella aina päättää että NYT ENS KESÄNÄ mennään tosi vähillä kukka ostoksilla. Joo, ehkä 2 vähemmän. Se vaan on niin vaikeeta kulkee niiden kukkamyymälöiden läpi. Eikä tunnu auttavan vaikka vähän kiertäiskin. Ne amppelit ja orvokit ikäänkuin työntäytyy auton takakonttiin. Väkisin.
Väkisin on kans raijattava multasäkit autoon. Kotona kottareilla talon taa. Käsittämätöntä miten nopsaa voi nainen hävitää 400 litraa multaa. Se vaan on niin hyväntuokusta ja pehmeetä ja siihen on väen vängällä saatava upottaa kädet. Ja tässä tarkotan käsiä ilman niitä mainosten kukkahanskoja. Eihän ihminen mitään voi tehdä ne räpylät käsissä. Paitti semmoset ku suojelee niillä tekokynsiään.
Vakikalusto samettiruusun siemenet on jo pukanneet alkuja ämpärin kokosissa saviruukuissa ja patioiden parikymmentä metriä pitkissä puulaatikoissa. Joista toissavuotinen kirvashokki tappoi kaikki krassit. Vuosikausien omat kasvatit, monen polven Huvikumpulaisia nekin. Ja ei oo kesä kyllä mitään ilman kaiken kirjavia krasseja rönsyineen. Tää on nyt toka kesä ikinä ilman niitä. En taida enää koskaan  uskaltaa laittaa. Nehän siemenet olis kans sitten ostettava. Pussissa on about 10-12 siementä. Maksaa joku 2-3 €. Tarttisin niitä 3 litraa.... Ei taida mamman takapuoli enää sitä kulunkia kestää.
Heilan pennut, Heimo ja Ella. Voi että. On ne niin naperoismallisia. Ja VIISAITA. Ei tarvinnu montaa kertaa alta neliviikkosina ulos kantaa kun jo osattiin huoneessa nousta takajaloille ovea vasten että: latua! Ja aika pitkään  on oltava ulkosalla, toista tuntiakin ennenkun väsähdetään. Sitten vaan pallukat omaan pesään ja ovi kiinni ulkomaailmaan. Uni maittaa. Syömätouhukin aamupalaa lukuunottamatta on tullut tehdyksi voittopuolisesti ulkosalla. Meikä istuu tuolissa vieressä ja kattoo ettei vanhemmat Huvikumpulaiset vedä penturuokaa napoihinsa. Kaikki sujuukin hyvin kunhan et vaan käännä katsettas muualle. Hävii sapuskat lautaselta alta ohmin.
Kaikki pusikko ja epämääränen maasto kiinnostaa tätä kaksikkoa. Eija vaan juoksee perässä. Tarkkana tarvii olla ainakin aitauksen ulkopuolella. Sitä on haukkaa, huuhkajaa, kettuu, ilvestä ja sutta liikenteessä. Ja onpa nähty kärmeskin. Etikkaa kylvetty joka kevät aitojen ulkopuolelle hirmu määrät. Nyt se homma vielä tekemättä, jää ens viikkoon.  Yhden tuttava kasvattajan kotipihalla (ei suomi) kyy tappoi puremallaan 2  5-viikkosta griffonin pentua. Ihan kamala tilanne.
Se on kyllä niin että täällä nähty kyy on entinen kyy. Ei puhettakaan että sitä lähettäs autolla varovasti kuskaamaan keskisuomen mettiin. Sanokoot nutturapäät mitä hyvänsä.
Punkkeja on kans jo kaivettu koirista. Ne tulee jotenkin aallottain. Ekaks löytyy liki päivittäin ja sitte on pitkiä aikoja ettei mitään. Onkohan ne vähenemään päin vai onko kyseessä joku hedelmöitys-itämis-syntymä kiertokulku? What ever, ei oo ikävä.
Näyelmät ollu jumissa. Alavus näyttäs olevan eka. Kaitpa tääkin harrastusmuoto tästä vielä elpyy. Toivon.


SUNNUNTAI 02.05.


Sarjassa "Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa..." pakko kertoo pieni siivu  historiaa.
Miten kahden niin toisilleen tyystin tuntemattoman ihmisen elämä on sivunnut samoja ratoja. Laulajan ja koirankasvattajan.
Vappuna katoin telkkarista Fredin (Siitonen) muistoksi tehdyn ohjelman, juuri edesmenneen laulaja legendan elämäntyöstä. Meikäläiselle pysäyttävä ohjelma. Fredi vaan muutaman vuoden vanhempi. Ja liittyy niin mun nuoruuteen ja varhaisaikuisuuteen. 
Fredin lauluja piti laulaa mukana aina kun radiosta kuuli ja niitä on kuultu tähän päivään asti ja tullaan kuulemaan edelleenkin. TVstä piti töllöttää kaikki aiheeseen Fredi liityvä.
Vappuohjelmasta ilmeni että se aloitti kitaran soiton ja laulamisen jo ihan nuorena poikana. Niin minäkin, opparissa ekalla luokalla laulunopettaja opetti myös säestämään kitaralla ja onnistuin kappaleella "Karhunpoika Sairastaa".  Myöhemmin jo aikuisiällä tehtiin likkakaveri "Monosen" kanssa kasettinauha täyteen Toivelauluvihosta Fredinkin lauluja, kitaran säestyksellä. Annoin sen Isänpäivä lahjaks. Se onneton soitatti sitä Merikarhujen saaressa rantakalliolla himopurjehtija Lasse Mårtenssonille ("mikään ei ole niin tärkeätä paitsi purjehtiminen") joka niin tykkäs mun ja Monosen demosta. Apuva!
Lisää linkkejä Frediin.
Helsingin sähkölaitoksella henkilökuntalehteä tehdessä oli konekirjottamossa työssä Eeva-Riitta Hautamäki (sittemmin Siitonen) eli Fredin tuleva vaimo. Hautamäki ei yhtään tykännyt kun vein sille tekstiä korjattavaks. Oli hyvin tietonen omasta ulkonäöstään joka oli aina viimeisen päälle tiptop, tukka ja meikit. Ja korkkarit. Eeva-Riitta kymmenisen vuotta meikäläistä vanhempi joten oli sillä oikeuskin kattoo alas nenänvarttaan. Jossain vaiheessa lähdin sähkölaitokselta ja niin lähti Eeva-Riittakin.
Helsingin Kalliossa asuessani kuljeskelin ensimmäisen griffonin Oskun kanssa niitä kuuluisia linjoja, toka linja ja kolmas linja. Josta Fredi teki mun mielestä parhaimman biisinsä Kolmatta Linjaa. Saa vieläkin nostalgian liikkeelle Koskelinin Eijassa. Vaikken siellä Oivassa koskaan istunutkaan.
Frediä en koskaan livenä nähnyt mutta vaimoonsa törmäsin vielä. 
Olin töissä kustantamossa tekemässä lehteä Maanrakannus ja Kuljetus.   Meikäläinen suolsi ja teki jutut haastatteluineen, valokuvineen ja hoiti vielä ilmoitusmyynnin. Taittaja oli ulkopuolelta. Tässä vaiheessa valmistui Helsinki-Tampere moottoritien eräs pätkä jonka avajaisiin meidänkin lehti oli kutsuttu. Ministeriautoja tien reunat vääränään. Ja kuorma-auton lavalla torvisoittokunta. Puheita pidettiin ja kaikkien mahdollisten instanssien edustajat kättelivät ja kiittelivät toisiaan. Viimein tuli kohokohta, silloinen Uudenmaan maaherraksi jo ylennyt Eeva-Riitta Siitonen sai kunniatehtäväkseen kultaisilla saksilla leikata poikki moottorien parikymmentä senttiä leveän sinivalkoisen silkkinauhan. Joka Koskelinille oli tietysti kuin serttinauhan isoveli, karsee. Eeva-Riitta oli tehtävänsä tehnyt. Tie täten julistettiin virallisesti avatuksi.   Kaikki kipittivät leikkaamaan itselleen nauhasta muiston. Oiskohan Eeva-Riitta vielä muistanut mut sieltä sähkikseltä, se jäi kysymättä.
Tässä vaiheessa elämää meikäläinen oli jo muuttanut kennelinsä Nurmijärvelle joten moottoritien jatkumo tuli enemmän kun tarpeeseen työmatkoille Helsinki   Nurmijärvi ennen siirtymistä kokopäiväseksi koiranhoitajaksi.
Nyt nähdyssä muisto ohjelmassa vilahti Fredin taustabändissä monessa kohtaa muusikko Pentti Lasanen, soittimenaan mm. saksofoni. Lasanen kuoli n. kuukausi ennen Frediä.
Lasanen myös liittyy mun koira ynmyrköihin. Ensimmäisen giffonin Oskarin ostin kun asuin asuin Pietarinkadulla. Siellä asui myös Helmi Sälekoski (rotumme maahantuoja v. 1956) sekä viimeisen Helsingissä toimineen yleisen saunan omistaja. Lasanen oli Pietarinkadulla tuttu näky, seurusteli Helmi Sälekosken tyttären kanssa joka oli rahastajalikkana 17 linjan bussissa joka siis Pietarinkatua pitkin ajoi. Joskus Lasanen juoksi bussin rinnalla seuraavalle pysäkille että pääsi sisään pussaamaa.
Fredistä vielä sen verran, että levy-yhtiönsä Warner Music Finland työllistää tänä päivänä ystäväni griffonkasvattaja Jalosen Niinan joka kennelinsä aloitti Huvikummun griffoneilla ja on yhteistyö jatkunut edelleenkin.
Mutta ei nää yhteen nivoutumiset vielä tähän lopu. Fredin kuolinpäivänä 23.04. syntyi Nurmijärven kennelissä Heilalle sen viimeisenä pentueena kaksi pentua joiden nimet oli pakko napata Fredin takia hamasta historiasta: H Heimo Haitto (aikansa kuuluisa saarnamies ja viulisti) sekä runontekijä ja lausuja Ella Eronen, aikansa julkkis hänkin.
Fredin muistoohjelma palautti mieleen kun filminauhaa omatkin elämänvaiheet, tekemiset ja tekemättä jättämiset. Koirat ja ihmiset. Ihmiselämän lyhyyden pohtimista unohtamatta. Semminkin kun niin moni, suurta historiaa elämällään tehnyt musiikin ammattilainen, laulaja, sanoittaja, säveltäjä, sovittaja on jo poistunut lodjuun ja ihan viime aikoinakin sinne moni joutunut. Kaikki about mun ikäsiä, nuorempia tahi vanhempia. Tuntuu että kaikki hyvät on jo menetetty. Pakostakin panee miettimään.
Lepää rauhassa Fredikin.


Ensimmäinen griffonini Ockie "Oskari"  s. 20.06.-67


MAANANTAI 26.04.

Ihania aurinkoisia päiviä ollu monia ja on saanu paljon haravoida ja tehdä muuta mukavaa pihojen siivoomista.  Päiväruuat ja kahvit on pystyny kevyesti nauttimaan ulkosalla monena päivänä. Onneks on pöytää ja tuolia kolmessa eri paikassa, aina on jossain vähemmän tuulista. No, mikään hyvä ei kestä loputtomiin ja niin alko viime viikolla tulla räntää ja vettä yhdistettynä koviin tuuliin, parasta aikaakin tihuuttaa. Että osaa olla.
Ihme miten paljon vapaa aikaa tuntuu olevan nyt kun edelleenkin kaikki näyttely viikonloput on veks. Sehän tuppas oleen niin että torstaina laitettiin koirat, perjantaina kaupat ja kamat autoon valmiiks ja lauantai & sunnuntai ajeltiin ympäri Suomee. Nyt ei oo muuta vaki menoa kun perjantain kauppareissut. Ja pitkät luppo viikonloput.
Toki trimmauspalvelu on toiminut, niin omien kuin kasvattienkin osalta. Sisä- tahi ulkotiloissa, aina säiden mukaan. Omien kohdalla on ollu aika vetkuttamista, passaamista aina kauemmaks sitä mukaan kun näyttelyjä on peruutettu alta pois. On ollu trimmauskalenteri lujilla. Semminkin kun siihen on yhdistettynä narttujen arvioidut juoksun alkamiset pennuttamisineen, kaikkine siihen liittyvine koukeroineen. Kuten, että narttua ei saa näyttelyttää 30 vrk ennen synnytystä eikä 75 vrk sen jälkeen. Arvioi tähän sitten trimmaus  päivämäärät likoille etukäteen. Että olisivat jonkunmoisessa kunnossa tärkeessä näyttelyssä. Mettään on menty, pahasti. Nytkin yks uros upeessa turkissa eikä pääse mihkään näyttelyyn koko sinä aikana kun turkki on esittely kunnossa. Ja mulla taas kasvamassa pentukoira eikä sitäkään ole mihkään koulutukseen saatu. Ihan sama juttu viime keväänä Vladan kanssa. Eiks tää ikinänsä lopu? Ei voi  muuta kun toistaa taas kerran tutun mainoksen lause: "Miks tää on aina näin vaikeeta"?
On tullu luontoakin tarkkailtua hiukan enemmän. Ja päivän kohokohtia on kun tintit käy peilaamassa auton sivupeileissä. Hyppiivät peilaamassa itteensä peilin päällä ja sivussa ja pyrähtävät auton toiselle puolelle toiseen peiliin. Ei ne vissiin tajuu itte olevansa peilikuvassa.  Yrittäävät päästä tekeen tuttavuutta uuden lajitoverinsa kanssa. Siinä sitä riittää ihmettelmistä. Ja mulla auton peilien pesua ynnä etuovien. Yritykset saada tästä peilaamistapahtumasta kuvaa on jääneet yrityksiksi. Lentäävät heti veks. Maybe some day. Mut on ne vaan aika veikeitä! No, tää lopahtaa kohta kun alkaa pesintä. Siinä ei paljoo keritä omaa naamaa peilaileen.
Pakko oli ostaa pienen pieniä orvokkeja, vaikkei ihan varmaa tulevista säistä ollu. Hyvin ne poloset kuiteskin on sinnitelleet yöpakkasissa. Räntäsateelta suojaan pistin ne kuitenkin talon seinustalle räystään alle. Samaten kun nyt  upeessa kukinnassa olevat pääsiäis tasetit. Kiitos erittäin kylmien öiden ne äityivät kukintaan vasta nyt. Aika harvinaista että on ihailtavana tasetit ja orvokit samaan aikaan.  Jotka orvokit tosin vielä tuuhistumistaan auringon myötä odottelemassa. Ja just kun sain orvokit ruukkuihin muuttu kelit kun taikaiskusta. Että mitään tuuhistumista ei juurikaan ole vielä ehtinyt tapahtumaan.

Heilan pennut syntyivät ja kaikki meni kun Strömsössä. Pitäsköhän niille neuloa pienet Strömsöö villapaidat palkinnoksi ne kun tuntuu olevan niin huudossa, niitä on neulottu niin emännille kun koirille. Ja niistä on näämmä innostuneet miehetkin sikäli että ovat itse tarttuneet puikkoihin! Mitähän tästä ajattelee kaikki kaljupäiset ja kurkkuun asti tatuoidut painonnostaja tyypit? Heilan pennut nyt siis 3 vrk ja kasvaavat ihan silmissä. Vaikkei mitään hälyttävää ole ollut tähän asti edes näköpiirisssä on meikäläisen tuntosarvet kuitenkin ihan pystyssä. Kokemuksen myötä. Mutta hyvältä näyttää NYT...
Vappu ryöhää niskaan. Ja saa nähdä minkälaiset kelit. Perinteisesti meidän talossa on aina vappuna syöty ja juotu valkkarit ulkona. Tippaleipiä on ostettu runsaasti että riittää koirillekin. Mikä sen helpompaa kun ulkona kahvitellessa murennella niitä koirillekin suoraan puhtaille tiilille. Ei tuu sisälle murusia. Varmaan maistuu paremmilta kun puruluut.
Tässä vaiheessa jo toivotan HYVÄÄ VAPPUA KAIKILLE tasapuolisesti. Toivotaan että kelit suosii. Palataan asiaan kuukauden päästä.



LAUANTAI 27.03.


"Päsiäinen" tulossa ja terassikausi avattu. Tosin jo aika päivää kun hanget oli vielä takapuoleen asti. Nyt sentäs jo järkevällä tasolla. Joka päivä matalammalla.
Sitä on nyt otettu itteensä niskasta kiinni. Ja lujaa. Päätin jo loppu syksynä ennen pentujen tuloa että kun ne lähtee, lähtee meikäläisen oma elämäkin tarkempaan syyniin. Se on kumma että jos koira vähän inahtaa on se jo seuraavana päivänä elukkalääkärin pöydällä tarkistuksessa. Mutta ittensä kanssa sitä kituu vuoskaudet, pähkäilee ja arvuuttelee, jopa kymmeniä vuosia ennen kun ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin. Pakon edessä.
Kaikki alko oikeestaan koronaviruksen ajasta. Jota on kiittäminen. Omaa rapakuntoa ihmetellessä tajusin miten suuri merkitys koiranäyttelyissä ravaamisella on ollut. Kymmeniä vuosia joka viikonloppu, parraimpina 2 kertaa, tavaroita kiskomassa raviradoilla yms. valtavilla kentillä. Kehän laidalle ja takas parkkipaikalle. Siinä välissä kävellen pitkiä matkoja, vessaan, toimistoon, kahvioon yms. tavaraostoksille. Ja kolmen koiran kans kehätreenit vertaansa vailla. Yhtäkkiä tää kaikki vaan jäi pois. Ainut liikunta kotipihassa. Anna mun kaikki kestää. Ihan järisyttävää.
No eka ittensä tervehdyttämis keino, se juoksumatto, tuli siis syksyllä hankittua ja pitkä toimitusaika kulminoitui tammikuun alkuun. Seuraava temppu oli uus kunnon petauspatja. Sitten nää mun jalat. Kun viimein PÄÄSIN hoitajalle ne alko vähän jo näyttää erilaisilta.  Ja viimeks tärkein, kilpirauhanen. Huomioiden kaiken asiasta kerrotun (asiantuntija-artikkelit yms.) en tajuu että miks mun tänkin asian kans on pitänyt jossitella ja stressata vuosia. Vaikka kaikki vajaatoiminnan oireet on löytyny multa lukuunottamatta tukan lähtöä. Pahinta on ollu ainainen väsymys, ponnettomuus, ei mitään energiaa. Kuitenkin kaikki asiat on pitäny ja on hoidettukin. Valtavalla väsymyksellä. Viime  ja tää vuosi pahimmat. Aamulla yhtä väsyny kun sänkyyn mennessä. Ei mitenkään hyvä olotila koirien pitoon  pentuvalvomisineen. Lisänä omakotiasujan normi työt. Nuutunut olotila ei millään lailla edes sovi mun luonteelle.
Asiantunteva alan lääkäri selvitti tämän määräämiensä verikokeiden avulla helposti parissa päivässsä ilman pähkäämistä. Olin onnen kukkuloilla kun lekuri soitti ja sanoi että "kyllä sä oikeessa olit ja nyt sulle määrätään lääkitys". Maailman parhaat hyvät "huonot" uutiset josta kiitin.  Jo viikon pillerit muutti olotilaa huomattavasti parempaan suuntaan. Enää en oo väsyny ylösnoustessa ja energia on ruvenut virtaamaan suonissani.
Tämän kun nyt liitän jo vuoden harrastamaani ruokaremppaan  ja vielä
entistä tarkistetumpaan syömäpolitiikkaan ja yhdisteän sen juoksumattoon niin  eiköhän kohta rupee Lyyti kirjottaan.  Tunnustan että möhläsin matto homman, vetelin siinä useesti villasukat jalassa, oikeesti, lopputuloksena nyt luova tauko. Kunnes kortisoonipiikin saanut kantapää taas tervehtyy. Tähän vois vielä TV-mainoksen mukaan todeta: "Miten tää on aina niin vaikeeta"?
Eiköhän nää kaikki hyvinvointi remontit yhdessä tuota jonkinmoista tulosta. Ei ne ainakaan pahitteeks voi olla. Jotain hyvää tästä korona tilanteestakin siis kehkeytyi.
Ja muuten ens maanantaina saan sen ekan koronapiikin. Meen samalla kattoon niitä juoksukenkiä mun kantapäälle enenkun Nurmijärven erikoisliikkeetkin pistetään asiointikieltoon.


HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE JA PYSYKÄÄ TERVEINÄ!



TIISTAI 23.02.


Taas menny aikaa ja sillonhan sitä just menee kun sitä ei oo.
Tässä nyt päkelletty pentujen kans kohta 9 viikkoo ettei paremmasta väliä. Mitään muuta ei oo pystyny tekeen eikä oikeen ajatteleenkaan. Kaikki välttämätön "ei koiriin liittyvä" on kuiteskin hoidettu kunnialla. Ihmettelen että oon kerinny ja ollut voimavaroja,hommia on ihan muille jakaa.
Ekat pennut lähti 7 viikkosina ja olo helpottu huomattavasti. Rutiinit kun on kovat niin lähti tunnissa aina porukat. Oli ohjeistettu ja jaettu kahteen päivään. Kahdet ihmiset ja kahdet pennut. Ja käsidesit ja naamarit. Tokat menee kohta sirutukseen ja sitten taas kahtiajako, tunti ja kansa kotimatkalle.
Luovutushetkellä (klo 12.00) käydään läpi pennun minuutin pakollinen päivittäinen käsittely pöydällä siihen kuuluvine välttämättömine tarvikkeineen. Tällä demonstraatiolla tähdätään myöhempiin trimmaustapahtumiin ja mm. ell käynteihin joissa pennun on osattava olla pöydällä käsiteltävänä hermostumatta. Näytetään miten ruoka valmistetaan ja miten se tarjoillaan. Omistajille myös nöytetään havainnollisesti miten "PienetPienet" tuntevat tämän työnimensä ja tulevat luokse. Miten painaltavat ovesta ulos muiden koirien kanssa ilosesti hännät pystyssä, juoksentelemaan lumikasoissa. 
RUNSAAT pentupakkaukset käydään läpi. Täytetään jo esitäytetyt kauppakirjat, eläinlääkärintodistukset ja rekisterikirjat luovutetaan. Tarkistetaan vielä sirut että lukija näyttää samaa numeroa kun rekisteri- ja kauppakirjat. Saatellaan joka pentu emon kanssa portille.
Hyvin suunnitellusti tästä kaikesta selvii tunnissa. Ja kaikki ovat tyytyväisiä, ihmiset pääsee kotimatkalleen uuden tulokkaansa kanssa ennen nukkumaanmenoa että ehtiivät totutelella uuteen kotiinsa edes vähän ennen yötä.
Nyt on makkarissa uusi pentupakkaus arsenaali odottamassa Betten selssiä. Mutta sitä ennen sirutukseen jne...
Kun tässä nyt on ollut sitä vapaa-aikaa runsaasti (!??) oon tehnyt joitakin muutoksia näitten viestimieni osalta. Ekaks poistin Whatsuppin. Huomioiden kaiken sanotun ja varotetun, enkähän sitä tarvi mihkään. Selviin vähemmälläkin. Toisekseen luovuin englannin kielisestä blogi versiosta. Täältä ei enää  nykyisten vientisäännösten vallitessa viedä ketään mihinkään. Aikanaan aloitin kotisuvut pelkällä englannilla. Vientiä oli jos vaikka mihinkä. Vasta myöhemmin monien vuosien päästä otin mukaan suomen kielen, blogiin ja muuallekin. Esim. blogi sujui vuosikausia tähän päivään saakka siten että ensin kirjoitin englannin kielisen version puhekielellä jolla oli helpompi ajatella sanottavansa ja tapahtumia ilman että siitä tuli oppikirjamaista. Siitä sitten puolestaan sai sujuvaa suomi versiota. Jos olis tehny päinvastoin kumpikin kieli ois kärsinyt.
Monien vuosien jälkeen tuntuu oudolta ajatella ekaks suomeks.  Mutta kyllä se varmaan alkaa sujua. Helpottaahan sekin kun jää kirjotettavaksi vaan yhden kielinen versio. Pentusivujen minimi teksti on vielä englaniksi. Näistäkin tämän hetkisisä pentueista molemmista 1 meni englanninkieliselle henkilölle täällä kotimaassa.
Myös "AboutUs" valikko on edelleen olemassa, se suomalaisen versionsa "MeiänJengistä" kanssa on tärkein sivustoni kotisivuilla. Valaisevaa tietoa ideologiastani koiran pitoon yleensäkin. Ja hyvähän se on tietää vääräkielistekin. Että rupusakit älkööt vaivautuko.
Nyt on auto käynnissä, umpijäässä. Kiitos jäätävän tihkun. Hakusessa 20 kg lihaa ja 10 kg tummaa riisiä Kennelrehun autosta, kiitos.
Sinnitellään ja koitetaan pysyy elävien kirjoissa.

 


MAANANTAI 11.01.

Aikaisin maanantai aamuna.

Jippijaijoukajei LUNTA tuli viimeinkin, siis lunta enemmänkin kuin just ruohon peitoks. Ja niin on kirkasta, koko syksyn mustaa ja märkää eikä mihkään nähny mitään. Niin mun mieleen tää valkeus.
Mun mieleen oli myös ekakertalaisen Nupun (Deep In Your Eyes) synnytys, lopputulemana 4 virkeetä pentua. Eikä mitään kiikun kaakun teho-osastolaisia. Positiivista. Ja että syntyivät - ei siis viikonloppu yönä - vaan keskiviikko aamuna. 4 tuntia ja 4 pentua. Positiivista. Ja niin upea mamma että oksat pois ja osa latvuksestakin. Että osaakin olla.
Ihmisten tarvii opiskella kirjoista ja kysellä äideiltään miten vauvoja hoidetaan (tekotapa vissiin myötäsyntystä). Mutta eläimet, ne on syntyneet sen hoivaus  tiedon kans. Ei oo kukaan käyny kertomassa. Ihme juttu.
Harvoin meillä näkee myöskään niin trimmissä olevaa emokoiraa kun tää Nupinkainen. Sekin positiivista, näyttää pennun katsojille emoa joka on ihan griffonin näköinen. Sehän oli valmisteltu joulukuun Messariin joka siirrettiin maaliskuulle ja sekin peruttiin. No hyvissä ajoin päätin käyttää tän luppoajan hyväksi, ei näyttelyitä niin pennutetaan sitten kynnelle kykenevät. Että pääseevät poloset näyttelyihin kesällä. Ja itekin kesästä nauttimaan. Yksihän näistä kehitti itselleen kohtutulehduksen ja se poistettiin. Mutta nää kolme muuta sensijaan tiinehtyivät toivotulla tavalla. Mikä sekin on tervetullut ilonaihe huomioiden niiden edelliset kerrat epäonnineen. Kahta pentuetta siis vielä ootellaan.
"Ei aina kaikki voi mennä pieleen" lienee paikkansa pitävä sanonta.
Parhaillaan ootellaan Ritan aikansaannosta. Päivät on jo täys. Olen kuitenkin iloinen jokaisesta ylimääräisestä odotuspäivästä. Että saadaan enemmän hajurakoa. Nupun pienet tulee keskiviikkona 2-viikkoisiks ja niillä oli kodit jo 9 päivän ikäisinä. Näyttäs kaikki tääkin olevan sitä positiivissta ja menevän ihan mallikkaasti. Ja - se suojelusenkeli ihan oikeesti on ollut asialla,kiitos.
Pikku Elina, silmäterä, sai uuden nimen "Huppatilallaa". On se niin söötti. Ja hyvä kaveri on Vlada jonka kans puretaan energiaa niin että tänäänkin lumi vaan pöllys.
Ja lumesta puheenollen, nyt tarvii mennä sitä kolaamaan. Ihan kivaa vaihteeksi. Ja hyvää treeniä. Vähän niinku juoksumatolla jonne mun ei lumitöiden jälkeen enää tänään tarvi hyökätä. Luulisin.




2020



MAANANTAI 21.12.
 


Jahas, viittä vaille joulussa ollaan. Enää 2 yötä. Muttei hätiä mitiä. Kaikki on hallinnassa. Sapuskat jääkapissa, kaapissa ja pakkasessa. Kinkku lähtee uniin keskiviikkona. Torstaina syöntiin. Koti Spick&Span puhdas, jouluvalot pihalla. Koirat kondiksessa. Mutta missä on LUMI? Kyllä sitä kaipaa. Vaikka vissiin on jo totuttu siihen täällä etelässä ettei sitä ole. Tarvii kattoo valokuvista ettei unohdu. Nyt noin 2 senttiä nurtsin päällä. Irvokasta.
Joulun jälkeen valmistaudutaan ekoihin pentuihin. Näyttää nuori rouva olevan tiineenä. Toinen ehdokas kehitti itselleen kohtutulehduksen ja leikkuriin siitä samasta. Nyt on talossa vetreä nuori veteraani ilman kohtua. Kaksi muuta "rouvaa" vielä hakusessa, liian aikasta sanoo mitään.
Se tää pennuttaminen on melko kallista puuhaa. Paljon kaikenmoista rahan menoo ennen kun edes synnytään ja jos synnytään ja pahimmassa tapauksessa keisarilla viikonloppuna. Herpes-rokotukset 2 kertaa jokaiselle, ultrat. Ja pentukuivamuonat emoille kantoaikana. Meikäläisen tapauksessa neljälle H-rokotukset 2 ketaa kullekin, neljät ultrat, 1 kohdunpoisto. Niin ja ne terveystarkastukset. Ja näyttelytuloksiakin tarvii olla. Mutta kuten tuttu kasvattaja niin ykskantaan totesi: "rahaa pitää olla jos meinaa kasvattaa". Niin totta ja pistää miettimään onks tässä enää mitään järkee?
Pentuja kysellään paljon. Se on kätevää kaikenlaisilla viestimillä ja on niitä jotka viettää kaiken aikansa kännykkä kädessä. Helppoo ku heinänteko kysellä ummet ja lammet. Ei näitä kaikkia tarvi todesta edes ottaa. Totuus todellisista kiinnostuneista selviää kun pennut ovat syntyneet. Nopeimmat hankkiutuvat näytille ja loput putoovat kelkasta. Nopeet syö hitaat.
Paljon tulee kyselyjä Suomen ulkopuoleltakin. Vieläkin. Takavuosinahan pennun toimittaminen ulkomaille oli yksinkertaista. Lukuisat Huvikumpulaisetkin matkasivat linnun siivin. Tai ne haettiin täältä heti 7-8 viikkoisina. Nykyään ei. Kaikenlaiset vienti- ja tuontisäännökset rajoittavat erilaisin rokotuksin ja varoajoin tätäkin toimintaaa. Tämän päivän kyselijöistä kaikki eivät tunnu olevan perilläkään maansa tuontirajoituksista. Eikä varsinkaan siitä mitä se vaikuttaa pennun ikään ja - hintaan. Ei millään lähes 4-kuisen pennun hinta, joka on jo saanut monia rokotuksia ja passinkin, voi olla sama kuin 7-viikkoisen ilman mitään lisäherkkuja. Kuukausien ylimääräinen työ tarkoittaa yimääräistä hintaa pennulle. Ja omalle työllekin on laskettva arvonsa.
Monikuisena lähteväksi suunniteltu  pentu on koulittava  (tämä on PAKKO)  ja opetettava tavoille jotta sen voi turvallisin mielin antaa vieraalle ihmiselle vieraaseen maahan.  Opetettava uutta kieltäkin. Saksan sanakirjankin hankin aikanaan eräiden  pentujen vientiä varten. Venäjääkin on hallittu muutamat sanat. Niin monta koiraa tuotettuani lukuisista maista (jopa karanteenin kautta)  tiedän kyllä mitä etukäteiskoulutus kasvattajan luona merkitsee ja erittäinkin sen puute. Ei ole kiva vastaanottaa pentua jolla ei ole hajuakaan mistään ihmisten kanssa olemisesta eikä muista eläimistäkään vietetyään koko ikänsä kenneltiloissa. Jopa eri rakennuksessa.
Huvikumpulaiset eivät vietä aikaansa niin. Lauma pääsee aina tutustumaan pentuihinkin heti syntymästä, ensi haisteluilla. 4-viikkoiset pennut vipeltävät vapaana koirahuoneessa (kodinhoitohuone) jonne muilla on huoneistosta vapaa pääsy matalan esteen yli. Monet heittäytyvät selälleen pentujen hypittäviksi. Pennut totutetaan pienestä pitäen pöytäkäsittelyyn. Pölynimuri ja pesukone jylläävt päivittäin. Ja muu jengi on välistä hyvinkin äänekästä porukkaa. Ne lähtevät 7-viikkoisina (paras aika sopeuttamista ajatellen) omaten kaikki valmiudet mitä sen ikäisillä pennuilla ylipäätäänkään olla voi. Tämä tietysi aiheuttaa meikäläiselle ylimääräistä paneutumista ja työtä. Mutta katson sen velvollisuudekseni pentua ja uutta omistajaa kohtaan eikä siitä voi luistella. Vaikka helpommalla pääsis "villasukat jalassa sohvalla maaten, suklaalevy kädessä". Kuten muutama päivä sitten TV-kevenyksen rentoutumisohjeissa neuvottiin.
Ens vuoden näyttelykaleteri on paljastumassa taas yhtä onnettomaksi kuin mihin jo on totuttu. Peruutukset jo alkaneet. Saas nähdä mikä alkaa ja millon?
Yks toivomus mulla vieä olis, että  Suojelusenkeli löytäs meidän osotteen ja turvais pikku pentusten tien. Sillä näyttää olevan aina täys työllisyys ettei se meillekään joskus kerkii. Mutta jospa nyt, pliis!

HYVÄÄ JA RAUHAISAA JOULUA KAIKILLE
pysykää terveinä

 

MAANANTAI 16.11.


Cariocan Elina Huvikumpu

Pimeetä kun.... tiiätte kyllä missä. Ja jatkuvaa tihkusadetta päivittäin. Koko ajan märkää. On varmaan ennätys karsee syksy ikinä. Kolme kuukautta samaa märkyyttä ja pimeetä ja aina vaan pimeemmäks käy. Eikö vois jo tulla pakkasia, että maa jäätys, pääsis haravoimaankin ja olis koirienkin kans paljon helpompaa. Uskomatonta miten mustaks moppi tulee päivittäin. Millastahan olis jos jättäs yhen päivän väliin. Ei uskalla.

Kaiken tän kurjuuden keskellä en oo vime aikoina rutiinien lisäks tehny juur muuta kun astuttanu koiria. Onhan sekin tietty positiivinen asia sinällään mut jatkuva pitkäsoitto käy jo voimille. Ja vielä kaikkia tietty samoihin aikoihin. Ois nyt hyvä sauma uppoutua pentuhommiin kun näyttelyitäkin on jo ens vuodeltakin jäädytetty. Mitä vielä jäädytetäänkin?
Aamuritiinit siis tässä synkkyydessä: koirat ulos kahta puolta taloo, vesikupit vaihtoon, koirien pedit taas kondikseen, koirien aamupalat - maksapasteijaleipäset ja aamunappulat, Elinan ja Vladan penturuoka, oma aamupala, samalla pidetään silmällä että Elina saa omansa, leipää ja siemeniä ulos linnuille, TV:n aamu-uutiset ja Ilta-Sanomat kännykästä.
Sitten olemmekin jo valmiita joka aamusiin siivouksiin. Imuri, moppi, ulkonta skeidat veks. Sitten puutarhapöydälle eri griffonpariskunta, vuorotellen, vuoropäivinä. Yks on jo valmis. Toisia vielä työstetään ja yks vielä tuloillaan mutta se sivuutetaan. Kohta ollaankin jo kello yhdessätoista. Tunnin päästä Elinalle taas pentusapuska. Vlada on muuten samaistunu pennuks ja syö kans 4 kertaa päivässä Elinan kans samasta kupista. Ja on hän pyöristynytkin mikä on erittäin hyvä asia. Elina on sellannen ihana pallukka. Niinku kuuluukin hänen iässään.
Poijjaat on oleskelleet yksiössään (no tosi iso kodinhoitohuone) ja päässeet ravaamaan ympäri tonttia useita kertoja päivässä tyttöjen oltua vastavuorosesti tarhassa. Muttei se juurikaan mitään auta. Vaikka miten ois saatu morsmaikkua eli ei. Ihan sama lopputulos. Äkkiä on taas nenät verkossa kiinni.
Mun iltatähti Cariocan Elina Huvikumpu liittyi seuraan 7-viikkosena. Justiinsa sellasena kun pennun pitäs voida saadakin. Kaikki on tosi helppoo. Vaikka järki sanoi ettei enää uutta pentua, sydän pani vastaan.
Elinan sukutaulusta löytyy kokonainen vanhojen Huvikumpulaisten kirjo. Itse asiassa Elinan emä ja H Rita Goes Hollywood ovat ½ sisaruksia. Molempien isä Goldene Horde Modern Talking mutta eri äidit.
Tämä pentu oli ihan "must". Ja tosta helppoudesta vielä. Oon varma että Elina tiesi sukujuurensa olevan täältä, niin itsevarmasti ja helposti se aloitti liikehdintänsä meidän jengissä. Eikä kukaan siitä tuntunut juurikaan olevan moksiskaan. Kaikki on sen kavereita ja jokainen antaa sen nukkua vieressään. Mikä ihmeellisintä, yhtäkään inahdusta ei alunpitäenkään kuulunut sitä yöpuulle omaan pesäänsä nukkumaan pantaessa, koirahuoneseen osan jengistä kanssa. Se niin tietää sukunsa.
Tuontikoirien kanssa ei ole yhtä helppoa. 3-4 kuinen pentu ei niin vaan asetukkaan. Tämä oli muuten toinen kerta mun elämässä kun pääsin ITSE hakemaan 7-viikkosen pennun. Ihana tunne. Liekö sekin johdatusta että tuo eka kerta oli juuri tän Elinan isoisä, Goldene Horde Modern Talking jonka kävin Saksasta hakemassa 9-viikkoisena.
Kiitos Annelle että sain Elinan ostaa. Ja kiitos että pääsin nimeenkin vaikuttaan. Elina Huvikumpu yhdistää sen Huvikummun Heros' Elinaan. Joten nimi on kunnianosoitus isoäidilleen. Hän on vielä voimissan ja upeassa kunnossa, kroppa ja terveys.
Viimeinkin pääsin jotenkuten keräämään samettiruusujen linttaantuneet kukinnot joiden olis kuulunu olla jo ihan kuivia. Etenkin se kukan kanta, jossa siemenien tulis voida kypsyä rauhassa ja kuivuakin. 30 vuotta oon tätä tehnyt enkä yhtenäkään syksynä ole nähnyt niin huonokuntosia kerättäviä. Ei yhtään kuivia ilmoja eikä kylmää, ainoastaan kuukausien tihku- tai pahempia sateita. Oli nämä  kerättävät tosi märkiä limaskuja. No, 4 viikon saunanlauteilla kuivumisen jälkeen sain niistä siemenet revittyä erilleen eikä kaikki ollu mitenkään  hyväkuntosen näkösiä. Aiempina syksyinä oon saanu valmista siemen sekotusta n. 10-11 sanomalehtitötteröö, nyt 3!!
Ja sitten tää haravointi. Mikä?  Jos eii tuu pakkasta ja maa jäädy en kyllä voi haravoida minkäänlaista paikkaa. Pahaa pelkään että keväällä lumien sulaessa (jos nyt edes lunta tulee) alta paljastuu mätäntyneet lehdet yms. Oon aina tykänny että kevät tarvii alottaa puhtaalta pöydältä, uusien kasvien kans. Ei taida onnistuu nyt.
Nyt on kello 14.00 ja tosi hämärää. Voimia vaan teille muillekin!

Roterr Griff Vlada



TIISTAI 20.10.

Sitten viimesen ei ole juurikaan ollut muuta kun takkuumista ja rahan menoa. Kallista hommaa tää omakotiharrastus. Samoten kun koiraharrastus. Ja smurffin laki, kun yks homma kusee niin jo heti tulee lisää murheita.
Kaikki alko pienestä mutta sitten meni jo autokin.
Pöllärin kädensija katkes, no hätäapuna nippusiteitä. Uusi piti kummiskin ostaa hetimmiten. Tiskikone rupes nikotteleen.

Mutta siis sitä ennen se auto. Kotitiellä väistin jänistä ja luulin meneväni kesantonurmen reunaan vaan olikin helevetinmoinen kuoppa. Auto siihen viittä kymppiä ja hyppy takas tielle. Tarkempi tutkiminen johti autokorjaamolle jossa todettiin alustassa vaikka mitä. Bensatankkikin polonen oli irronnut. Meni lunastukseen ja kaivettava kuvetta syvältä että sai uudet autorahat. Helevetin helevetti!  Ei täällä voi asua ilman autoa, koirien kanssa varsinkaan. Ehkäpä ens kerralla annan luonnon hoitaa hommansa ihan luonnon mukasesti. Voishan ne jäniksetkin vähän katella eteensä.
Ja se tiskikone. Ekaks katkes käteen se nuppi josta vesiliitäntä koneeseen avataan. Hirmu jakoavaimella onnistuin vääntään sen oikeeseen asentoon. Uutta nuppia siis hommaamaan. Ei menny kauaa kun koneesta meni virta. Ikuisuudelta tuntuvan viikon päästä tuli korjaaja. Ei se siinä kauaa tupeksinut. Lasku kuiteskin ihan riittävä.
Ei menny taaskaan kun viikko, tiskikoneen ohjelmat ei enää toiminu. Taas soitto samalle äijälle. Kovin oli kuitenkin varattu, meni toista viikkoo jälleen. Perkele!  Onneks on sushi keksitty! 

Viimein tuli korjaaja, sama ukkeli, eikä mennyt kun n. ½ tuntia ja "alles in ordnung" ei tarvi rouvan enää tiskata käsin. Jota olin tehnyt kaikki nää viikot ja talossa vielä yövieraita 3 kertaa plus äitimuori kerran. Ja siis kaikki ne rasvaset koiranruokakupitkin. Paitsi että tiskattavaa riiti tein varmaan myös lakanoidenvaihto ennätyksen. Äijä lupas laittaa laskun tekemisistään. Ei mitään kiirettä jos multa kysytään.
Onneks, pois tästä kurjuudesta, päästiin tutun kanssa livahtamaan Latviaan näyttelyyn. Ja onnekkaita oltiinkin, varmaan vikat ihmiset jotka sieltä kerkis pois ilman kummempia seuraamuksia. Rajoitukset vaihtelivat lähes päivittäin. Ja koiratkin oli onnekkaita, saivat kaikki mitä tarvittiinkin.

Huvikummun Billie Jean (vas.) ja Huvikummun Heros' Hurmaus
Latvissa riitti ihmettelemistä, tosi harvalla oli maski. Ei edes hotellin respassa henkilökuntakaan käyttänyt. Näyttelyssä sensijaan (oli suositus kaikille) kiltisti kaikilla maskit ja me kaikki näytettiin ihan paviaaneilta. Etenkin ne joilla musta maski. Mega Starilla (Tallink) sama meininki. Oltiin niitä harvinaisuuksia joilla naamarit päällä. Kummmalista. Takas kotisatamassa tsekattiin KAIKKIEN passit! Tää 3-päivänen trippi oli kummiskin just sitä mitä tarvinkin. Että sai nollata kaalinsa.
Kotona heti ekaks tarvi tilata nuohooja. "Ehei, menee kyllä pitkälle marraskuun puolelle. Että rouva ei sitten käyttele takkaa...." Just.
Toissapäivänä meni keittiön raana iha tukkoon. Ei auttanu Putkimies liuotteet yms. Putkimies Reiska löyty netistä  ja lupas tullakin parin tunnin päästä soitosta. Kertoi ja varotteli jo puhelimessa mitä kaikkea mahdollisesti joudutaan tekemään ja mitä se ja se maksaa ja millasilla työkaluilla ja koneilla ja eri konevaihtoehdoista ja niiden kustannuksista onsa kulutettu aika...ja oli lista pitkä ja kuulosti tosi hintavalta...Ei tullu enää yllätyksenä.
Putkimies tuli pakettiautoineen (ootteko koskaan nähneet semmosen sisälle?!) ja kohta se arsenaali oli pitkin keittiön lattiaa. Mukaanlukien se pitkä teräs vaijeri rassaukseen, toista päätä en edes nähnyt. Tunnin urakan ja koluamisen jälkeen putki saaatiin tyhjäksi. Ja keittiökin siistityksi. Lasku luvatiin lähettää sähköpostilla.Tätä seurasi vielä pitkä ja perusteellinen selonteko putkista ja väliosista, niiden kestävyydestä, nikseistä tukkiintumisen estämiseks, erilaisista tiivisteistä ja välikappaleista, sulkijoista ja kiristimistä ja mistä niitä kannattaa ostaa. Kaikesta josta vanhemman naisen ehdottomasti kuuluukin tässä elämänvaiheessa olla selvillä. Just.
Mitä koiriin tulee niin kaikki Ok. Mitä nyt 2 narttua ultrattiin ja - tyhjiä. Taas. 20 kg lihaa koirille ja 160 kg nappuloita ostettiin. Yhdet silmät ja polvet tsekattiin mikä sekään ei ole halpaa. Lopputulema kuitenki että narttu terve. Positiivinen asia siis. Vaihteeks.

Ulkona sateessa odottaa vielä pari tuhatta samettiruusun siementä keräystä. Ei niitäkään kantsi likomärkinä noppia. Tulis nyt kylmää ja kuivaa. ois haravoidakin.
Loppukevennykseksi ihmeteltäväksi: miten voi ihminen loukata jalkansa kun keittää pastaa??
Tää selvii ens kerralla, pysykäätten kanavalla!



LAUANTAI  12.09



Yksi tyttöpentu kerkesi jo lähtemään.

Hitsi kun aika taas on mennyt. En tiijä mihin mut ihan salakavalasti on luikerrellut. Kesät on menny ja syksyssä ollaan ja vettä piisaa. Ja on menny  paljon muutakin. Mm. 6 pentue lähti eilen maailmalle. Koko kesä niiden kans vierähti. Sanonpa vaan että ehken helpoin selssi ikinä.
Mutta työtä se on helppojen kanssakin. Eilinen perjantai pentujen luovutuksineen oli ihan kovan päivän työrupeama. Ja vei musta kaikki mehut. Mut parempi kunnon sota kun jatkuva kapina. Olis se ollut aika kamalaa jos luovutusprosessiin ois tärvääntyny vaikka 6 päivää. Ehken olis jaksanutkaan.  Nyt oli kaikki ihmiset yhdellä kertaa klo 12.00 koiratarhassa, pennut juoksentelemassa ympäriinsä ja muut koirat päälle. Kansanjuhlan tuntua, liput vaan puuttu. Ja rillimakkarat (tarvii merkata muistiin). Oon kuiteskin aika mato organisoimaan joten tämänkin markkinapäivän läpivienti eteni komiasti ja vauhdilla. Hyödyllisiä neuvoja ja niksejä annettiin, pentuja opeteltiin käsittelemään trimmipöydällä, valmistettiin pentujen ruoka ja syötettiin ne. Sitten sisätiloissa omistajat täyttelivät sopimukset. Rekisterikirjat luovutettiin ja isot pentukassit jaettiin kun niiden sisältö oli käyty läpi.
Koko sessioon kului 1 tunti 15 minuuttia. Ja sitten pihalle, pennut vielä pissille. Emo, isä, ukit ja mummit saatille. Ja uudet omistajat riviin koiranpentuineen.
Oli ilo nähdä niin iso ja tyytväinen jengi etupihalla Suomen Tattarien edessä hymyssä suin. Oli aika Pirkon hyvästellä ja suukotella jälkikasvunsa. Yhtä lukuunottamatta se onnistuikin. Ja kostui siinä silmä aika monelta muulta kuin meikäläiseltäkin. Niin se aina käy. On helpotus kun ne lähtee. Ja sitten kuitenkin pitää itkeä. Ihminen on kummallinen luomakunnan kappale. Pirkko sylissäni jäin niiskuttamaan ja katsomaa kun  autorivi loittoni ja hävisi arvokkaine lasteineen näkymättömiin. Pirkko katsoi tyhjälle tielle vielä pitkään. End of story.
Ja mulla kotona olo kun tyhjiin puristetulla sitruunalla. Autiota. Tyhjä huone. Ei portteja. Ei sanomalehtiä. Ei pentujen pesiä. Ei leluja ympäriinsä. Ei penturuokaa likoomaan. Ei ulkona riehumista. Ei yhtikäs mitään. Tosi vaikee vielä käsittää. Sisänen kello kuitenkin on vielä vanhassa aikataulussaan. N. 4 tunnin välein sapuskaa. Lähtiköhän ne liian nopeesti...?
No, tänään lauantaina suuntasin Vapaana Naisena autoni Porvoon näyttelyyn. Ihan tervetullutta vaihtelua. Tulokset vanhaan malliin. Ettei siinä  mielessä   mitään uutta. Eikä uutta ollut Porvoon palkinnoissakaan. Mukana oli valio uros ja avo narttu, ROP&VSP sertillä. Tiedän Porvoon näyttelyn palkintoannin parhaimmaksi kautta aikain. Olen siellä käynyt vuosikymmeniä. Luantain anti oli silti mahtava: ruusukkeiden lisäksi 3 upeata LAATU pyyhettä, pikku kassi Peddigreen purtavia ja 14 kiloa koiran kuivamuonaa, kaksi 7 kg säkkiä! Siis haloo mikä saalis! Kuka panee paremmaksi? Sanoin tämän tiskin takana seisoville naisille ja kehuin Porvoon palkintoantia parhaimmaksi maailman sivu. Hymyt olivat mahtavat. Tiedä kuka on muhinoinut ja kenen kanssa että tämmöset sponssit on jälleen saatu.
Siperian tuliainen Vlada oli mukana ss-miehenä treeni luontoisesti. Kolmas kerta sen elämässä. Ja katso, ihme tapahtui: neiti nosteli välillä häntäänsä (!!) kun haisteli muita koiria. Vlada tuli Suomeen maaliskuussa ja NIIN VÄÄRÄÄN AIKAAN kun olla voi. Koko isänmaa kiinni eikä minkäänlaista harjoittelupaikaan viittaavaakaan. Kaivariin se oli ilmoitettu  mutten sitä kehään vienyt. Tänään Porvoossa se yllätti iloisesti. Toivo ei siis ole vielä mennyttä!  Luonteeltaanhan se on aktiivisuuden perikuva, eikä pelkää ihmisiä tai muita koiria. Joten siltäkin kantilta katsoen uskoisin sen tulevaisuuteen.


MAANANTAI 27.07.


Terkut ekasta näyttelystä Viron Pärnusta coronan jälkeen. Heti alkuunsa täytyy todeta että paikka oli vanha lentokenttä, oisko ollut joku sotilaskenttä tms. Valtava alue. Ja niinkun joka paissa muuallakin, griffon kehät kaukana sisäänkäynnistä. Tässä tapauksessa kiitoran toisessa päässä viimeisinä. Ja kuten oli luvattukin hirveimmästä hirvein tuuli ja puuttomalla lentokentällä se melkeen vei mukaansa ihmisenkin. Kosolti ainakin kaikenlaista tavaraa näytti liitelevän ympäriinsä. Tuntu että pää irtoo hateilta. Vettä ei vielä tullut mutta heti arvostelun jälkeen tuli.
Molempien koirien käyttäytyminen oli ihan perseestä, ei siitä tahtnonu mitään tulla. Joten tulokset sen mukasia. Suunnattomia vaikeuksia oli vetää häkkiä ja kiinniköytettyä tavarahässäkkää kiitorataa pitkin vastatuulessa autolle. Viimesillä voimille sinne onnistuin pääsemään. Ja autoon, voi ihanuutta.
Seuraavana päivänä Pärnu kakkonen. Ja  ilma oli tehnyt täyskäännöksen. Aurinko paisto ja tuuli vienosti. Kehässä kumpikin sai kaiken annettavissa olevan. Lukasta tuli BALTIAN valio ja CACIBi jonoon muiden kanssa. 16 kuukautta vanhasta Nupusta ei vielä tullut juuri mikään mutta CACIBi on plakkarissa. Ei hukkaeissu.
Näyttelyalueena lentokenttä oli VALTAVA ja näki pitkälle. Ihmisillä väljät tilat. Ei näkynyt tungoksia. Eikä kyllä mitään tarpeellistakaan vaikk kaikkea oli luvattu. Missään ei mitään käsidesiin viittaavaakaan. Ei edes vettä ja saippuaa. Pajamajoissa meilläkin ns. normaaliaikoinakin aina käsidesiä. Muttei Pärnussa. Eikäpä kyllä vettä koirillekaan. Onneks sitä on aina mukana, kantapään kautta opittu. Toimihenkilöt ei osannu sanoa missä vettä olisi, missäpäin on palkintopiste, missä on eläinlääkäri joka kirjottaa passiin ekinokokkus päiväykset. Tiedossa ei ollut oisko kahvilaa missään. Laivaanpääsy ratkaisi kahvilaongelman. Ja olo oli tyytyväinen.
Kotirintmlla normaaalit rutiini ja kaikki mallillaan. Tosin meikäläisen normaali on varmaan valovuosien päässä jonkun muun taviksen "normaalista".
Meijän vuosisadan likka "PikkuPirkko" (H Love Of My Life) ensisynnyttäjä sai pentueensa 59 vuorokaudella. Niin paljon ku pekäsinkin etukäteen - mielessä viime talvi - niin osaksi koitui vaan iloa suurella i-kirjaimella. Ultra kertoi 4 ehkä 5 pentua. Synnytys alkoi torstai iltana ja jatkui perjantai yöhön aamu kolmeen. 5 viriiliä pentua. Hyvä otos ajattelin. Koira pestynä uudessa laatikossa uutukaisten alustojen päällä ja pennut tisseillä. Vikasta pennusta jo 4 tuntia kulunut. Taisin torkahtaa sohvalla, käsi laatikossa, kaikenhan piti olla jo selvää. Havahduin ja korjailin pentujen asentoja tisseille ja - mitä hittoja - näitähän on yks lisää. 6. ylläri pentu oli vielä märkä mutta puhtaaks nuoltu ja tisille silläkin kova hinku. Koira taas alapesulle ja kuivaks. No nyt kaikki ok. Myöhään perjantai iltasella Pirkko ei tykännyt olotilastaan eikä antanut pentujen imeä kunnolla. Vein sen ulos tarpeilleen. Ei hädästä tietookaan vaan otti kyykky asennon ja pulpautti alas seitsemännen pentunsa, tosin kuolleen, eikä ollut ihan äsken menehtynyt. Ja kolmannen kerran pesulle. Varmaan joka kasattajan unelma että kohtuun kuolleetkin poistuvat luonnollista tietä, ei puukolla.
Nyt ollaan siis 6-päisen pentueen (3+3) hoitajia ja kaikki on enemmän kuin hyvin. Maito, painot ja emo. Kaikki pennut tosi viriileitä, heti ekasta henkäyksestä alkaen. Pirkko teki ne tosi helposti, muutamalla pikku työnnöllä. Ne vaan sukelsivat ulos, vääntelehtivät etteivät meinanneet käsissä pysyä. Ketään ei tarvinnut virvotella eikä kukaan haukkonut henkeä eikä olis tarvinu hieroskellakaan. Mutta hieroin kummiskin. Ku niin on sanottu. Nyt naurattaa  moinen kuuliaisuus. Pirkolla nyt vähän löysä maha mut niinhän se tuppaa aina käymään. Että kirjojen mukaan on menny sekin asia.
Pirkko, tää vuosisadan äiti, tulee hyvästä siitosnarttu linjasta jonka isoäiti Red Sweets väänsi aikanaan 3x7 pennun pentueen, 1x6 ja  1x5. Ja sen kaksi tytärtä Red Jade (1x7) ja Sweetest Dreams (Pirkon emä)  molemmat hyviä ja helppoja pentueiden tekijöitä.
Jadesta on vielä kerrottava että sen 7 pennun katras eteni ihan samalla tavalla ja enemmänkin kuin nyt sen siskon tyttären, Pirkon tapauksessa. Jaden peffaakin piti pestä moneen kertan kun sitä luuli että homma oli 4 pennun jälkeen loppu. Ja joka kerta kun pentulaatikoon katso niin oli väki lisääntynyt yhdellä. Kaikkiaan 3 kertaa ja pentuja siis siunaantui 7 jotka kaikki selvisivät hienosti. Toistaa historia itteensä näämmä.
Oon niin onnellinen tästä synnytystapahtumasta. Enkä suinkaan ole unohtanut kiittää Suojelusenkeliä että navigoi tänne eikä unohtanut Pirkkoa. Mutta yhden asian se unohti suojella. Perjantaina iltapäivällä tukkeentui viemäriputki maan alla. Veskiä ei voinu käyttää eikä keittiössä vettä! Isäntämies juoksee kädet levällään pitkin pihoja että saatana, miks aina viikonlopuks tai jouluaatoks.Ja Pirkon maha rippanalla. Mutta onneks sen perspuolta pysty peseen suihkussa.
Lauantaina saatiin verraten kallispalkkanen äijä putkikameroineen ja tukos maan alla  survotuksi etiäpäin. On kuulemma lapiohommia tiedossa jossain vaiheessa.  Vajaa tunnin duuni ja yli 500 €. Mutta kun saa istu vessanpytyllä punasen muoviämpärin sijasta niin - on se sen väärtti.




PERJANTAI 03.07.


Vihdoinkin SATAA! Kolme päivää. Puutarha KIITTÄÄ!
On ollu kuumaa ku helevetissä, tuuletonta kans. Ei oo kyllä mua varten. Eikä koiratkaan siitä nauti. Pari kertaa päivittäin on kastettu ja uitettu niitä molemmissa altaissa. Alkuun piti tusina koiria kiikuttaa sylissä ja laittaa veteen. Pikkuhiljaa sakki alko tottumaan ja tulivat jo ikäänkuin jonoon altaan reunalle että koska on heitin vuoro. Vaan Pilvi menee itekseen. Edesmenneissä koirissa oli monia. Ja kyllä piisaa iloa ja riemua kun mennään pitkin pihoja märkänä kun olis tuli takapuolessa. Allasvesiä käytetään kasvienkin kasteluun joten uutta vettä tilalle joutuu lorottamaan joka toinen päivä. Vesi pysyy siten sopivan raikkaana koirien räpiköintiin. Muuten tosta Pilvestä. Jos tontille tulee kuka tahansa vieras ihminen se menee oitis syvälle altaaseen kastaan ittensä. Jos ollaan sisätiloissa laittaa etutassut juomakuppiin. On se sen verran ihme koira. Tarvii aina muistaa ottaa ne isot vesikupit veks ennenkun joku tulee taloon. Enenkun keittiö lainehtii.
Vettä on lotrattu muutoinkin. Viime viikolla oli "SE" päivä elikkä sauna päivä. Koko sakki pestiin ja eikun ulos aurinkoon kuivumaan, pyykkiPoikia ei sentään tarvittu! Seuraavana päivänä sitten kynsienleikkuut, korvien rassamiset ja kirsun voitelut vaseliinilla.
Kirsuista puheenollen. Niin paljon näkyy kuvia griffoneiden, etenkin sileiden nenistä. Toiset todella kamalassa kunnossa. Omistajat jopa kyselleet (??!) että mitä vois tehdä. Haloo, missä on näiden kasvattajat? Olen moneen kertaan antanut apua ja ohjeistanut mitä pitää tehdä jottei nenistä tule semmosia ikinä. Että Kloverin vaseliinia vaan kirsun päähän, reilusti, päivittäin. Kyllä tulee kuntoon. Ja sen jälkeen silloin tällöin heti kun tarvetta alkaa esiintyä. Paitsi että ihmetyttää tietämättömyys niin ihmetyttää myös ettei koskaan ole tullut minkäänlaista vastausta annettuihin ohjeisiin, saatika mitään kiitokseen viittaavaa. Millasten ihmisten (koiranomistjien) parissa tässä kruisaillaan, niin itteensä täynnä. Panisivat sen kännykän joskus käsistään niin voisi nähdä koiransakin... vähän vähemmän omia naamakuvia.
On ollut aika poikkeuksellista kevättä ja kesää. Kun on tottunut joka viikonloppu ajelemaan koirien kanssa millon mihinkin näyttelyyn on tosi outoo oleskella viikonlout kotinurkissa. 17 suomi-näyttelyä vielä peruuntumatta. Ei silti, rahaa on säästynyt kosolti. Ja on saanut tehdä mitä huvittaa, sununtaisinkin. Tähtäimessä nyt yks kohde, vieläköhän sitä osaa tehdä mitä tarvii, mitä koirat meinaa kun joutuu pitkästä aikaa kentälle, missä mun kaikki kamat on ja missä kunnossa, ei kai vaan taarvi nousta kuudelta aamulla ylös...
Punkkeja on ollut tosi vähän, onkohan tää käristyskupoli ollut niillekin liikaa. Tosin nyt on viileempää ja sateisempaa.
Kaks likkaa odotustilassa. Ainakin ovat pestyjä ja huollossa olleita ja valmiita menemään pentulaatikkoon. Pojilla on käynyt "naapurin likkoja", toivottavasti menestyksekkäästi. Ja Arin ihana (todella upea) musta tyttö väänsi narttupennun jolle ei ilmeisestikään kotia tarvi hakea.
Pentuja on kyselty paljon. En mitenkään voi edes kuvitella pystyväni täyttämään näitä toiveita vaikka kuinka onnistuneita pentueita täällä likat ponnistelisivat sisuksistaan. Etenkin kun viime kerroista ei juurikaan ole hyvää sanottavana. Mutta toivotaan parasta ja pelätään pahinta, kuten sanotaan. Ja - sitä kuuluisaa Suojelusenkeliä taas tarvitaan. Osote on tiedossa!




KESKIVIIKKO 27.05.

Olisko jo ihan viittä vaille kesä? En kuitenkaan vielä ole uskaltautunut samettiruusujen kanssa. Ehkä tulevana viikonloppuna. Ellei taas raekuurot yllätä. Niitä on nähty ja räntää. Kaikki valmiina ostetut kukat jo paikoillaan killumassa. Siniset orvokit oli ekana ja jostain ihmeen syystä ne ei paljoa rakeita kumarrelleet. Hyvin voivat. Ihanat siniset. Puutarhamyymälässä kävi taas vanhanaikasesti. Tuli ostettua listan ulkopuolelta vaikka mitä. Ihan kun ois saanu piikin persauksiin, sitä vaan sekoo kaiken kukkaloiston keskellä.
Pentusuunnitelmiakin on tehty ja saatettu alkuun siellä ja täällä. Kaksi omaakin on ns. työn alla. Ja se ekaksi suunniteltu osoittautui ultrassa tyhjäksi. Kuten vähän aavistelinkin.
Ihmisset kyselee pentujen perään kuulemani mukaan joka puolella. Eikä tää välttämättä ole hyvä asia. Päivittäin tulee tännekin yhteydenottoja. No, vanhastaan tiedän ettei kaikki suinkaan ole koiraa ottamassa. Kiva vaan kysellä ummet ja lammet, paremman tekemisen puutteessa vissiin. Ja sitä luppoaikaa tänä päivänä on.
Sileäkarvaiset näyttäs olevan listan ykkösinä. Kertonee jotain tän päivän sukupolvesta, kaikki pitää saada valmiina, mitään ei viitsitä itse tehdä ja se koirakin pitää olla helppo nakki. Näyttelyistä ei kukaan halua tietääkään. Lemmikki riittää. No, ei se koira kärsi jos ei näyttelyyn pääse mutta jos pito tai olosuhteet on huonot niin kyllä kärsii. Joten olosuhteet on pennun tärkein tie onneen. Luojan kiitos griffonit ei yleensä päädy huonoihin käsiin eikä varsinkaan ns. "munan jatkeeksi" kuten isommissa roduissa on vaarana.
Olen aina ollut tarkka mihin Huvikumpulaiset täältä ihanista maisemista päätyvät. Että elämä jatkossa sujuisi mahdollisimman  saman oloisena. Ympäristö vapaalle liikunnalle on NUMERO UNO. Olen asunut Helsingissä kantakaupungissa, sen lähiöissä, Helsingin ulkopuolella paritalossa ja lopulta Nurmijärvellä haja-asutusalueella omakotitalossa. Tiedän mistä puhun kun on kyse olosuhteista ja ympäristöstä johon pentua - joka toivon mukaan elää toiselle kymmenelle - ollaan kankkimassa. Helsingin aikoina näki liian monen koiran aamupissi rutiinit ratikkakiskojen välissä. Pahimmat kuvat säilyvät mielessä edelleen. Koirapuistoja en suosittele. Lähinnä olosuhteiden pakosta.  En kovin lämpene isoille kaupungeille, missään maassa, lähiöt ovatkin jo toinen juttu.
Koiran hankkijoitakin on moneen junaan. Toiset keräilevät rotuja, isoista pieniin jopa kerrostaloihin. Ei varmaan 7-8 viikkonen kääpiörodun pentu ole ihanneolosuhteissaan siellä.
Jotkut leuhkivat asiantuntemuksellaan omistettuaan ison joukon mitä erilaisempia rotuja. Kun koira elää toiselle kymmenelle eikä henkilöt itsekään näytä olevan kovin vanhoja, asettuu asia tosi outoon valoon.
Kysellään pentuja pelkällä etunimellä, sattuisko olemaan nyt jotakin jonka heti vois varata. Se pentukin näille pitäs vissiin viedä Esson baariin?
Välillä kerrotaan miten suuri kämppä kerrostalossa on ja vanhemmilla saaressa  mökki jossa pentu sais lomilla olla vapaana (!) muttei sanaakaan siitä pennun arki ympäristöstä. Ei se 200 neliötä kolmannessa kerroksessa korvaa metsälenkkejä. Vai?
Jotkut intoutuvat kertomaan lukuisista perheen  harrastuksista, lapset mukaan lukien. Ja töissäkin käydään. Mihkähän tässä enää koiraa tarvitaan?
Ja kaikesta kuulemastaan vois kirjaston kirjottaa...
Olen tuottaut 25 griffonia. Vain yksi kasvattaja kyseli tarkemmin olosuhteista ja lisäksi olisko ketään tunnettua kennel ihmistä joka vois minua suositella? En näitä kyselyjä koskaan pitänyt loukkauksena ja kasvattaja kasvoi silmissäni.
Kaikesta edellä kerrotusta on hyvä mennä tarkistamaan ideologiaani kotisivuiltani www.huvikummun.net  osiosta "Meidän Jengistä". Aika tyhjentävää tekstiä.
On kahdenlaisia kasvattajia. Niitä jotka myyvät kun raha löytyy. Ja niitä jotka eivät ja vieläpä haluavat tietää olosuhteistasi ja ympäristöstä johon olet lemmikkiäsi hankkimassa. Ei sen monimutkaisempaa.
Luojan kiitos ei ole vielä pentuja. Ja Luojan kiitos - onneks oon vanha kettu!




SUNNUNTAI 12.04.

Pennut 6 viikkoa, vertaa kuvaan edellisestä Blogista.

Yli kuukaus taas kulunut, ei oo totta. Aika menee vaikkei haluiskaan. On niin lämpösen näköistä mutta karseet tuulet. Syyskuusta asti. Ikkunasta näyttää aurinkoiselta ja keväiseltä, menet ulos niin pää irtoo. Pääsiäislilja poloset taistelee olemassaolostaan "myrskyä" vastaan. Ihmetteleevät varmaan eiks tää ikinä lopu.
Koko maailma puolestaan taistelee nyt corona virusta  vastaan. Onneks asutaan täällä pienessä Suomessa jossa vähän asukkaita harvakseen pitkin karttaa. Eristtyksiä voimassa jos minkälaisia. Me täällä Uudellamaalla ollaan vankilassa  eikä saada mihkään muualle mennä eikä liiooin tänne ketään päästetä. Joskin viimeset uutiset kertovat että rajat aukee 19.04. Mutta siihen asti vaan välttämättömät elintarvike ja tavaratoimitukset salittuja yli rajan sekä todistettavasti työmatkat. Kaikenlaiset porukka kokoontumiset ja tapahtumat kans pannassa. Koiranäytttelyt toivottavasti päästään alottamaan kesällä, mutta missä kuussa se jää nähtävväksi?
Eipä tää olotila, paikoillaan oleminen, sanottavammin ole meikäläisen elämään vaikuttanut kun toistaseks on terveenäkin selvitty. Mitä näyttelyihin tulee - rahaa on säästynyt tolkuttomasti.  Äitimuorillekin on saatu tavaraa toimitettua Senioritaloon hissillä, kamat hissiin ja mutsi painaa ylhäällä nappulaa. Siistiä.
Onneks niillä päiväruokailu on järjestynyt, ei yhteisesti mutta jokaiselle tuodaan sapuskat ovelle.Niiden vanhusten kannalta tää eritys on sikälikin kauheeta ettei moni kohta enää osaa puhua senkään vertaa. Keskustelutaito kun ei monellakaan ole parhaimmasta päästä ollutkaan. Toivotaan parasta.
Tilanteen huomioiden Huvikumpulaiset lähti talosta vauhdilla. Vaikka monia manöövereita jouduttiin tekemään, yksi pentukin lähti huoltsikan pihasta mustalla mersulla, vissiin ministeri semmosella. Toinen haettiin pihasta ja     jatkokuljetus pidemmältä lopulliseen kotiinsa. Ihmiset on ollut niin innoissaan, tuntuu että enemmän kun koskaan. Vissiin pelko jäämisestä ilman pentua meni kaiken edelle. Nyt ollaan onnellisia uusia koiran omistajia ja kaikilla on mennyt hyvin kuljetukset yms. Kasvatajalle on tullut kiitoksia monelta taholta. No kiitos, siitä tulee aina hyvä mieli. Jos on uusilla koiran omistajilla nyt kädet täynnä pennun kanssa puuhaamista niin meidän talo on NIIN tyhjä. Joskin ollut suruvoittoista mutta myös ilonaiheita löytyi: kaikki AAMUT on nyt mun OMIA. En muista millon viimeks. Yes.
No, äläs mitä, kaiken tän keskellä pöllähti tähän vielä Venäjältä, Siperian hyytävästä kylmyydestä Novosibirskistä (en enää pitemmältä saanu) narttu pentu, Roterr Griff Vlada. Oli varmaan vika eläin joka vielä pääsi maahan. Kaunis bruxi pentu justiinsa mitä tänne kaipasinkin. Alkaa Huvikumpulaiset likat  jo vanhentua. Vlada saapui synttäripäivänään 18.03. 4-kuisena. Se on nyt nuorin talossa ja ainut joka tarvii ylimäärästä sapuskaa, pentujen jälkeen. Muttei sen enempää ylimäärästä työtä. Se nauttii ja purkaa energiaansa jengin muiden yhtä hullujen kanssa, Luka, Nuppu, Pirkko.
Laitoin sille kaulapannan ja hämmästyksekseni se juoksenteli ja touhusi kun ei  mitään. Olin varustautunut loputtomaan rapsimis esitykseen. Ehkä se vielä nähdään kun napsasen siihen taluttimen kiinni. Se vaikein yhtälö. Onneks tiedän mitä tehdä. Ja muu jengi on apuna, näyttää miten kuuluu olla. Vlada on villikko mutta viksu. Näyttäs oppivan helposti.
Vlada reissusi kaukaa ja pitkään. Novosibirskistä Moskovan kentälle on 3500  km. Siellä kului useita tunteja ennen koneen lähtöä. Josta monen tunnin lento Suomeen. Vantaan kentällä kului yli 3 tuntia ennen koiran saantia. Asioitava oli  kolmella eri alueella, kolmessa eri tarkistuspisteessä, joiden väliä kaahasin autolla. Virkaeläinlääkärinkin tapasin 2 kertaa, eri paikoissa. Kaiken hässäkän  keskellä oltiin suojavaatetuksessa kontakteja vältellen ja kierreltiin hallien sisäosissa loputtomia käytäviä yleisiä tiloja vältellen. Vessaankaan ei päästetty viruksen takia kun vikassa pisteessä ja oli kyllä ihan viime tingassa.
Mutta ennen tätä kaikkea, koiran tuloa, oli
käyty R-Kiskalla Moneygrammilla maksamassa sitä sun tätä. Koiraa juoksutettu Venäjällä lekurissa erilaisilla pävämäärillä. Tehty hirmu työt netissä, täällä, Novosibirskissä ja Moskovassa. Saatu aikaseksi valtava määrä paperia ja tietoo. Terminaalissa niitä plorattiin ja leimattiin. Eri luukuilla. Paprua oli noin sentin pino, passi mukaan lukien.
Terminaalissa oltiin samaa mieltä, koko homma on perseestä, ei se ole kenenkään etu että  pentu joutuu vaihtamaan kotia 4-kuisena, jopa vanhempana. Ei ole taudit vähentyneet eikä enentyneet entiseen verrattuna kun pennun sai syliinsä 7-9 viikkosena. Kuten kuuluukin.  Mutta minkäs teet. Se nyt vaan on niin.
Vihdoin pääsin käsiksi itse asiaan, sain Vladan syliini. Se nuoli naamaa, oli ilosta puikeena eikä mitenkään rasittuneen näkönen. Ihme. Alko kotimatka Nurmijärven luontopuistoon. Oli sillä ihmettelemistä. Kotimaassaan se ei varmaan ollut ulkona paljoakaan, kerrankin kun pyysin kuvia oli -30 pakkasta. Tosi Siperian sää! Ja täällä kummallista vihreetä puski maasta jo kovaa kyytiä. Kyllä meni nenä maassa ekan ½ tuntisen!
Kaikki edellä mainittu sai ajattelemaan miten ihmeessä joku eka kertalainen voi tämmösestä tuontihommasta tänä päivänä selviytyä? Tarvii ottaa avuksi huolintaliike ja maksaa sille. Puhumattakaan jälkipyykistä, sen jo 4-kuisen uuden koiran kanssa pärjäämisestä. Kiitos EU-säännösten tekijöiden. Jos ei ole koiraa ennen ollut, vaikeeta kyllä tulee olemaan. 
Muutama varotuksen sana:
- kennelissä kasvaneen, eristyksissä ihmisistä pidetyn monta kuukautta vanhan koiran kanssa voit joutua sekaantumaan monenlaisiin häiriökäyttäytymisiin ongelmineen. Koira ei anna kiinni itseään vaan juoksee karkuun (ja esim. 4-kuinen niin että kiinni et kyllä saa), ei ole ollut vapaudessa, ei tunne nimeään, ei ymmärrä kieltä, huoneessa juoksee ympyrää ahtaista kasvatusolosouhteista johtuen, ei ole tottunut ihmiskontakteihin, jos on niin ehkä vaan toiseen sukupuoleen, ei ole tottunut tavallisiin kodin ääniin (kodinkoneet, lapset, muut ihmiset), syö vaan kuivanappuloita lattialta, ei ota mitään kädestä. Yms yms.  Koiran, joka ei ota mitään kädestä, opettaminen on tosi haasteellista.
25 griffonia tuottaneena on tullut lieveilmiönä nähneeksi ja kuulleeksi kaikenlaista. Omat tuontini ovat olleet kunnollisilta kasvattajilta, tunnetuista kenneleistä eikä vaikeuksia ole ollut. Mutta monelaisiin outoihin juttuihin on tullut törmätyksi.
No eivät kaikki tuontikoiratkaan tule edellä kuvatun onnettomasti "päivitettyinä", toisaalta omasta maastaankin voi saada yhtä "raakileen" käsiinsä jos ei etukäteistyö ostajankaan osalta ole tehtynä.
Tänä päivänä joutuu näkemään niin paljon kuvia erilaisista petujen kasvatus olosuhteista, eri maista (Suomestakin) eivätkä kaikki kestä päivänvaloa. Vaikka omistajiensa mielestä niissä ei ole mitään hävettävää koskapa kuviaan rohkenevat julkaisevat. Liian ahtaat häkinomaiset pentuaitaukset, jopa häkit itsessään, näyttävät olevan normaalia pennuille ja emoille.
Monet pennut tallovat epämääräsen täkkikasan päällä.  Ja näissä ollaan kunnes kodit siunaantuvat jostain. Yöunet menee, ei niitä kannattais katella.
No, onneksi kaikki maailman kasvattajat eivät ole eläinrääkkääjiä ja suurin osa pitää koiransa hyvin ja kasvattaa pentueensa kuten kuuluukin antaen niille hyvät eväät elämää varten. Toisaalta monen meistäkin kannattaisi ehkä katsoa peiliin. Aina voi parantaa lemmikkiensä hyvinvointia.
Hyvää ja parempaa kevättä kaikille, pysykää terveinä! 
   
 


SUNNUNTAI 01.03.


Maaliskuun eka ja ekat lumet. Niinku oikeet lumet, on satanut aamusta alkaen ja sataa edelleenkin. tienoot ihanasti jo paksuhkon lumikerroksen alla. En ollenkaan pane pahakseni. On puhdasta ja valosaa. Linnut hyppii ihmeissään  lumessa, eihän ne ole siihen tänä "talvena" raukat tottuneet.
Pöllöt huhuilee ilta myöhällä, tikat päiväsaikaan. Vihertikatkin on heränneet huutelemaan. Ja kaikki pikkulinnut, tintit sun muut hippiäiset lentelee päättömän näkösesti toistensa perässä. Enemmän kuin ruuan. Että viettiä on ja kevättä ilmassa yllättävästä lumesta huolimatta.
Se lastentarhakin talossa sitten jäi kuviteltua pienemmäksi. Vain yksi (Soman) pentue. Enemmän vapaa aikaa mitä olin kuvitellutkaan. Tosin muutama yö pentulaatikolla kului opettaessa niitä imemään ja pysymään tissillä. Ei tuntunut olevan oikeen hakusessa. Mutta nyt on. Sitä ollaan jo viikon vanhoja, painot nousee hienosti, kynnet ekan kerran leikattuja ja alustava kartoitus karvanlaaduista tehtynä. Joka kartoitus ei vielä antanut varmuutta, vaan pienen aavistuksen että uros ainakin ehkä ois karkee... Ans kattoo.
Seuraava pentue vasta huhtikuussa.
Ennen tätä synnytys hössötystä ehdittiin käydä lahden toisella puolella, Latviassa ja Virossa. Hakemassa junnu nartulle ne puuttuvat  Juniori Sertit sekä isukki "Lukalle" aikakoirien sertti (LT&LV MVA) . Junnu "Nuppu" on nyt valmis Baltian Juniori Valio. Muualla ei ole sitten oltukaan eikä vähään aikaan ollakaan. Hyvää se tekee pieni tauko näistäkin riennoista. Tehtynä on kyllä  suunnitelmia, trimmauksia, ilmottautumisia maksettu, hotelleja varattu. Aika näyttää miten suunnitelmissa pysytään. Kuten oon sanonu, ihmisellä pitää aina olla joku suunnitelma elämän jatkumiseks.
Tiedä oonko joku ennustaja eukko vai mikä. Eilen IKEASSA oli pakko pidellä käsissä ekoja pikku narsissin ruukkuja. Ihanaa ois ollu saada pihalle pieneen   kippoon ekat keltaset kukat, noin niinkun varaslähtönä. En sitten ottanut kuitenkaan. Ja kato heti tänään - kuka olis uskonu -  alko pyryttään ja tekee sitä edelleenkin! Että sinnitellään huhtikuuhun. Ei hötkyillä.

 

SUNNUNTAI 02.02.


Huvikummun Eleanor Rigby

Joo, helmikuu eikä lumesta tietookaan. Syyskuusta saakka sateen tihuutusta, enemmän tahi vähemmän. Ja pimeetä ku - tiedätte missä - ihan sama mikä kellonaika. Porukat vaan elää päivästä toiseen kuka mitenkin masentuneena parempia aikoja ootellen.
Niin se on käyny meikäläisellekin että ihan kun vahingossa nyt on ajauduttu jo helmikuuhun. Eikä tää nyt kovin paremmalta ajalta näytä vieläkään. Ens kuussa  pitäs olla kevättä ilmassa. Lumilinko raukka seisoo pihalla räystään alla ruostumassa. Ei helvetti!
Pennut sitten lähtivät aikanaan ja talo rauhottui. Emot seljälleen latialle jalat pystyyn. Muutama viikko tässä mullekin vielä luppoaikaa, sitten lykkää taas pentuja. Niinku aiemminkin olen todennut en juurikaan välitä ns. kesäpennuista. Jolloin on paljon muuta tekemistä. Tuleekohan näistä "talvipennuista" ekat jotka ei pääse lunta näkemäänkään? Harmi.
On tässä sentään jokunen näytelmäkin näytelty. Muttei kotimaassa. Virossa ja Liettuassa. Joissa isä ja juniori tyttärensä keräsivät pointsit. Eipä se isukkikaan vielä mikään vanha ole. Vielä kahta vuottakaan. "Nuppu" näytti karvansa: virosta Jun-Sertti ROP-Juniori, VSP, Liettua Kaunas (3 näyttelyä) 3xJun-Sertti, 3xROP-Juniori ja 3xVSP. On se ika kova luu. Isäukkokin sai CACIBinsa ja ROPpinsa. Tyttäreltään uupuu siis enää Latvian Jun-sertti BALTJ Ch tittelistä! Samaa rataa tuntuu menevän kun isänsä.
No about kolme viikkoo ja meikäläinen on kolmen pentulaatikon loukossa jos kaikki menee niinkun Strömsössä. Tarvii alkaa kamojen keräily tulevia koitoksia varten. Mutta sitä ennen trimmauksia vielä jonossa. Pitäkää peukkuja ja toivottakaa onnea synnytyksiin, sitä kyllä taas tarvitaan. Ja notkeutta polviin.


Nuppu Pisisaaressa.



2019

LAUANTAI 21.12.



Ja taas sataa. Vaikkei se nyt mikään uutinen ole. Ja kolme päivää jouluun. Ja vaikka mitä duunia viellä.  Siksi sen  enempiä analysoimatta tekemisiäni viime blogin jälkeen -  lyhyesti vaan se mitä pääasiallisesti oon hommaillut aamusta iltaan:
Koirat ulos, samaan aikaan oman aamupalan kanssa emojen aamuruuat, kahden eri ikäisen pentueen lisäruuat, sitten petien putsaukset, aluskarvojen vaihdot, siivoukset ja moppaukset, uudet paperit, omien koirieni ruuat. Huushollin siivoukset ja moppaukset, pentujen ulkoilutukset, päiväruuat pennuille, emoille, paikkojen putsaukset, itselle kahvit. Neljän maissa sapuskat koko jengille jonka jälkeen pöperöt pikku naperoille. Korjataan jäljet ja puhdisteaan taas paikat. Uutta paperia. Koitetaan olla vähän ulkonakin jos ei sada. Isommat juoksee ite ovesta  muiden koirien kanssa. Pienimmät kannetaan kopalla. Tämän jälkeen omat ruuanlaitot. Mainittavaa on myös lukuisat kynsien leikkuut ja käsittelyharjotukset pöydällä, pentujen viikkokuvaukset kotisivujen päivityksin. Vapaa ilta alkaa n. 19.30 jonka jälkeen sohvalle telkun ääreen ja jengi kaikki mahanpäälle....
Kaksi Heilan mustiaista viettävät osan joulusta jo uusissa kodeissan. Upeat ihanat joululahjat vai mitä? Macy ja pennut pysyvät täällä vielä parit viikot. Macy 100 pisteen mamma tosin kotiutetaan hieman aiemmin.
Tahtoo sanoa tämän tässä ja nyt vielä Macylle: kiitos että olit ihana ja huolehtivainen, hyvä emokoira, kiitos että olit oma sylikoirani sohvalla, kiitos niistä kaikista nuolaisuista kasvoille ja kiitos että luotit ja turvauduit minuun. Toivon Macylle kaikkea hyvää tulevaisuudessa. Muista minua joskus!
 
           TOIVOTAN KAIKILLE HYVÄÄ JOULUA  
        SEKÄ ONNEA UUDELLE VUODELLE 2020!!



TORSTAI 21.11.



Eipä juurikaan ole ilmoja pidellyt, samaa vanhaa tihuutusta, märkää, kumman utuista ja pimeetä. Sisällä on oltava valot kaiken aikaa. Ei kauheesti tuu ulkoiltua näissä keleissä. Koirat sentään jotenkin viihtyy ja kaahaavat mennä tuhatta ja sataa. Emokoiratkin pistetään asioilleen sopivin välein. Saamaan vähän vaihtelua pahvilaatikko elämisiinsä.
Ja emoista puheenollen, kaksi tyytyväistä emoa NYT ja hoitaavat pentujaan tosi huolella. Mutta alku ei ollu ruusuista.
Mafian Heila teki 2 belge b&t pentua, tyttö ja poika. Homma sujui hienosti mutta synnnytyksen jälkeinen kuume teki sairaaks,syömättömäks. Tietenkään maitoa ei sitten tullut. Eka viikko oli painajaista. Syöttää piti pentuja. Ja emoa väkisin tarkoitukseen sopivalla moussella. 7 päivää meni ennenkun kolmenlaiset lääkkeet vaikuttivat lopulliseen tervehtymiseen. Ruoka alkoi maittaa ja maito herua.
Juuri kun luulin selvinneeni tästä riesasta tuli toinen emo Macy taloon. Viikkoa ennen laskettua aikaa, tottumaan taloon ja tapoihin. Ans olla, sehän ei suostunut SYÖMÄÄN juuri mitään. Voi ei taasko! Tarkoitukseen sopivaa moussea taas väkisin sisään. Koko viikon ajan synnytykseen asti. Macy on pienehkö narttu ja neljä pentua painoivat sen mahalaukkua niin ettei näläntunnetta ollut ja jos olikin ei voinut eikä huvittanut syödä.
Mutta joka pilvellä on hopeareunus. Äläs mitä, Macy synnytti TIISTAI AAMUNA - ei siis viikonloppu yönä. Tätä vois syystäkin kutsua vuosisadan ihmeeksi. Klo 10.15. eka ja 12.15. viimenen neljästä pennusta. Loppulukemakin oli suoraan Strömsöstä - 2 poikaa ja 2 tyttöä. Ja rvatkaa mitä, kyllä rupes ruoka maittaan Macylle!
Sanomattakin selvää että olo on helpottunu. Kaikki onnellisesti takana päin ja pennut, äidit ja isät ja naton kaimat voi hyvin. Ei mitään ongelmia ainakaan tähän asti. Toivottavasti pysyyvätkin loitolla.

Heilan pennut alkavat jo liikkua enemmän, kattelevat mua pienillä sinimustilla  silmillään. Kohta ne jo laitetaan omaan aitaukseensa koirahuoneeseen, alkaa ylimääränen ruoka palvelu, otetaan ekat stepit pihalla. Aika kuluu kun siivillä ja kohta, ihan  kohta ollaankin joulussa. Amazing!
Vaikkakin ongelmia, jotka kuitenkin selätettiin, tunnen oloni nöyräksi ja kiitolliseksi kaikesta tästä hyvästä johon on päädytty. Jossain on se suojelusenkeli meikäläisellekin. Ihan varmaan on.



TIISTAI 22.10.


Enää ylemmäs ei pääse.

Kaiken tän harmauden ja tihuuttamisen keskellä on TV tarjonnu ylläri naurunaiheet. Siis nää kaks optikkomainosta. Ei helvetti. Yhessä ukko uikkareissa sukeltaa laiturilta ja juoksee tuhatta ja sataa peilikirkasta jäätä pitkin! Kääk super kliffaa! Sitten se harmaa persialaiskissan näkönen karvahattu elukkalääkärin pöydällä. Katti toisaalla kieli pitkällä ja nielasee kauhusta. Että minkäköhänlaisiin käsiin tässä ollaan joutumassa. Kluk!
Mutta Beroccan vitamiinimamainos on huippu. Se vihree ötökkö, lisko, kerpiili eli mikä hän on, hilluu mahtipontisena viidakossa, rallattelee öky äijän äänellä ja pullistelee maailman komeimpana täynnä itteään... Tää saa mut AINA hyvälle tuulelle!
Eipä tässä muuta mainittavaa juur olekkaaan. Vietän vielä ns. luppoaikaa kolmisen viikkoa. Sitten loppuu lupostelu. Kaks pentuetta tilauksessa, kolmaskin oli mutta ultrassa ei sitten ollutkaan. No, huono uutinen ja hyvä. Pääsenpähän helpommalla. Pennuttamisen ajottaminen syksyyn ja talveen on meikäläisen kannalta järkevämpää ja koirien. Mammat on näytelykoiriakin. Nykyisten pitkien pakollisten näyttely karenssiaikojen vuoksi haluun kesäpennuttamisia välttää. Ja tarviihan sitä ihmisenkin kesällä nauttia. Ihan mukava ilman pahvilaatikoita.
Pitkästä aikaa on päästy mettälenkeillekin. Sen jälkeen kun se osin kaadettiin ei sinne ole ollut menemistä. Työkoneet pilasivat sen lopullisesti. Saviuraa joka suuntaan ja kaatuneita pieniä runkoja vieläkin pitkin ja poikin puhumattakaan oksistoista jotka joskus varmaan maatuvat. Muttei mun elinaikana. Nyt näyttäs että maapohja on vähän parantunut ja savikot poissa. Tästä kun vielä pakastuu ja maa kovenee niin avot...  On muuten hyvä niksi saada jengistä mehut veks. Ylimääräset energiat häipyy ja huomattavasti rauhallisempaa himassa. Ei tässä kävelytestejä ole tarvittu ennen eikä nytkään. Tunti vaikeakulkusessa murtomaastossa pomppien erottais kyllä helposti jyvät akanoista. Ei ole talon vanhatkaan koirat ikinä kieli sinisenä happea ryystäneet kotiin palanneet. Ilosina ja hyväntuulisina ollaan aina lenkeiltä kotiuduttu ja seuraavana päivänä taas riemulla jäniksen jälkiä jahtaamaan menty.
Kaikki kesärekvisiitta korjattu pihoilta, osa haravoitu. Kellokanervat istutettu. Talvi vois vaikka tullakin ja pikku pakkaset ja kovempi maa. Sen jos sais toivoa niin kiitosta vaan!


Rapuissa ravaten ja monia kertoja.


SUNNUNTAI 29.09.



Sataa, ei vois enempää kiinnostaa: kesä menny, kasvit matalana, ei oo ulkona kummempaa tekemistä, näyttelykalenteri tyhjä, pennut lähti.
Tällä kertaa toteutin unelmani ja koko litania lähti perjantaina rytäkällä samaan
aikaan. Yleensähän tähän kuluu useita päiviä kalenterista ja jokainen kasvattaja ymmärtää mitä se käytönnössä merkitsee!
Kuten olen sanonut "parempi kunnon sota kun jatkuva kapina" ja nyt se nähtiin livenä: talo täynnä ihmisiä, kaikki neuvot, demonstraatiot ja palopuheet kerralla jokaisen kaaliin. Ja porukat pihalla ihastelemassa ympäriinsä juoksentelevia pentuja. Kaks tuntia ja sota oli ohi. Tosin koiraporukkakin (emoa ja isää lukuunottamatta) oli pois huutamasta, Pösön takapenkillä tutustumassa Nurmijärven nähtävyyksiin Isäntämiehen kanssa. Kyllä oli rauhallista kun pysty puhumaan ja keskustelemaan ihmisten kanssa NORMAALILLA äänen voimakkuudella! Tämä kerta ei jää vikaks.
Kun porukat pentuineen oli emon kanssa hyvästelty portilla ja autojono peruuttanut näkymättömiin mielen valtas helpotus ja suru. Seisoin tyhjässä pentuhuoneessa, ihmettelin sen avaruutta ja kuuntelin hiljaisuutta. Silloin pääsi itku. 7 viikon työleiri loppui kerta laakista.

Viestit kertoivat että perille oli päästy, yöt nukuttu, ruoka maistunut ja kaikki hyvin. Syömiskuvat, tissinvälikuvat pentujen kanssa, kaikki kertoen siitä että kiitos Eija ja älä murehdi meillä on kaikki HYVIN.
Nyt tarvii vaan hyväksyä tää uus elämän vaihe: vapaa-aikaa ihan hitosti. Yli kuukaus. Eikä oikeen mitään järellistä tekoa kun ulkonakin sataa.
Tekemisestä puheenollen, uusia pentueitakin on jo pantu alulle joten vuodenvaihteesta ja talvesta tulee työteliäs. En mielelläni tee kesäpentueita tekemistä kun on muutenkin.
Kesään liittyen samettiruusujen kuihtuneet kukinnot ovat saunan lauteilla kuivumassa ja  odottamassa siementen perkausta. Kevääseen tähtäävää toimintaa jo siis. Paljon on vielä vettä virrattava sillan ali ennenkun keväässä ollaan. Uusia pentuja, joulu, lumitöitä ja kattolumet, pääsiäis narsissist ja siniset kevät orvokit niin ja samettiruusun siemenet taas piharuukkuihin, joista ne just äsken poistettiin. Että eipä tässä mitään uutta, historia toistaa itseään... Hyvää sateista sunnuntaita!

...hätäsimmät jo kerkis lähtee...


TORSTAI 05.09.



Jahas, sitä ollaan syksyssä. Sen tietää siitä että
jotkut koirista nypitään uusiin koitoksiin ja piha alkaa näyttää vähän rähjäseltä. Nyt näyttääkin tosi kapiselta, sanoinkuvaamaton kirvahyökkäys kohdistui mun ylpeyteen, ihaniin kesän krassipenkkeihin so. monta metriä pitkiin kahden verannan laatikoihin. Paras kukinta menossa ja kaikki matalana. Tosi karseeta katsottavaa. Ihmisiä lappaa pentuihin tutustumassa et astuttamassa ja molemmat pihanpuoliskot ihan paskana krassien osalta. Onneks sentään muita kasveja on jäljellä. Kyllä sapettaa. En saanut niistä siemeniäkään. Ei sen puoleen, ei niitä asioiden näin ollen olis voinu käyttääkään. Tai en minä ainakaan.
Puutarha neuvontaan on oltu yhteyksissä ja lähetetty kuvia. No, eipä se paljoa mua viisastuttanut. Luontoystävällistä tuholaistorjuntaa, vuoroviljelyä. Kyllä se on niin että viimesen päälle myrkkyjä laitetaan. Ostetaan mitä rahalla vaan saa. Ja koko kasvusto MULTINEEN kaatopaikalle muovisäkeissä. Kun ne voi talvehtia mullassa. Kukkalaatikot pesuun, desinfiointiin ja myrkytykseen. Ja ihan eri kasveja, valmiita, niihin ens vuonna. Että se siitä vuoroviljelystäkin. Mutta kesäkukka lasku ens vuonna tulee siis olemaan toista luokaa, kun ei ole niitä krassin siemeniä. Paljonkohan maksaa n. 52 pelargoniaa??
Somakin siten synnytti. Emänsä periaatteita noudattaen 7 pentua helposti. No, yks tuli kuolleena kun kivi, kaksi hiipui myöhemmin. Että 4 siis jäi lodjuun. Hyvä sekin ja nyt ollaan jo voiton puolella niiden 4-viikkosten kanssa.
Uutta pökköä pesään, työn alla Heila & Luka. Molemmilla b/t isät joten mielenkiinnolla odotan tulevaa. Talvi tulee meneen näissä hommissa kuten suunniteltukin. Kesähän tässä on saatu taas rillutellakin.
Näytelmät on loppu, Porvoonkin jätin väliin. 
Pentu nimeltä "Nuppu" teki mahtavan startin uralleen. Neljä pentunäyttelyä ja 4 ROPpia. Ekasta lisäksi RYP-4, sitten RYP-3. Kaivarin pentuluokasta (ROP) ajettiin suoraa päätä Tuomarinkartanon Pentunäyttelyyn ja sieltä taas ROP. Sinne jäätiin odottamaan ryhmien alkua ja jätettiin Kaivarin ryhmät väliin. Ja tämä kannatti, tuloksena Tuomarinkartanosta RYP-2. Onnittelin itseäni hyvästä strategiasta. Nyt puuttuu siis vaan se RYP-1  -sija, mikä voipi olla tosi vaikeeta kaikkien karvapallojen ja mopsien seasta. Mutta toivossa on hyvä elää sano lapamato!





TIISTAI 06.08

Kuuma kesä, älyttömiä helteitä joita ei turhaan sanota käristyskupoleiksi. Ne käristää kaikki kasvit, ei riitä mikään annettu vesi ja taivaaltahan sitä ei ole saatu. Kaikki energia on kulunut vaan välttämättömien asioiden tekoon, blogi kirjotuksetkin on hyllytetty. Nyt kun katson kalenteria niin kesä kohta mennyt kärvistellessä, hengissä selviytymisessä, viileämpää säätä tarjolla nyt onneksi.


Voitokas jengi: Luka (vas.), Mertsi, Jade & Rita.

Erikoisnäyttelykin sitten oli ja meni ja henki meinas lähtee siinäkin. Meidän Jengi sai kaiken ja enemmänkin. Tuomari skotti James Finlay tykästyi kaikkeen mitä bruxeissa esitin ja tuntui ettei se minuakaan inhonnut. Annoin pusuja joka käänteessä sijoituksista. Jamesin poikakaveri ja kihlattunsa (skotti hänkin) oli mukana mutta "who cares" pussailin uhallakin. Oli tämä niin sympaattinen  tuomarituttavuus, upeassa kiltissään, ennestään täysin tuntematon meikäläiselle. Pulloon olis pitänyt äijä pistää.

ROP bruxi ja Best In Show H Heros' Remarkable, VSP bruxi H Rita Goes Hollywood, PN-3 ja ROP & Best In Show Veteran H Red Jade, PN-4 Ritan ja Mertsin tytär H Heros' Rita Hayworth. Best In Show Huvikummun kasvattajaluokka.

Tästä näyttelystä jäi tunnelma kuin rakastuneelle pikku tytölle. Tosi vaikuttava tuomarituttavuus. Heti ekasta silmäyksestä tuntui että oltiin vanhat tutut. Vaikkei oltukaan. Eikä tässä vielä kaikki. Myöhään samana iltana tuli viesti: "Kiitos kun toit ihanat koirasi minulle. Juuri sitä mitä hainkin ja erittäinkin minun makuuni". Tässä vaiheessa olis jo pitänyt hypätä lentokoneeseen. Sensijaan tyydyin vain vastaamaan että kiitos arvostamisestasi, olo on tosi nöyrä. Hyvää yötä ja olkaapas pojat iltisti ei kun siis kiltisti!


ROP  & VSP

Suomessa aika monta näyttelyä koluttu ja yksi Ruotsin Piteåssa. Belge Huvikumpupilvi tarvi yhen CACIBin kansainväliseen arvoonsa ja se myös tuli, kuten sertti ja ROPpikin. Että nyt siis ollaan KV ja Ruotsinkin valioita. Hyvä Pilvi! Ja kiitti Astrid Lundava! Viime viikonloppu vapaa ja ilmatkin viileni. Hienoa. Nyt keskitytään tämän vuoden toisen KV-valionarvon saavuttaneen emon, Soman, synnytykseen. Aika on täynnänsä...
Tässä välissä on nuorimmaisesta, Nupusta, tullut koulutyttö jonka koulut alko vähän ennen kun muiden suomalaisten. Pari Mätsäriä on tasoittanut sen riehuntaa. Alkaa muuten muistuttaa iskäänsä päivä päivältä enemmän.
Nyt peukutetaan Somaa, eiks vaan!




PERJANTAI 28.06.



Long time no see! Kumma miten aika lentää. Joka tapauksessa nyt on kesä. Ulkona asutaan. Välillä tarvii tulla sisälle - vessaan. Aamukahvit, päivä sapuskat ja ilta ruuat. Koko ruokatouhu on siiretty ulos. Ja grilliruokahan maistuupi. Pallogrilli koko ajan käytössä, sivuuttanut suvereenisti sähköisen siskonsa. Ootteko panneet merkille, kaikissa mainoksissa lehdet eli TV näkyy nykyään avo tuli. Ja pallogrillejä. Niinpä. Eipä enää juurikaan kuvata niitä isoja tiskipöydän kokosia komuutteja joissa voi "kätevästi" kokata koko kyläyhteisön sapuskat, burgereita vaan kaikille....
On varmaan kiva syksyllä siirtyä taas sisäruokintaan, tarvitsematta koko ajan raahata lautasia ynnä muuta rekvisiitta ulos ja takas sisälle. Ja voi syödessä samalla kattoo niitä tuttuja saippuasarjoja...
Kovista kuumuuksista varmaan johtuen orvokit nyypähti tänä kesänä jo heti juhannuksen jälkeen mikä on ennätys. Pelargonioita vaan taas tilalle ja elämä jatkuu. Ens keväänä jätän ne ihanat siniset orvokit pois ainakin ikkunalaudalta ihan suosiolla. Miks ne tuntuu kestävän vähemmän kun ennen?
Joitakin astutuksia, yks oma, syntyneitä pentueita ja muutamat näyttelyt. Tärkeimpiä reissuja ollen Tromssa, Tallinna ja Riika. Joista tuliaisina 1 KV valio, 2 Norjan Valiota, 1 Pohjoismainen Valio, 1 Latvian Valio sekä kaiken kirjavia voittaja titteleita, junioreista vetskuihin. Griffoneiden erkkari ventaamassa huomenna. Yhtään mitään en osaa siitä aatella...
Kaksi kultaista veteraanikoiraa siirtyivät Sateenkaari Sillalle: Mafiosso Corsairey Cash. Ja H Red Dreams (Unelma) vuosisadan mummi ja äiti (5-7-7-7-6) pentua. Mafia Miehellä  pentuja vähän joka maassa. Pieni aina reipas poika joka ei koskaan jättänyt ateriaa väliin. Näin sen aikanaan Itävallassa ennakkoon ja kasvattaja ei sitä suositellut kokonsa puolesta. Vaan minä sanoin että tää tulee sitten mulle. Ja tuli kans. Ja olihan se aikansa sensaatio, ihan poskettomat näyttelytuloksetkin. Kaikki siihen ihastuivat ja halusivat jäkeläisiä. Tyttöjä kulki portista sisään ja toisesta ulos hyvä ettei  numerolapuilla! 
Unelman tytär  Soma (H Sweetest Dreams) on astuttettu ja toivottavasti Unelma antaa tapahtumalle siunauksensa Pilven Reunalta. Sillä on myös syytä olla ylpeä jälkikasvustaan, Soma ja isosiskonsa Jade molemmat ovat nyt kansainvälisiä valioita joista Soma juuri valmistui Tromssassa. Jade keräilee Veteraani Titteleitä siellä sun täällä.
Mafin tytär H Mafian Heila on vielä jalostusikäinen ja toivottavasti antaa Mafille vielä lapsenlapsia.
Levätköön Mafi ja Unelma rauhassa kotinurmensa kätköissä. Kova on ikävä, yhteistä historiaa kertynyt tosi paljon.
Nuppu (H Deep In Your Eyes) ens viikolla 4 kk sensijaan on oiva laastari em. surutöihin. Antaa niin paljon iloa elämään ettei enemmästä väliä. Kopio iskästään, Luka, niin mentaliteetiltään kuin muutenkin. Senkin tapoihin kuuluu mahoton juoksurata, pitkät hypyt ja kukkaruukkujen kans juoksentelu. Ja mätien luiden maasta kaivelu. Asettuu remmiharjotuksissa paikoillaan asentoon just kun isänsä. Ja kattoo suoraan silmiin. Ei voi olla totta, mutta kun on vaan.
Super laastari koira.
Kaksi soittoo olen saanut, ainoa vanha koira siirtynyt rajan taas. Ja suru on kauhee kun asunto TYHJÄNÄ! Kamalaa se varmaan onkin, vaikkei koti jäisikään tyhjäksi. Ei pitäs päästää tilannetta (kuten eräskin juuri totesi) siihen pisteeseen että eletään vaan yhden kanssa maailman tappiin. Ei niin. Parasta ois huolehtia että aina jää jäljelle vähintään yks. Ja siten pentua hankkimaan.  Jos siis elämäntilanne sen sallii. Mutta pentu on maailman paras laastari. Parempi kun mikään särkylääke. Toivon kärsivällisyyttä odotukseen, voimia!





KESKIVIIKKO 22.05.

Symbioosi mamma ja mukulat. Aino takana.

Nähty sitte ku viimeks - ja tervetuloo kesäkin. 
Kaikki pakolliset puutarhatyöt kesää varten tehty ja kaikki siemenet kylvetty oikeisiin paikkoihin eikä jyvääkään  enää jälellä. Jipijaijoukajei! Enää tarvitaan vaan SADETTA ei siis mitään sadetinta. Vaikka Säätyypit mitä lupailee niin ei sada täällä. Tänään tuli n. 4,6 tippaa joista varmaan se yksi putos justiinsa Aino pennun nuppiin, katteli kummissaan naama taivaisiin mikä hitto se häneen oikeen osui.
Pennuista puheenollen, enpä ole ennen joutunut pentua pitämään 12 viikkoa. Nythän sen ois kohta voinut jo ulkomaillekin luvata, kolme viikkoo lisää niin ois voinu lähtee rokotuksineen. Mutta kun en luvannut niin kauaa pidellä. Kun kaikki näytti sujuvan kun Stömsössä. Mutta vähän ennen erään pennun lähtöä sen ottaminen peruuntui perheessa sattuneen sairauden vuoksi. Toivon heille kaikkea hyvää. No eipä yhtään kunnollista, asiallista pennun kyselijää joka ihan oikeesti olis ollut pentua hankkimassakaan - ollut enää liikenteessä. Pitipähän vaan tekemisen puutteessa kysellä kaikenlaista, etten sanoisi voista hevosen valjaisiin. Ja onhan se tietysti ollut vaihtelua näille omien naamakuviensa ottajille, joillakin FB sivustoilla metritolkulla kuvia omasta pärstästä kuvanmuokkauksien jälkeen. Ettei varmaan enää oma äitikään tunne. Itserakasta porukkaa.
Aika kattavat ja hyvät kotisivut omaavana, ajantasalla olevin tiedoin sekä FB tiedonannot siihen lisänä, ei voi kun ihmetellä ihmisten sisälukutaitoa. "Onko pentu vielä vapaana" (vastasin valokuvin - ei mitään vastausta), "Koska tulee pentuja" (kerroin - ei mitään kommenttia), "Näimme että ihana pentu vielä vapaana, kauan olemme jo sellaista halunneet ja se sopisi justiinsa meidän perheelle" (pyysin ottamaan yhteyttä ja sopimaan ajasta, valokuvat perään, ei  vastausta), "Ihana tyttöpentu siellä, vieläkö vapaana" (laitoin kuvia ja kerroin että on vapaana - vastattiin että voi voi kun pitäs olla poika), lisäksi kyseltiin sileitä ja mustia. Teki välillä jo mieli vastata allekirjoituksella: Jokelan Reki Ja Mandoliini Huolto!
Onneksi sitten löytyi Outi jonne Ainokainen siis lähtee tulevana perjantaina. Kaksi muuta griffonia odottaa, pihapiiriä riittää vaikka muille jakaa ja Outin sängyssä nukutaan. Varmasti ei rakkautta puutu. Kiitos siitä Outille joka lopetti tän älyttömän kaikenmaailman kyselijöiden buumin.

Perhe on tärkein.

Mitä tulee tähän omaan pentuun, laastariin (kun on ollut tässä kaikenmoista ikävää)  Nuppuun joka kotiin jätettiin niin on hän perinyt isänsä Lukan temperamentin ja mieltymykset: juokse aina niin helevetin lujaa, pompi joka paikassa, nuole ihmisen nenää ja leiki tyhjien muoviruukkujen kanssa.
Toivottavasti ei peri myös Lukan tapaa hakkua jos ei heti saa toiselta luuta tai pääse samalle kupille... Se jää nähtäväksi, tai oikeestaan en haluis sitä edes nähdä.
Siiri (H Every Game You Play) pistääntyi keväisessä turkin leikkuussa ja lähti kotiin nättinä kun kahvinbööna. Siiri tuo elävästi mieleen koko sukutaulullisensa ihania, kauniita griffoneita joiden kanssa reissattiin maalimansivu.
Ollut vaan 3 näytelmää tässä välissä: Tallinna, Tampere ja Helsinki. Joista Tallinna tuotti sekä juniori- että aikuisten voittaja-arvot, myös Baltian Juniori Valion arvon. Helsinkikin ROP. Mutta mitä tapahtui Tampereella on vieläkin mysteeri. Irlantilainen tuomari (!) joka kuulemma vilkuili tämän tästä rotumääritelmää, antoi Lukalle exelentin muttei muuta. Arvostelulipuke kuitenkin yhtä ylistystä! Että kait mun tarvi tämäkin nähdä ennen kuolemaa.
Likeltä liippas etten kuollutkin. Tosi karsee nuha & yskä sessio joka kesti melkeen 7 viikkoa. Oikeesti. Karmeinta oli se jatkuva 7-24 yskintä. Ja kaikki kyljet ihan sairaan kipeinä. Yskittää välin vieläkin. Tähän liittyi totaalinen voimattomuus. Tiskikoneen luukun avauskin oli päivän kova työ. Nää näyttelytkin vedin läpi ihan alikuntosena. Ikinä en oo sohvalla maannu niin paljoo. Toivottavasti ei semmosta enää tuu. 
Vielä kolme yötä ja Aino lähtee. Jää vaan laastari Nuppu Nupinkainen. Isäntämieskin sai uuden lemmikin. Sillä iso nenä ja Nupinkaisella pitkä kieli!



TIISTAI 09.04.



Justiinsa kuten ennustettiinkin, talvi työnsi lonkeronsa tänä aamuna Nurmijärvellekin. Onneks vaan ihan pienesti. Ja sitähän sanotaan että "uusi lumi on vanhan surma". Surmatkoon nyt sitten loputkin jäiset kasat pihasta. Onpahan taas vähän puhtaampaa koirien tassuillekin.
Kansainvälinen Tähtiemo sitten synnytti heti viime blogin - 2 pentua - toinen alta 100 gramman, ei mitään mahiksia vaikka kaikkee yritettiinkin (kuten aina) nesteyttämisesta alkaen. Pari päivää ja yötä jumalatonta stressiä. Velipoika b/t belge (Frankie Goes Hollywood) sitävastoin voi hyvin. Täyttää 4 vikkoa huomenna ja on kasvanut Betten vanhempien pentujen seassa todelliseksi pikkuvanhaks "mä tiijän kaikki" nuoreks mieheks. Vaikkei ihan tiedä miten nuoria miehiä ollaankaan.
Syömiset sujuu tosi hyvin ja tarjolla on ollut liotetuihin pentunappuloihin sekotettuna vaikka mitä, lihaa, kalaa, kanaa, vihanneksia. Porukoita on käynyt ja odotukset vissiin sietämättömiä aikoja, kun ei odottavan aika tunnetusti kulu millään. Toisin kun täällä. Ammun jälkeen kun ekan kerran kattoo kelloo se on 15.30 ja aika vääntää koiran sapuskoita koko jengille. Ja omat ruuan laitot päälle. Kaksi karkeeta tyttöä kuitenkin vielä koditta. Outoo siihen nähden mikä vuoden aika on käsillä.
Sirutukset yms. tehdään tulevana torstaina, pikkumies Frankie kuitenkin saa vielä odottaa yli pääsiäisen.
Maaliskuussa osallistuttu kahteen intti näyttelyyn, Turku & Lahti. Molemmissa vaan 2 täyskasvusta bruxia. Tän viikonlopun Vaasassakin näkyy olevan vaan 1 bruxi (no en minä). Missäköhän kaikki koirat on, onks tää joku kadotettu sukupolvi?
Jokin verran haravointia on päässy tekemään, samoin eka painepesurilla suihkaaminen koiratarhassa. Tarvii tehdä muuallakin tiilialueilla, kaks kertaa vielä että on Spicket Span luokkaa.
Pääsiäinen pukkaa päälle ja narsisseja tarvis ostaa. No, on niitä ennenkin pidetty ruukuissa lumihangessa. Sitten vaan raijataan yöks sisään, esim. autotalliin. Peukut pidän ristissä säiden puolesta kummiskin.
Hyvää PÄÄSIÄISTÄ kaikille missä nyt sitten olettekin!
 


TIISTAI 12.03.


Betten& Lukan pennut syntyivät 02.03.

Auringonpaistetta joka toinen päivä. Kevät yrittää kovasti peitota talven mutta yöpakkaset hidastuttaa sen kivistä polkua. Muttei sen tulosta voi erehtyä, kevättä ON ilmassa että tervetuloo vaan!
Bette Davis sai 5 pentuaan keskellä kirkasta päivää. Ei siis viikonloppu yönä! Mikä merkille pantavaa. Se on helppo ja nopea synnyttäjä, koko hommaan ekoista läähätyksistä alkaen upposi vaan 4 tuntia. Pesueessa vain yksi poika. Mikä varmasti on joillekin pettymys. Tytöistä sen sijaan yllättävästi 2 näyttäs olevan sileitä. Oikeesti. Betten edellisestä kuuden pentueesta kaikki oli karkeita ja vielä Helmutin kanssa. Ei ole ihmeiden aika ohi. Joskaan en nyt  päätäni tästä uskalla vadille laittaa, siltä se tällä hetkellä näyttäis.
Nyt pentujen ollessa jo toisen viikon elossa olemisen ihanuudessa on meikäläiselle jäänyt aikaa muuhunkin. Joka muu tällä hetkellä näyttäs olevan trimmipöydän vieressä seisomista (onhan se vaihtelua saunajakkaralla istumiseen, pentulaatikkoa kytätessä) jota on tehty päivästä toiseen. Veteraaneja ja näyttelyturkkeja. Kynsiä ja neniä. Pölynimuri raukka saanut kyytiä. Onneksi on se säiliö josta voi heti karistaa täytteet ulos. Olis villapaitatarvikkeita, väri okra ja musta josta sais kivat raidat.
Rita, tää Kansainvälinen Emokoira, on vielä yhtenä kappaleena. Mutta sekin on helppo ja nopea synnyttäjä ja voi alottaa hässäköimisensä millon vaan. Se on pieni narttu eikä sen mahakaan ole ylipursuava. Veikkaisin 2-3 pentua. Että jännitystä on taas tarjolla. Pitäkäätten peukkuja!


SUNNUNTAI 17.02.


Kansainvälinen Emokoira - kohta!

Aurinkokin on näyttäytynyt siinä määrin että lumivuoret on madaltuneet ja yleinen pääkallo liukkaus on vallalla. Saa kattoa mihkä jalkansa pistää jos  pystyssä meinaa pysyä. No, joka tapauksessa aurinkoa nähty ja - haistanko kevättä ilmassa - joo kyllä!
Terkkuja Balttiasta. On seikkailtu pitkin Liettuaa ja Latviaa. Kaunaksessa 2 näyttelyä ja Valmierassa yksi. Molemmat reissut oli tehtailtu Juniori Lukaa varten mutta Kaunaksessa myös Rita kisaamassa vikasta CACIBista joka myös saatiin, kaksin kerroin ja on hän nyt siis KANS VALIO. Että sen pituinen se, nyt vauva lomaa lopun aikaa.
Mitä Lukaan tulee niin kaikki jaossa olleet meriitit on takataskussa, Viron JUN SERTTI vielä niin BALTJ CH on saavutettu. Kiitos sen temperamentin isolla kirjaimella. En ole ikinä nähnyt ulkona kenenkään juoksevan täysillä ja hyppäävän 2-3 griffonin ryhmän selän yli vauhtia edelleen kiihdyttäen! Onpa se tehnyt tämän rakas kukkapurkkinsa hampaissa, naamarin edessä!  Toivotaan että säilyttää viriiliyytensä. Toisaalta tää jos päättäs karata - ikinä et kyllä kiinni sais.
Molemmat tytöt, Bette Davis ja Rita näyttäävät hyvin raskaana olevilta. Lukan jälkikasvua pääsen kattoon ekaa kertaa (Bette) ja on yhtä jännää kun ennenkin uudella uroksella.
Pikku rihveleitä on syntynyt sinne tänne ja yhet vielä odotettavissa. Toivotaan tällekin synnytykselle kaikkea hyvää.
Nyt on menossa luova tauko. Ei hötkyillä mihkään matkoille, keskitytään tuleviin synnytyksiin ja pakollisiin trimmeihin. Että ei siis kiirettä mihkään. Ja ilmoista riippuen - naamari aurinkoon ja paristot lataukseen. Riittää sitten virtaa kun  tarvitaan.


MAANANTAI 14.01.



Joulu ohi, uusvuosi ohi, elämä normalisoituu. Jippii, ei vois enää paremmin olla. Vuodenvaihde melkeen vei hengen. Hektistä. Mutta olipahan joulusapuskat sen mukaset ja "Menu" vailla vertaa. Oli muuten ihan kirjotetussa muodossa jokaisen naaman edessä. Ens joulu vedetään kyllä tosi köyhästi, ei tulla näkemään mitään ihme sapuskoita...
Ja kuten tavallista jouluna alkoi juoksu buumi, 5 kerrallaan. Ihan kun olisivat allakasta ja kellosta kattoneet. Että nyt aljetaan. Koirat kahdessa eri huoneessa, samoin ruuat. Uusi vuosi toi mukanaan uudet astutukset, 2 omaa ja 2 vierasta.
Eräskin perhe töiden jälkeen pimeenä iltana, lumituiskussa, tänne narttua astuttamaan ja samalla reissulla painaltivat toiseen paikkaan toisen rotuisen kanssa. Ettei kahvitella keritty. Oli siinä niille työrupeamaa, että oksat pois ja osa latvastakin. Alkuvuodesta myös syntyi kaksi pentuetta, meidän poikien tehtailemaa. Ja lissää on tulossa. Näyttäs griffonmaailman heräävän talviunestaan vähän joka puolella, pohjois ruåttia myöten. Uutisia ootellaan - vi väntar nyheter.
Talvi on ollut kohtuullinen ja luntakin sen verran että talvesta voi puhua.   Elämä valostuu päivä päivältä - iso parannus - jo nyt tuntuu että kevättä kohti ollaan menossa. Sitäpaitsi tämä päivä on EKA päivä kun jengi taas yhdessä ilman rajoittavia tekijöitä. Iso parannus sekin.
Eilen eka näyttely pitkästä aikaa, ajot edes takas valosaan aikaan ja neljä tuntia pois kotoa. Parannusta sekin. Mertsi käpselehti itelleen ROPin.
IsäntäMies on  ollut lapsenvahtina ja korjaillut paikkoja.
Siitäpä saakin hyvän loppukevennyksen: "Naiset, jos mies kerta sanoo että korjaa asian, se korjaa. Turha siitä on joka 6 kuukausi muistuttaa"!