2026

THURSDAY 05.03. 

Kevät jo ihan selkeesti olemassa. Ne hirmu pakkaset enää kaukanen muisto jossain pääkopassa. Koirat saa olla pitkiä aikoja sen kivikovan lumimassan päällä telmimässä ja  juoksentelemassa. Pälvipaikkojakin on. Etupihan aurauksen jäliltä maa näkyy lätäköiden välistä.

Kevääseen kuuluu kans että isot vesikupit on tyhjätty jääklönteistä, pesty ja täytetty. Ettei jano pääse yllättään. Eivätkä sit lotraa sisällä enää niin kauheesti. Nää partaset koirat pitää mun villasukat märkinä. Vesi tippuu parrasta vielä metrin päästä juomakupista. Vaki kierrätyksessä on kolmet sukat. Yhet jalassa, yhet kuivumassa ja yhet melkeen kuivina vuoroaan oottamassa. Ja onneks niitä on kun villasukkien luottokutoja kuuluu tuttavapiiriin, koirien ansiota sekin. Kiitokset vaan kutojalle Seinäjoelle.
Helmikuu oli täällä melkosta haipakkaa etten varsinaiseti ehtiny havainnoimaan lintujen sekamelskaa puiden latvoissa. Soidinaika saa ne aina lentelemään peräkanaa näennäisen holtittomasti. Vaikka kait ne osaa olla törmäämättä. Ja ikäänkun varmistettuna kevään merkkinä näin eilen ikkunasta kaks tinttiä päällekkäin pyristelemässä keskellä pihaa. Joku vuosi sitten pongasin 2 palokärkee soitimella  männynrunkoo korkeella kiertämässä. Koiras ja naaras. Kurkkivat toisiaan aikansa kunnes pölähtivät lentoon peräkanaa. Punapäälakinen äijä palokärki melkeen naaraan pyrstösulissa kiinni. Sukuu jatkamaan johku syrjäsempään paikkaan tietty.
Lintuja muuten tänä talvena ollut niin vähän ettei koskaan. Kerrotaan et ovat ihan yleisesti kuolleet kylmyyteen. Tän talon ruokinnassa eivät ainakaan oo nälkään kuolleet. Tarjolla ollu vaikka mitä. Mut yleinen huomio ollu et ruokaa ei paljoo kulu. Edes talia. Leipä palaset on hävinny, talon koirat kyllä vieneet osansa. No, oli miten oli, ei tipu polosillakaan ollu helppoo pakkasten aikoina mut onneks suunta nyt parempi. Ja on aurinkookin.
Hiljaseloo ollu koirapuolellakin, ei näyttelyitä eikä muutakaan. Eikä uusia pentuja. Edellinen joka erilaisista käytännön syistä johtuen pääsi jatkamaan täältä matkaansa vasta n. 17 viikkoisen ehti jättää oman jälkensä taloon.

Joka lattialistan liitoskohta kulmista pureksittu paljaaks. Valkosta maalia tarvii ja sopivan sudin et pääsee joku ilta korjaamaan. Kunhan porukat ensteks on pantu yöunilleen pois olkkarista. Edellinen epeli, mun oma Maria, viimesteli puolestaan mustaks maalatun korituolin. Onneks mustaa maaliakin oli viel atotallissa.

Toisinaan tulee mieleen kuinka onnekas oonkaan ollu. Et se eka koira joka sillon Pietarinkadun yleisessä saunassa 1967 lyötiin mun syliin ja jonka ostin, oli VAAN griffoni. Ei tarvi olla insinööri tajutakseen mihin suuntaan asiat ois edenny näillä koiramäärillä vaikka suursnautserinpennun tai tanskandoginpennun kanssa. Ei ois kennelissä enää edes hellan napuloita. Näin olen kuullut.
Tässä on nyt alkukesäksi jonkinmoisia pentusuunnitelmia. Juoksuja on parasta aikaa kolmella ja lisää on tulossa.  Jotain ihmejuoksuja ollu muutamalla. Yks on vaan astutettu mut senkin takapuolessa ei mitään ihmissilmällä havaittavaa muutosta. Eikä verta. Hajut sensijaan semmoset että pojat kyttäs hulluina. Aika näyttää oliks uroksen tietotaito oikeessa.

Kivoja matkassuunnitelmia tehty ja koirat yritetään pitää turkkikunnossa. Mut haittaa aiheuttanut peukalonpää, josta koira nimeltään Nupinkainen nappas pari viikkoa sitten palasen. Tappelupukarit Votska & Nupinkainen otti yhteen. Tiedän, älä koskaan mee käsin erottaan tappelevia koiria. Ei ollut mitään millä oisin heittäny. Pakko ottaa niskasta. Yritti vielä napata Votskaa mut nappaskin mun sormee ku oli siinä välissä. Hirmu ventti. Iso nahkarepale jäi vaan roikkumaan. Verta yritin  tyrehdyttää ja talouspaprua vetää rullalta. Lääke lodju esille ja peukaloo desinfioimaan ja tumpuloimaan. Seuraavana päivänä tervariin hakeen vanhaks mennyttä jäykkäkouristusrokotusta, otettu 2007!  Ja kyseessä oli sama peukalo. Syötin pihalla koirille kädestä suuhun raakoja saksittuja silakan paloja. Yhden isomman koiran kohdalla silakka putos sormista ja koira nappas mun tyhjään sormeen. Täysillä.
Nyt siis trimmaukset ollu mahottomia. Tämmösellä peukalolla ei oo voinu mitään tehdä sormin koiran turkille, saksiakaan käyttää.  Trimmisaksien sormiaukot liian pieniä paketoidulle  peukalolle.

Muuten yllättävää miten vaikeeta moni yksinkertanenkin rutiini asia on ilman peukaloo: ottaa vessarullasta paperia, poimii kynä lattialta, kiskoo housut jalkaan, panna takin vetskari kiinni, leikkaa saksilla joku pussi auki, pestä tukka, kiinnittää turvavyö autossa, käyttää perunankuorimaveistä, käntää auki oven lukkoa, harjata hampaat...
Mutta, perkele, paranee se peukalo pikkuhiljaa. Nyt enää pieni side.
Pääsiäinen ryöhää päälle. Jo tässä vaiheessa toivotan






TORSTAI 29.01.

Täs on ollu kaikenlaista vaikkei talvi oo ollu kummonenkaan millään mittarilla. Hyvä sinällään, ihan riittävästi lunta ja helppoo pihan talvihoitoo. Koirat tykkää ku ei oo ollu  tulipalo pakkasia, paitti pari päivää.
Tais olla 20 tai 21 ku porukat tuli kolmella jalalla rappusille, meikäläisen kuistilla villasukkasillaan kipristellessä, mutta kolme 7 viikkosta pentuu juoksi vielä
hangessa kun niitä sisälle karjuin. No tulihan ne sit sieltä mut jäi leikit pahasti kesken. Ja kaikki jalat maassa. Ei ollu tossuja. Et se siitä eläinten pukemisesta ja tuppuloimisesta, tossujen napomisesta yms. napalakeista.

Niin turhaa, niin tekemällä tehtyä tekstiiliurheilua koirillekin. Ja sit otetaan "kivoja" kuvia raukoista jotka hampaisiin asti turjustettuja. Ja ulkona -2. Se on niin, että ulkoillaan ilmojen ja sietokykyjen mukaan. Eikä yritetä napapiirin ennätystä. Ketä jäätyyy viimeks. Tai toisaalta helle ennätystä, fillaroidaan koiran kans kesäkuumalla kilometri tolkulla. Paras havainto kun joku tiedusteli FB sivuilla heinäkuussa millasia vaateita 8 viikkonen pentu tarvii!! Haloo ihmiset. Järki käteen. Järkevän pukemisen ja naurettavan vaatehysterian välillä on suuri ero. Kattokaa peiliin.

Ja jos järkevää haluutte tehdä niin laittakaa niihin kirsuihin VASELIINIA tarvittaessa. Enemmän sääntö ku poikkeus vanhoilla koirilla etenkin: nenät ei kunnossa.
Kunnosta puheenollen verikokeissa oon juossu ku ruikulla. On nää iänikuset 2 varvasta, vuos sitten leikatut. Turvotus edelleen jalkaterässä ja koko klapissa. On ultrattu ja verta varastoitu. Väliin tsekattu vaihteeks kilpirauhasarvoja, kolesterooli arvoja... kaikki näyttäs olevan kohillaan. Ja vertakin vielä jälellä sopivasti etten oo kuivunu.
Äitylin perukirja prosessi loppusuoralla, hyväksyntää vailla. Ei oo kuoleminenkaan helppoa. Monenmoista tekemistä jättää jälkipolville. Punasia pitkiä ruusuja oon vieny äidin haudalle, tykkäs niistä. R.I.P. äiti rakas. Nyt oon siis virallisesti orpo.
Koirarintamalta sen veran että pentujen kysyntä harvinaisen  pohjalukemissa. Ei tuu enää kahta pentuetta

samaan aikaan tässä talossa. Mutta onneks niin pitkä ura kasvattajana - kymmeniä vuosia - että se poiki riittävästi kontakteja. Ilmeisesti oon tehnyt jotain hyvääkin koskapa hankkivat   täältä jo toista, kolmatta tai ties jo kuinka monetta koiraa jos edellinen ihmissukupolvi lasketaan. Täältä lähti kolmen ihmisenkin matkaan 2 pentua kerrallaan, viikon välein tosin. Se on riemuvoitto kun pentu menee ns. hyviin, tunnettuihin käsiin. Tiedän mihin pentu on menossa ja pennun ottaja tietää mitä on saamassa. Pennut pulleita, siivottuja, kynnet leikatut. Kutsusta tullaan luo. Käsiteltävissä.
Aina kuulen miten reippaita, hyvin toimeentulevia ja tervepäisiä ovat olleet. Ja terveitä ylipäätäänkin. Ja onneks harvemmin sattuukaan mitään kummempaa.
Pentujen luovutuspäivänä näkee ihmisten riemun naamoista ja huudahduksista. Kun pelkäämättömät pennut pomppii vastaan ja nuolee naamaa. Samaten emät, isät ja koko seurapiiri! Ulos juostaan lauman kanssa ja sisälle tullaan kun keritään.

Tämä on mieluista katseltavaa kasvattajankin  näkökulmasta, tyytyväiset pennun hakijat. Ei ole työ mennyt hukkaan. Kiva antaa hyvillä valmiuksilla pentu uuteen kotiin. Niin ja etenkin sinne missä oottaa jo parit kolmet vanhemmat griffonitkin. Yleensähän ne ovatkin jo mukana hakureissulla ja venttailevat auton takapenkillä. Siellä on hyvä alottaa tuttavuuden hierominen että ollaan jo vanhat tutut kotipihaan saavuttua.
Koirarintamalta ei nyt mitään ihmeempää. Talvi luppoaikaa. Jade talon matriarkka täytti 15 vuotta. Ei ole koskaa ollut

sairas, ikinä jättänyt ruoka annosta väliin ja aina viimenen tulemaan ulkoa sisälle. Jokaisen pissalätäkön päälle pitää tiristää se oma tippa. Että tietäävät.
Pikkuhiljaa valmistellaan nuorisoa vuoden kevään koitoksiin. Mikä onkin mielenkiintosita, alottaa ns. puhtaalta pöydältä. Junnujen kanssa. Ikinä et tiedä mitä tapahtuu ja miten menee. Se on se tän harrastuksen suola. Vanhat valiot nyt himaan ja uutta pökköä pesiin. Niin kerta.
Vuoden 2025 menestyksekkäimmät bruxit löytyivät yllätys yllätys - jälleen tästä talosta. Asiasta tarkemmin näiden
kotisivujen osiosta: TopTen. Mutta H China Girl 1. Ja "Toivo" Daisyvalley Imposter Of Gallifrey Vuoden 2025 Pentu ja hänen kuin monien muidenkin takaa löytyy isänä "Taisto" Charlie Straight Corsairey Casch. Paljon ehti tämä pikku mies aikaansaada ennen ennenaikaista kuolemaansa viime heinäkuussa. Jälkeläisiään tullaan näkemään jatkossakin. Yksi uusi Taiston tyttö (ja poika Ruotsissa) jo menestyneet ulkomaita myöten. 
Kevyttä pakkaslunta satelee hiljakseen maisemaan. Ei tartu koiran karvoihin, ei tarvi kolatakaan heti. Näillä mennään nyt ja huopatossut klapeissa. Kliffaa!

2025

MAANANTAI 22.12.


Tihuutus se vaan jatkuu. 3 kk tätä jatkumoo. En oo mikään kaamoskammonen mutta - nyt ollaan jo ihan huulilla - muutunko sellaseks. Tää on niin ...seestä.

Tusinan koiralauma ynnä 9 pentuu - josta 6 pikimustia  -  juoksentelemassa pitkin märkiä tiilipihoja. Pihavalot ei näytä mihkään ja koko ajan tarvii olla ite päälle päsmärinä kattomassa ettei mikään yöpöllö niitä nappaa. Oon aina kehunu että tän talon pennut kiipeilee lumikasoissa ettei uuden omistajan tarvi  niitä opettaa. Nää on nähny tähän

asti 2 kertaa lunta. Kaiken muun ajan on tihuuttanu vettä. Vaivoin ollu ne muutaman tunnin päiväajat kun on NÄHNY ulkona ja ettei oo TIHUUTTANU. Pentujen viikkokuvat on kärsineet sisällä ja ulkona ku ei oo ollu VALOA. Jotenkin
sain noista vaikeimmista, mustista, kuiteskin säällisiä ukokuvia kelit ja päivänvalot huomioonottaen sekä rajallisen ajankäytön suhteutettuna siihen yhteen valosimpaan tuntiin.

Kiitos kahdesta sumuttomasta, sateettomasta tunnin pitusesta aamupäivästä.  Parhaat pentukuvat tulee kuitenkin aina luonnossa kun touhuuvat ja kiipeilevät.

Votskan pennut lähti perjantaina klo 12.00. 3 punasta ja yksi b/t.  Demonstraatioiden, ohjeistusten ja runsain pentupaketein varusteltuina. Onnellisia ihmisiä poistui talosta pennnut kainaloissa, Votska emon hyvästellessä kaikki mukulansa pihalla lämpimin nuolaisuin. Ja niin tyhjeni parkkiaikka.
Tangon viisikko, viikon verran nuorempia, kisaavat nyt ainoina kodinhoitohuoneessa. Tango & Votska hyysäävät niitä yhdessä, kuten ovat tehneet koko ajan. 
Tää on ollut tosi raskas loppukesä ja syksy. Taiston kuolema. Tää mun turvonnu jalka. Oman äitini poismeno ja kaikki mitä se on poikinut, perukirja mm. vielä kesken. Nää 2 isoo pentuetta ja nää kelit. Tosi paljon ylimäärästä työtä just kelien takia. Ja pennut sekä koko jengi kaiken aikaa sisätiloissa.
Kotitöiden lomassa nää kaikki on kuitenkin klaarattu pienellä väkipakolla. Oma vapaa-aika yleensä alkanut vasta 21.30 eikä aina sillonkaan. Selvää, ettei yöunetkaan oo sujuneet parhain päin.  Liikaa asioita kaalissa, liikaa väsymystä  kropassa. Ja jalka klesa.
Ja kaiken huippu. Ajelin eilen Klaukkalasta himaan ja väsytti niin maan perusteellisesti. Vaikee pitää silmiä auki. Oli mentävä vielä Lidliin Nurmijärven kirkonkylässö. Aattelin siinä parkkiksella että pidän silmiä vähän kiinni, minuutin, puoli. Heräsin ja ihmettelin missä häntä ollaan. Olin nukkunut reilut 15 minsaa... Ja olo olikin ihan pirtee. Ei voi väittää etteikö tullu tarpeeseen. Ihme ettei kukaan ollu tullu lasiin koputteleen.... Tarvii ottaa tavaks. Himassa ei tuu päivänukkumisesta mitään. Ei oo hiljasta. Enkä oo edes ikinä yrittäny. Ei semmosta vois tehäkkään.
Joulupukki kuuli mua ja järkkäs tänne ikkunanpesijä duon, kyllä tuli jälkee eikä minkäänlaista vesitippaa missään. Sit vaan huonekalut takas ja puhtaat verhot seuraavana päivänä. Tää on jo traditio josta pidetään kiinni kynsin hampain jatkossakin. Jotain helpotusta sentään.
Kinkut, laatikot, sillit sun lohet ostettu. Ja rosollikin. Säilyy päivämäärät just ne kaksi päivää ku sitä jouluna tässä talossa syödäänkin. Kaikki paikat on varastoitu täyteen, ettei vaan nälkään kuolla. Koirille Iso-Vitonen nakki satsi josta riittää moneks päiväks iloa.
Seuraava näyttely ens vuonna tammikuussa. Tangon pari pentuu vielä mobilisoitava jonnekin. Ehkä kysyntäkin elpyy jahka kelit paranee. Lunta ainakin pitää tulla.
Sitä odotellessa toivotan
KAIKILLE HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA TASAPUOLISESTI !!


TIISTAI 11.11.

Terveisiä tihkusateiden aikakaudelta. Siis joka hiton päivä tihuuttaa. Aina maa märkänä, aina koirat märkänä aina hämärää. 15.30 jo valot ikkunalaudoille. Tulis nyt jo vaan talvi ja pakkaset. En kestä.

Töitä on nyt viimeaikoina riittänyt seinien sisäpuolellakin ettei ois paljoa ehtiny kauniita säitä ihailemaankaan. Synnytty on ja pentunäyttelyissä ravattu. Istuttu persiilläään ja venattu ryhmien alkua. Ei vois enmpää ollu hukkaan heitettyä aikaa kaikki tyynni.
Toivo hyväkästä luukutettu kaikissa pentuluokissa alkaen Virosta ja Latviasta ja jatkettu Suomen pentunäyttelyissä. Ropit joka paikasta muttei yhtään ryhmäsijotusta. Kerran pääsi polonen kuuden joukkoon mutta lennätettiin toisen

kanssa ulos. On vähän vaikee käsittää missä se vika on. Koiraa kehutaan kaikkien tuomareiden toimesta niin että tulee jo itelleenkin vaikee olo. Koira esiintyy kun euroopan omistaja "koppavasti" ja "mahtipontisesti" ja kehutaanpa vielä että on kauniisti trimmattukin. Sitten näen ryhmään  blokattavan ympäriltäni koiria jotka rotukehässä eivät   esiintyneet edukseen, kieltäytyivät kävelemästä,  eivät antaneet käsitellä itseään pöydällä, omistajan tarvi pitää koiraa kaksin käsin kiinni että pysyy pöydällä, samaten kyykkiä sen kanssa maassa ja pidellä molemmin käsin seisomassa...

Tätä kaikkea ehdin tarkastella istuessani kehän laidalla ja katsoessani muiden rotujen arvosteluja samassa kääpiöiden kehässä. Ja mulla koira joka nauttii esiintymisestä, esittää itseään ja on sanottu olevan upean yksilön ja kauniissa turkissa. Vierestä kuitenkin viedään.
Enpä taida enää jäädä koko päiviksi näyttelyyn ryhmiä venttailemaan. Ei tämä rotu ainakaan näin tule tunnetuksi.   Vanhan naisihmisen esittämänä. Ihan sama kummonen piski olis narun päässä.
Valitettavasti en tunne ketään neekeriä joka voisi koiran esittää. Olis tarpeeks eksoottista. Tai joku ihan sairaan tunnettu julkkis TTK:sta. Uskon että tulisi hyvinkin huomatuksi. Koirakin.

Pentulaatikko live pyörii täälläkin. Votska väänsi 5 pentua, 4 urosta ja yhden nartun. Urokset bruxeja ja likka b/t silee. Tango pisti yhtä hyväksi ja teki 5 pentua hänkin, 2 poikaa ja 3 likkaa. Karvoista ei vielä tietoo ovatten 3 vrk. Toistaseks kaikki on mennyt kun Strömsöössä. Mitä tulee TV:n pentuvideoon, enpä ole ikinä niitä katellut. On tarpeeks videota täälläkin joka päivä amusta iltaan.

Nyt ei oo enää pelargonioita ikkunalla, kanervat korvanneet ne. Koko perenna populaatio on menny ja pistetty matalaks.

Tontti näyttää ihan rupuselta, eikä paremmasta oo tietoo. Paitti lumen kanssa. Tulee valosampaa, puhtaampaa ja koiratkin tykkää. Sitä ootellessa, plääh...
Oon kirjottanu tänäkin vuonna joulupukille: "Rakas pukki, tuo mulle taas se ikkunanpesijäporukka tänne. Oon ollu kiltti". Ja luvattiin että OK. Onkin mun ainut joululahja. Sitäkin ootellessa...


TIISTAI 14.10.

Ihan hitonmoisia tuulia pidelly. Siitä huolimatta ihan kosteeta, maa märkänä. Kesään ei enää paluuta.
Osan samettiruusujen kuivuneista kukinnoista kerkesin keräämään hyvissä ajoin, loput piti karsia puolväkisin kun olivat jo niin märkiä limaskuja. No, saunan lauteilla matalissa laatikoissa sanomalehtien päällä kuivumassa tätä nykyä. Aika tekee tehtävänsä. Ens vuonna saa taas alottaa
HuvikumpulaisSamettiRuusujen kasvatuksen. Ovatten halpoja sekä ihan nättejäkin. Nykyään on vaan yhtä lajia pidetty, yksinkertaiskukkaista appelsiinin keltasta mallia. Isohkot kukat kuiteskin. Talvipäivisin kun ei oo muuta tähellisempää purkailen niistä siemenet ulos ja laitan ne sanomalehti tötteröihin kevätkylvöä oottamaan. Aina niitä tulee noin ½ämpärillistä, että on mistä ottaa! Jaettu niitä välillä muillekin.

Seinillä olevat ahkeraliisat kans kukillaan vielä, ei oo halla tänne yltäny.

Piharuukut kesäkukista jo kompostoitu. Pelargoniat tapansa mukaan vaan jatkaa kukintaa. Ei niitä henno pois heittää vaikka korvaavat Erikat jo ostettu. Parina viime vuonna kun jätin Erikoiden ostot myöhempään pelargonioiden takia  niin

enpä enää niitä saanutkaan. Tossa mulla nyt ulkona pöydällä on kymmenen Erikaa venttamassa vuoroaan. Muuten viime vuonna oli pelargoniat hengissä vielä 22.11.!!
Tätä kirjottaessa ei likkoja vielä oo röntkattu mutta

aikasempi versio Votska näyttää jo kävelevältä kurpitsalta. Tango löysäilee ja pelaa sapuskojensa kanssa. Ei oikeen maistu startterit lihan kera eikä oikeen muunkaan mallinen sapuska. Että on sekin varmaan pieniin päin ku osaa konstailla.
Muutoin on ollu ihan rauhallista eloa. Jopa pitkästyttävää. Aret ja viikonloput samanlaisia. Kyllä se on niin että näyttelyt viikonloppuna aina piristää ja katkasee viikon rutiinit. Outoo taas totutella toisenlaiseen vuodenaikaan. Toivo on ainut toivo, sen kanssa jokunen pentunäyttely sentäs on ollut ja tulossa. Ihan senkin takia ettei polonen mökittys tänne keskelle ei mitään. Pimee ja talvi tulossa eikä mitään mihkä mennä. Ja toinen hyväkäs vuoroaan

venttaamassa, Maria, sitäkin pitää jonnekin raahata. Ei pitäs koskaan jättää talvikasvatuksen varaan pentuja. Siitä ei yleensä hyvää seuraa. Ja mulla nyt niitä kaksin kappalein. Mutta, minkäs teet, asiat nyt vaan eteni kesällä siihen malliin ettei jääny vaihtoehtoja. Joista asiain etenemisistä en nyt enää jaksa vatvoa. Tarpeeksi ollut mielipahaa joista tarvii ylipäästä.

Koiratarhan altaan tyhjennys aina jaksaa ihmetyttää. On varmaan niin sammakon hajuja, niitä Pirkon jahtaamien vesipetojen.
Tää turvonnut jalka vaan haittaa elämänmenoo. Helmikuussa tulee vuosi varvasleikkauksista. Ei mee minkäänlaiset tukisukat eikä kengät. Vaan paljasjalkatennarit, nää venyneemmät vanhemmat. Jalka ei aina nouse niinku pitäs. Tarvii koko ajan kattoo maahan mihin astuu, pienikin nystermä niin voi olla turvalleen. Pitänee tilata aika joltain ihme ortopedi spesialistilta.



MAANANTAI 22.09.
Kuiva, tuulinen syyspäivä. Kotona eilen illalla vähän ennen puolta yötä, Latviasta Tallinnan kautta Hesaan ja Nurmijärvelle. Kahden serttinäyttelyn reissu, ei kummonenkaan eikä ylenpalttisen rasittava. Meni kivasti luottoseuralaisen kanssa Via Balticaa ajellessa. 
Kuten odotettavissa oli, Vitrupen hiekkarannan ohitus oli yhtä tuskaa. Ystävän kättä rystyset valkosena puristaen ja ääneen itkien taittui lopulta tämäkin matkan osio. En voinut välttyä 1½ kuukauden takaisten Taisto koiran estintöjen (kts. edellinen blogi) vaiheiden jälleen näkemiseltä. Kaikki vilisti silmien edessä filminauhana. Ei ole ihmisellä päässä deletenappia... Lohduttomasti päättyneen, kuukauden kestäneen, pienen koiran eräseikkailu vilkasliikenteiselle Via Balticalle jää mielikuviin loppu elämäksi. Pieni mytty tieposkessa. Paino enää 3kg 800 gr. On kerrottu.........
Mutta. Elämä jatkuu. Ja oon iki kiitolinen että käsissäni on näin nopeasti Taiston kohta ½ vuotias poika Toivo (Hope). Nimensä mukasesti antamassa mulle toivoa elämän ja isänsä
suvun jatkumosta.
On hän isänsä klooni, paitsi ulkonäkönsä puolesta mutta myös korvien välistä. Sama tempperamentti, mielihalut,  silmiin tiiraaminen, kuuliainen ja kerrasta oppivainen. Rakas oma pieni Taiston Poika Toivolainen. Lieneekö uudesti syntynyt isänsä.
Näyttelyissä siis oltiin, paitsi Latvian myös edeltävän viikon Viron Harjumaan KV tuplanäyttelyissä. Suoraan sanoen ihan turhia reissuja molemmat, mukana avoin narttu joka ei tarvinnut mitään ja Toivo pikku pentu luokassa. No kaikkihan me sieltä kyllä saatiin. Myös mustat veljekset, sileä H Leutnant Schwarz sekä karkea H General Schwarz korjasivat talteen mitä olivat hakemassakin. No vaikkakin älytöntä mut oli se niin hyvää exkursiota pikku babyllekin, Taistolaiselle, ettei parempaa olis ollut tarjolla. 

Monenlaisissa vempaimissa olemista, hotellit ja näyttelyt. Porukoita ja koiria pilvin pimein. Sai haukkua lättäjaloiks bernhardilasiet ja maltalaiset. Mentiinpä harjotteleen ryhmäänkin että sai kulkee kaikenmoisten koirien joukossa. Reippaasti selvitti tänkin yhtälön. Ei moitteen sijaa.
Kaikki tuomarisedät ja tädit tykänneet ja kehuneet maasta taivaisiin. Näköä ja reippautta. Liikkeissään niin itteensä täynnä että vissiin miinuksetkin muttuu plussiksi. "Liikkuu ylpeästi" "Esittää itsensä ihanalla ryhdillä tulevaksi tähdeksi". Yhdelle sanoin että nyt lopetat kehumiset....ja sitten itketiin molemmat kun oli tiedossa Baby Pojan iskän kohtalo.
Oon ihan otettu tosta kahden viikon päästä 6 kk täyttävästä Taistolaisesta. Pitkästä aikaa jotain ilon aihettakin. Joku näitä juttuja ohjailee kun saatavilla oli onneksi peräti 3 pentuetta josta valita suvun jatkoa. Omasta Huvikumpulaisten vain tytöistä koostuvasta

pentueesta jätin yhden (Viva Maria) ja vanhimmasta poikiakin sisältävästä pentueesta, Ruotsin maalta, nappasin urokseni. Vaikka en kai voi sanoa napanneeni koska kasvattaja (Kiitos Emma Haapamäki!) ilmoitti tuovansa 2 parasta näytille kotiini omalla kustannuksellaan!! Tärkeätä hänellekin että tulee oikea valinta. Ilmeisesti oon sitten  elämässäni tehnyt jotain hyvääkin kun näin hemmoteltiin. No eniten iskää ja sen naamaa muistuttava jäi Nurmijärvelle. Veli matkasi kotiinsa jonne se myös jäi.

Penellä akiteerauksella onnistuin ohjeilemaan aika monta pikku Taistolaista osaaviin harrastuskäsiin. Vähän kun "Pelastakaa Sotamies Ryan" juttu. Jo olemassaolevien muiden lisäksi nähtäneen ens vuonna "haamu jälkeläisluokka" Taistolta. Innostusta tuntuu riittävän. Ja suut on hymyssä. Sitten ku rupee sateleen vitosia niin ovatten naamat ehken nurin päin.
Mutta nyt huilitaan. Mihkään isompaan ei ruveta. Eikä mennä. Edessä on pienimuotosia tapahtumia pienellä tavara- ja rahamäärällä. Pikku ukkoa hiissataan nyt muutamiin  pentunäyttelyihin. Ettei pääse ns. mökittymään tänne keskelle ei mitään. Kasvattaja tehnyt hyvät pohjatyöt ja  kuulemma kävelyt Tukholman keskustassakin (!) että on munkin pakko ukkelin taitoja ylläpitää.
Mut ettei totuus unohtuis, hommiakin tarvii tehdä. PingPingin nypin tänään tuulisena päivänä pihalla heti kun aurinko alkoi paistelemaan. Seuraavaksi kävin Lukan kimppuun, entrailemaan aiemmin tehtyä. Eikä tässä vielä kaikki. Pieni Maria ei varmaan edes tajunnut mikä siihen iski. Karvapesästä suoraan pihalle ja pöydälle. Aikansa siinä suhmuroituaan kävi pureksimaan trimmiveitsen puukahvaa. Sain joten kuten varkain sen nypityks karva kerrallaan, ns. täsmätyökalulla. Näyttää jo pikkiriikkisen griffonilta. Viimeitselyt jatkunevat viikolla. Sorry MariaVeitikka.
Astutettuina kaksi likkaa, Votska ja Tango. Loppusyksystä voipi olla sutinaa pentupuolella. Ja hyvin joutaakin kun luppoaikaa. Jälellä vaan Hesan Messarit. Ans katoo.




TORSTAI 31.07
Suru uutinen saavutti minut illalla. Taisto oli löydetty Via Balticalta juuri yliajettuna. Ystävällinen koiraihminen toimitti elottoman koiran Riikaan eläinlääkärille jossa Taiston mikrosiru todettiin ja rakas pieni Taistoni tuhkattiin. Että kuukauden kateissa ollut pieni urhea koira kohtasi kohtalonsa näin oli huonoista vaihtoehdoista vähiten huonoin. Loppu elämäni epätietoisuus syksyn lähestyessä olisi ollut pahinta mitä ajatella voi. Taisto on nyt koirien taivaassa muiden kennelin koirien kanssa. Rauha hänen muistolleen. Lohduttoman surun jätit jälkeesi pikku Taisto.
Pientä lohtua, mutta vain pientä, tuovat olemassaolevat jälkeläisesi joista yksi tyttö ja yksi poika jäävät tänne jatkamaan upeaa työtäsi. Kiitos että olit minun edes vähän aikaa - 2,5 vuotta.


KESKIVIIKKO 30.07.

Muutama näyttely käyty, useampia peruttu. Jyväskylä,  Moletai  läpikäyty. Tulokset hyvät, mm. Taisto valmistui kansainväliseksi valioksi Jyväskylän näyttelyssä. Se jäikin Taiston viimeiseksi.
03.07. lähdettiin kohti Liettuaa Moletain tripla näyttelyyn. Mukana Ping, Tango ja Mille, junnu belgeuros Kirsin kanssa. Taiston otin mukaan että olis kotona rauhallisempaa kun ei ole Lukalla tappelukaveria. Matkalla pysähdyttiin n. 80 kilsaa ennen Riikaa, jo perinteeksi muodostuneelle tunnetulle Vitrupin hiekkarannalle. Myrsky oli kova ja äänekäs, rantalipikossa koirat hihnoissa. Voimakas merenkäynti, valtavat aallot, noutajahihna irtosi Taiston kaulasta ja koira paniikissa ylämäkeen rannasta, parkkialueelle ja siitä Via Baltian ylitse metsään. Se oli viimeinen havaintoni Taistosta tähän saakka. Myrsky ja merenkäynti niin voimakasta ettei huuto kuulunut metriä kauemmas. Alkoi vielä kova sadekin.
Viestittelyt Alex Shevskylle Latviaan tuottivat tulokseksi että ilmoittivat karkurista paikalliselle poliisille, paikallisiin löytökoira tarhoihin ja moniin FB ryhmiin. Josta kiitollinen. Yövyttiin parkkipaikalla ja huhuiltiin pitkin yötä. Käytiin tien toisella puolella. Ajeltiin tietä edes takas. Aamu kuudelta perjantaina todettiin että homma täysin turhaa. Koira paniikissa, menee aina vaan kauemmaksi, ei tunne omistajansa ääntäkään. Raskain mielin lähdettiin ajamaan Liettuaa kohti. Perjantain näyttely siis unohdettiin. Lauantain ja sunnuntain näyttelyt läpivietiin hyvin tuloksin vaikkei meistä kumpikaan niitä mitenkään noteerannut. Pikapikaa sunnuntaina takas Latvian puolelle ja jälleen  taristelemaan paikkoja. Ei mitään havaintoja kuten arvata saattoi. Kamalaa oli lähtö kohti Tallinnaa ja jättää koira sinne niine hyvineen.
11.07. takas Latviaan Kirsin kanssa, postimies oli matkallaan  bongannut ja videoinut Taiston autostaan pienellä yksityistiellä n. 2 km Vitrupesta. Tien nimiä ei ole mutta onistuttiin lopulta löytämään se tienpätkä pelkän videon perusteella! Kaikki maamerkitkin täsmäsivät. Näkyipä vielä se myöhemmin meille tutuksi tullut puuklapi työmaan räystäskin videolla. Leiriydyttiin, grillattiin makkaraa ja pihvejä. Tuulikin oli suotuisa. Taistoa ei kuitenkaan näkynyt. Ja yöksi tulossa kova sade. Hotelli löydettiin ja aamulla takas paikalle. Mutta illalla pakko oli lähteä kotiin 2 päivän päästä.
Tiistaina 15.07. uudestaan Latviaan 2 loukun ja Ancelan kanssa. Mulla synnyttävä narttu Vlada kotona. Onneksi Niina otti Vladan hoteisiinsa (KIITOS)! Motelli oli varattu n. 30 km päästä. 5 päivää etsittiin, havaintojakin oli muttei meillä. Grilliä käryytettiin.
Lauantai iltana oli pakko lähteä laivalle. Niina oli lähdössä Pärnuun lomalle. Vlada oli sopeutunut mainiosti eikä sillä ollut mitään hätää. Laivalla tuli viesti että nyt alkaa tapahtua pentulaatikossa. Ei kuitenkaan edennyt riittävästi joten Niina päätti lähteä varmuuden vuoksi lääkäriin.

Itse Vlada kuitenkin teki pennut joista minä kerkisin sinne viime metreillä vastaanottamaan viimeisen tulokkaan.  Taistosta oli tullut kolmen tytön isä.
Taiston kulusta on tullut pienin välein havaintoja mutta nyt ollut hiljaista 23/7 jälkeen, viimeisestä havainnosta. Loukuttaminen jatkuu edelleen. Kiitos puuklapifirman emännän, Anastasian. Joka lupasi huolehtia loukuttamisesta aamu tarkistamisineen viikolla. Paikka on sama jonka lähitienoilla  Taisto alkuun kauan aikaa oleilikin. Toistaseks loukkuihin  kulkeutunut vaan kissoja syömään.
Olo lohduttomista lohduttomin tällä hetkellä. En osaa mihinkään ryhtyä, asiat unohtuu, mikään ei pysy kädessä, yöt sujuu valvomisten merkeissä. Mitkään koira asiat ei kiinnosta, etenkään näyttelyt.

Elämä on nyt rukoilua, toivoa ja tuskastumista vuorotellen. 
Taisto, Eijan oma pikku mies. Vasta 2½ vuotias.

 
JUHANNUS SUNNUNTAI 21.06.


Ja vettä tihuuttelee. Ei sen puolesta että mitenkään haittais. Päinvastoin. Nyt ne Suomentattaretkin jotka ede blogissa vielä 2 sentin piippoja kasvaneet 2 metrisiks. Ja vettä tarviivat. Jollei sada, otetaan käsikäyttönen raskas
vesiallas/ämpäri metodi käyttöön. Aitaverkon läpi vaan vettä kahmalo kaupalla tattarien juurille. Juhannukseen asti on ihminen täällä päässy tosi helpolla kiitos säiden. Että antaa tulla vaan vesisadetta tasaseen tahtiin, parit kerrat viikossa please.
Kesäkukkapuoli kunnossa muutoinkin.  Mummon punaset pelargoniat, siniset orvokit, maljaköynnös, muutama ihmekukka joiden nimee en edes tiedä, uudet dahlian taimet ite mukuloista esikasvatetut, parikymmenetä metriä   samettiruusukylvöstä molemmin puolin taloa pitkissä laatikoissa... ja se KANNA joka on aina kesäks ostettava. Niin kerta.
Salaattimaa antaa antimiaan. Raparpereja kerätty jo pakkaseen sitä mukaa kun tulevat varret isoiks ja mahtaviks. Perunaa ei sentäs ole enää vuosiin jaksettu työstää. Kaivaa ja peitellä ja taas kaivaa. Kaupassa riittää tarpeeks valittavaa. Jokaisen mieleen eri mallista ja väristä ja kokosta. Ettei kukaan tunne itteään syrjityks tässäkään asiassa.
Koiramaailmassa ei ihmeitä oo tapahtunu. Joitakin suomi-näyttelyitä, Latvia ja Viro mukaanlukien. Muutamia peruin, pienen osallistujamäärän takia. Ei mitään järkee lähtee kilpaileen suunilleen itseään vastaan. Alkukesän juoksusuma sivuutettu onnellisesti, ainoastaan Vlada astutettiin ja ehti jo ultraankin, näytti että on rouva raskaana. Taistoa on onnistanu eri narttujen kansa. Yks väänsi 6, toinen 5 ja viimesestä ei vielä tietoo. Niin ja se Vlada. Ainakin pari uutta Taiston jälkeläisistä Suomessa
näyttäs olevan kiinnostunut näytelmäpuolesta. On  omistajansa tehneet "miehen työt" vaikka naisia ovatkin, sorry, että voinen kai odottaa joltistakin sukseeta näiltä parivaljakoilta.
Ja PikkuPirkko joka suvisessa sammakko jahdissa. Saipa

sen kerran kiinnikin, maalta varmaan, ja kantoi sen varovasti suussaan mulle nähtäväks. Kuten emo kantaa pentujaan. Ei minkäänlaista reikää eli vahinkoa. Päästin sen takas uimasilleen. Oon sitä mieltä että toi isompi sammakko jo tuntee Pirkon ja tulee aina vaan rohkeemmaks. Tietää ettei Pirkko sitä vahingoita. Uskomattomia juttuja.
Ompelukone ollut ahkerassa käytössä. Mm. uudet näyttelyhäkin päälliset. Edelliset ensteks kankaiset kestivät vetoketjuin 40 vuotta. Eivät rikki mistään mut olivat jo niin haalistuneet että ostin uudet sievät netistä. Ei kestäneet puolta vuottakaan, vetskarit hajos ja päällisen saumat irtos ompeleistaan. Niin saatanan jäykkää ja kovaa kangasta ja neulottu kasaan liian ohuella ja huonolla langalla!  Sitäpaitsi vaan kahdella vetskarilla, mitä semmosella tekee. Nyt
palasin lähtöruutuun ja tein ite uudet. Sadeongelma ratkee laittamalla alle halkastun jätesäkin. Simppeliä.
Kevään ja kesäkuun ajan on meikäläinen ahkeroinut varpaiden, jalan ja iskiaksen johdosta eri vastaanotoilla. Vielä on kehitys kesken ja jalan turvotus huomattava. Piti jo tutkia veritulpan mahollisuuskin muttei siihen viittaavaa ultrassa löytynyt. Helpotus sinällään. Kun nyt vielä sais jonkinlaisen valkoihosen ihmisen kengänkin jalkaan.
Mukavimmista vastaanotoista voitaneen mainita Tapaus Helmin koiraterapeutin vastaanotto ohjeistuksineen, tukan leikkuu ja jalkahoito sessio. Niiin ja toki myös äitimuorin vastaanotto tänne juhannusaatoksi syömään tyttärensä tekemiä juhannusruokia. Näytti maistuvan.
Nyt lauantaina on meikäläisen välipäivä, vapaapäivä, ei mitään tekoa eikä mihkään menoa. Mutta amulla on lähtö Jyväskylän näyttelyyn. Jonne ilmottautunu 8 bruxia, 3 omaa. Muuten ihan kivaa paitsi ylösnousu aamulla ja lähtö n. 07.15.  Että pitää ihmisen olla hullu! 




TIISTAI 06.05.

Vaput oli ja meni. Sää ei ollu kummonenkaan. Nurmijärvellä eli Kaivarissa. Jossa jengi oleili ja yöpyikin naamat sinisinä.
Siellä oli aina meikäläinenkin kymmeniä vuosia nuorempana ja kevyempänä. Eikä kelit haitannu.

Kohta kaks viikkoo tuullu ja ollu kylmää. Tasetitkin toisaalta vielä kukassa, eivät oo kylmässä jaksaneet edes kuolla. Kevät on verkottamista. Kaikki suojataan. Että pääsee kasvit alulleen. Puolmetrisiks kun ehtiivät puretaan suojaverkot eikä koirat enää niitä vainoo. Hirmu homma eikä tarvi tehdä muuta kun koirahuusholleissa. Ja ihan ite aiheutettua. Vapaaehtosesti.

Tattarien alut 2 cm punasia piikkejä ponnistautumassa maan uumenista. Saas näkee ovatko taas metrin mittasia mun  synttäreillä kesäkuussa kuten ennen.
Säistä huolimatta aina jossain välissä oon onnistunu trimmailemaan eikä jälellä oo enää kun 1 eläköitynyt kansainvälinen valio ja SGYn erkkarin BIS 1. Jolle konehommia tulossa. Aina se eka ajaminen tuottaa tuskaa. Koira pöydällä ja kone kädessä sitä vielä miettii ja jahkaa että otanko vaikoko enkö ota. Kaunis punanen turkki.

Jostain sitten saa voimaa ja huitasee selästä ekan vaon. Eikä sen jälkeen pluuta ole. Mutta tyytyväisyys tehtyyn täyttää mielen kun näkee kauniin lopputuloksen. Sentin karva ja jalat vähän pidemmät ynnä kauniisti saksi viimeisteltynä. Koirakin tyytyväinen itteenä kevyemmällä pehkolla. Ei huano.
Näyttelyt ei oo paljoa vielä ehtineet rasittaa. Mut hatuttaa sitäkin enmmän. Lahden molemmat näyttelyt tammi-  ja toukokuussa. Parit Viron seikkailut hotelli yöpymisineen.

 Kaksareita molemmat. Joista voittosia osa ja päin persettä toiset. Tangosta tuli EE CH, Pingistä EE & BALT Junior CH. Tapaus "Ande" H Arne Dahl jäi yhden junnusertin
 päähän Balttian Junior arvosta. Ja siihen tyssäs. Ei auta maamme laulukaan eikä riitä aika. Helevetin kuustoista. Että ottaa päähän. Eniten edellisen Viron reissun Rakveren tulos joka ei mitenkään selitettävissä. Ja jonka voidaan hyvällä syyllä nimetä syylliseks koko lopputulemaan.
Tapaus "Helmi", toinen hyväkäs. Pelästy Lahden raviradalla eikä suostu nostaan häntäänsä minkäänlaisessa näyttelyä muistuttavassakaan ympäristössä. Oli ihan shokissa. Nyt 

meneillään siedätys koulutus. Ylimäärästä hommaa joka perkeleen päivä. Toivotaan että tokenee. Mut olis tässä kyllä muutakin tekemistä.
Supermamma Pirkolla juoksu ja istuksii altaiden vierellä

sammakoita oottamassa. Polonen. Pojat juoksee eri pihalla. Saavat ylimääräsiä herkkuja ja onneks voidaan olla paljon ulkona etenkin iltapäivisin ilman lämmetessä. Pentueita ei oo ihan lähitulevaisuudessa.
Pelarkuunit edelleen kottareissa. Päivisin ulkoilemassa. Yöks kärrätään autotalliin etteivät vilustu. Orvokit joita tietty piti ostaa heti kun lumet lähti sensijaan on "talvehtineet" hyvin ulkosalla. Ei hätiä mitiä.

Ostin herneitä ja liotuksen jälkeen ovatten mullassa kyökin ikkunalaudalla tuottamassa ihania versoja.  Daalioiden juurakot pitäis heti laittaa esikasvatuksiin ruukkuihin että saa maahan kun yöpakkaset ilmotetaan loppuviks.  Samettiruusun siemenet - noin 2 litraa - venttaavat vielä  lämpimimpiä kelejä ennen multiin laittamista. Kuten salaatin siemenetkin. Ne ei siedä märkänä kylmässä olemista vaan  häviivät olemattomiin.
Autossa kesärillat. Tänään katsastus. Että kesänviettoon ollaan valmiita. Jahka vaan tulis...



PERJANTAI 04.04.

Eilen tosi lämmin päivä ja sitä edeltäneetkin ihan jees, mutta tänään. Karseeta. Kylmää ku pohjantähden alla ja puuskanen tuuli. Kaikki lentelee ympäriinsä. Ellei oo köytetty kiinni. Yks vakiokaatuja on seinää vasten pystyyn nostetut kottarit. Aikamoinen rämähdys.

Eilisen "hellesään" innottamana tarvi tietysti hakee traditionaaliset siniset orvokit rapun eteen. 5 senttisiä tasettipurkillisia jotka kaikki sietää vähän pakkastakin.

Tasetit arvelisin olevan just nappi kukassa pääsiäiseks. Näiden kans puuhastellessa meni päivä sutjakkaasti. Helmi oli apulaisena ja jokaista kukanvartta piti haistaa. Muut eivät kiinnostuneet, ajattelivat varmaan et joo, tää nyt  on taas tätä...
Mitään järisyttäviä tapahtumia ei viime kuukauden aikana oo ollu, eläny vaan tän oikeen klapin kanssa ja toivonu et turvotus häipyis mut on se hidasta. Hiipumalla edistyy. 2 viikkoo sitten meni vasta kenkä jalkaan, mut vaan vanha luttana paljasjalkakenkä. Joka suunniteltu akuankan räpylään ja on ihanan leveä varpaiden alla. Jotka mulla vielä ku nakkimakkarat. Turvotusta piisaa.
Ihmeekseni onnistuin kuiteskin ränyämään niiden kans Lahden KV näyttelyssä viime sunnuntaina. Ihmettä oli  muutenkin. Alkuperäinen tuomari vaihtui ja sekin vielä ede iltana kolmanteen ehdokkaaseen. Peruutuksia tuli ja loppujen lopuksi paikalla oli YHTEENSÄ 10 griffonia, kaikki rodut mukaanlukien. Vain 2 näistä sai SA:n ja molemmat rotujensa (sileä ja bruxi) junnuja. Oma Helmi näistä se toinen joka siis selvi itsensä bruxien ROPiksi asti. Vaikkei se alkuun ollu niinkään selvää. 
Ihmeelistä oli kans kahviossa oleminen. Tokan kerroksen kahvioonhan ei saa tuoda koiria. Asia joka sinällään on kummallista ollaanhan  koiranäyttelyssä. Vuosikymmeniä   siellä kahvitellut ja koirat plus tavarat jätetty tokan kerroksen lasioven ulkopuolelle RAPPUKÄYTÄVÄÄN. Eihän niitä uskalla sinne alakertaanhan jättää oman onnensa nojaan. Tutun kanssa siinä kotva istuttiin niin jo tultiin sanomaan ettei koiria saa kahvioon tuoda. Lasioven takana oleva rappukäytävä tulkittiin kahvioksi. Sanottiin että kohta just lähdetään. Ei menny kauaakaan niin tuli 2 kahviossa työskentelevää plus 2 vartiomiestä saarnaamaan uudelleen ihmisten allergioista. ?! En tiennytkään että koirien keskelle näyttelyyn änkeävät kahville nimenomaan kaikki allergikot. Minkäköhän takia? Onks koko maailma tullu hulluks.Tämän todettuani päätettiin lähteä hetimiten enneku hakeevat poliisit tätä tärkeintä tehtävää suorittaan. Eikä tulla enää koskaan takaisin. Mennää ABC:lle ja koirat voi olla turvallisesti omassa autossa. Järisyttävää holhoomista että voi voi.

Hyvä vertauskohde on vanhusten hoitokodit. Nimenomaan toivotaan eläinten vierailuja. Kaikki ovat haltioissaan ja haluuvat päästä karvakavereita rapsuttelemaan. Eikä kukaan oo yhtään allerginen millekään. Mistäköhän johtuu? Paraneevat nämä nuoret allergikot varmaan heti päästyään eläkeikään. Ja loput sairaat käy sitten koiranäyttelyiden kahvioissa loppu elämänsä. Näämmä.
Tähän samaan raivostuttavaan nykyajan olomuotoon - ettei kukaan vaan tuu kipeeks eikä kukaan vaan tunne itteään syrjityks - voin lukee nää kaikenmaailman reality sarjat. Johon itteensä esittämään pitää joka turhakkeen olla tyrkyllä  väen vängällä ja joihin kukaan ei osallistu ilman kirurgisia kohennuksia. On tekokulmat, ripset, botoxit naamarissa, huulet ku avaruusolioilla, tissi- ja perseimplantit yms. Jotkut onnettomat kulmakarvoja myöten sotkettu tatuoinneilla. Monet niin karseen näkösiä ettei varmaan edes oma äiti tunnista. Joistakin ei enää saa tolkkua ovatko miehiä vaiko naisia. Ja mitä väliäkään kun ei voi sanoo mies tai nainen, tyttö tai poika. Ettei kukaan raukka vaan loukkaannu ja tunne itteensä syrjityks. Juurikin oli uutinen että IHMINEN putosi parvekkeelta. Onhan se tietty hyvä että kerrottiin sen olleen elollinen, ihminen. Eikä esim kukkaruukku.
Yhtään reality sarjaa en kato, otan mainoksissakin heti äänen pois. Nää naimisiin menevät, seikkailevat ja puissa kiipeilievät implantit on niin itteensä täynnä. Säälittävää sakkia. Oon sanonu ennenkin ja varmaan moni muukin, jos sota syttyy, kyllä jää kaikki turhuudet tekemättä.
Talossa vallitsee nyt rauha, ei pentuja ei juoksuja. Joitakin juoksuaikasia on kyllä niinsanotusti hoidettu alta pois. Ruotsissa tuli Taistolaisia 3+3 kappaletta. Iloinen kasvattajan puolesta kuin myös siitä etteivät ole meikäläisen vaivoina. Anteeks. Tuntuu ettei tän jalan kans vieläkään oikeen energiaa riitä jakoon. Pihatöiden ja pääsiäiskukkien kans puuhastelu on ollu tervetullutta talven eristäytymisen jälkeen. Mut tuntuu het jalassa. 

Loppukevennys. Parkettimoppi tuli jälleen tiensä päähän. Nappasain kiireisellä kauppareissulla uuden otoskärryyn. Kotona tajusin että oli puolet kaposempi ku vanha. Laskin ne mopin lipareet 40 kpl. Vanhassa 80 kpl. Soitto Sinipiialle vahvisti että oikeessa oon. Tuotantoon kuulemma päässy livahtaan viallinen erä. Puolet pienempi mut tietty saman hintanen. Naisihminen toisessa päässä pahoitteli kovasti ja lupas heti lähettää uuden. Perjantaina puhuin ja lauantaina oli moppi R-Kiskalla pienen hyvittelylahjan kera. Kuuraketillako oli sinne lähetetty. Ei ymmärrä.
Mikä tässä lisäksi oli ällistyttävää, puhelimeen vastasi heti OIKEA ihminen. Niin siis nainen. Älköön tästä kukaan nyt itseänsä syrjityksi tunne...
Pääsiäiseen on viel aikaa mut hyvä on kuiteskin vähän jo harjotella! Hyvät pääsiäiset kaikille, en varmaan tässä välissä enää kirjottele.



TORSTAI 06.03.

Kevät vissiin alkanu. Ekat merkit oli ku linnut jaakaa toisiaan ja sinkoilevat puiden latvustojen välissä näennäisen holtittomasti. Mut jostain syystä eivät vaan törmää oksistoon. Pari aurinkoista päivää ja sit sitä samaa pilvisen harmaata lonkeron väristä taivasta. 
Ekat pihapesut tehty. Pakko. Niin kamalaa jälkeä kuljetivat kodinhoitohuoneen valkosille kaakeleille. Että. Lisänä tässä yhtälössä vielä nää kaks 5 viikkosta pentuakin jotka ekana oven raossa. Niinpä tietysti. Menossa löytyy, sisällä ja  ulkona. Ei näistä pallukoista juurikaan ole haittaa ollut. Kaikki on mennyt enemmän kun helposti. Syömätouhutkin
alko sujumaan ihan vahingossa kun emo linnottautu ruokalautasen viereen ja alko syömään. Kaks pikkutyttöö sillon että: jaahas! Nyt kelpaa nappulat vaikka minkä kans sekotettuna, kuivanakin nää ihan pienet.
Loppusuoralla oollaan näiden kans, sirutukset edessä, rekisteröinnit ja seuraavalla viikolla klo 12.00 uusiin koteihin. Kiva antaa hyvät valmiudet omaavia pentuja uusille omistajille. Pennut osaavat olla ulkona, tarpeetkin tulevat MYÖS ulos. Syödään kaikenlaista eikä olla allergisia millekään. Kammmata ja käsitellä saa, kynsiä voi leikata.
Reippaita ollaan.Tulee itekin hyvälle tuulelle.
Nää pennut onkin ollut ainut hyvä asia koko vuodessa. Auto romuttui, varpaat leikkauksen jäliltä turvoksissa ku
nakkimakkarat (ei liity mitenkään autoon) samoten koko jalkaterä. Minkäänmoinen kengän tapanenkaan ei mee vieläkään jalkaan. Yhtä narttua en astuttanu kun oletin tulevan ruuhkaa. Muka. Ei tullutkaan. Ei edes tullut pentuja. Mut tuli yli tonnin kulut. Ja pettymykset muutamalle pentua odottavalle.
Nuorimmainen Helmi Helmikäinen tehnyt tuhojaan. Mm. ei kauaakaan sitten maalaatun korituolin pureskeli. Ei varmaankaan voi enää korjata. Tarvii ostaa rautatuoli. Että tappioo tulee tästäkin. Ja kaikki pitäs olla kiinni ratapultilla. Vähänkin jos mikä roikkuu pöydän yli niin heti kelpaa.

Missään en oo ollu. Toissa päivänä sain oikeaan jalkaan leikkaamalla avarretun lipokkaan. Vasempaan tennarin. Pystyin ajamaan. Pääsin kaupoille ITE ja voi ihmettä miten se piristi. Eilen menin hammikseen. Tyylillä lipokas tennari. Eikä hampaan kiskominenkaan varsinaisesti oo mikään ihana asia, senkin voi kirjata tän paskavuoden piikkiin.
Tulevaisuuden sunnitelmissa on poistua tontilta vähän pidemmälle huhtikuun puolessa välissä. Jos jalan turvotus antaa tilaa toisellekin tennarille.
Loppuhuipennus. Radio & TV suoltaa aamusta iltaan ohjelmistoa jota ei enää jaksa kuunnella. Koko maailma on 3 hullun käsissä. Jos asiat etenee malliin kolmas  maailmansota ei siinä juurikaan ole väliä jäikö narttu tyhjäksi eli ei. Saakon korituolin fiksatuks. Tai kuka voittaa elokuun Maailman näyttelyn Helsingissä!
 


PERJANTAI 31.01.


Nurmikko vihreenä, mustarastaskoiraat jaakaa toisiaan kun yks naaras paikalla, välillä ilma sakeena sumusta ja tammikuun loppu. Kaikki persiillään, pitäs olla yhdintalvee ja hankia. Mut minkäs teet. Ehkä se lumi tulee sit kun ekat muuttolinnut tänne ryysii ennenaikojaan kun niiden kevät mittari on väärässä. Hyönteissyöjien poikaset ainaskin kuolee pesiinsä. Ihan kauheeta...
Mut no. On täs ollu kaikenlaista häiriöö vuodenvaihteesta asti. Lumentulon aikaan piti turvautuu traktorimieheen et sai tän tontin auki. Ja tonttitien. Sit piti kohta saada hiekkaa ku ei enää pystyny käveleen peilijäällä millään   harjan varellakaan ja sit taas lumiauran apuu. Ja viel yhet hiekat. Siinä välissä toi huonekaverikin lens turvalleen. Meni reisiluu ja vähän lonkkaakin. Lanssilla lähti komeesti tosta pihasta. Eikä meinanneet muuten nekään miehet pysyy tolpillaan vaikka asialliset oli tamineet. Että joulut ja uudet vuodet vietin koirien kans ja tuhottiin jouluruokia minkä kerittiin ku äijä makas lasaretissa.

Nyt on lumet saanu kyytiä ja hiekat jälellä. Nuohoojaakiin tarvittiin. Likakaivon tyhjennystä samoin. Autokin sai liukkaalla takkiinsa, kiitos Isäntämiehen, ja oli 3 viikkoo korjaamolla. Vuokra-autolla kelattiin väliaika. 
Elukkalääkärissä käyty tämän tästä. Herppes rokotuksia, ultraa, kahelle nartulle. Vielä yks käynti tehtävä ens viikolla. Vladahan jo synnytti. Ihan itte vaan, 2 potraa nättiä tyttöpentua. Jotka huomenna lauantaina 1 viikkoa ja joilla jo kotikin tiedossa. Tupsahtipa siihen synnytyksen
lähimaastoon Ruotsin astutuskin joka sujui kuten oletettiin erittäinkin hyvin. Ei päästy satamasta ihmistä hakemaan eikä takas viemään kun laatikossa 1vrk ikäset pennut.

Ja Isäntämiehellä jalka ns. paketissa, sen liukastumisen takia. Tuli siihen astutusreissulle hintaa, laivamatkat ja taksit päälle. Toivotaan että se osottautuu kannattavaks.
Mun varvasoperaatio ihan kohtsillään. Saas kattoo miten jalkaterä taipuu. Onneks Vlada synytti ennen. 
Vuoden voitokkaimmat ns. TopTen 2024 lista noudatteli samoja vanhoja latuja. On ne aina parhaat löytynyt tästä osotteesta, ettei siinä nyt sen kummempia. 
Tää pistelasku poikkee yhdistyksen käytännöstä sikäli että mun laskuissa on mukana kaikkien suomalaisten griffonit jotka Suomessa ovat 2024 kilpailleet. Se ainut oikea tapa.  Yhdistyksen "lista" koostuu VAIN niistä JÄSENTEN koirista jotka ovat itse vaivautuneet tuloksensa yhdistykselle ilmoittamaan. Eihän tämmösellä tynkäkilpailulla nyt mitään arvoa ole. Joskus tätä olen kysynyt, miksei kaikkien tuloksia voi laskea kun ne helposti netistä on saatavissa. Vastaus on ollut että esteenä on ns. yksityisyyden suoja. Kyllä nää "enenvanhaan" tehtiin yhdistyksen toimesta automaattisesti. Eikä kukaan valittanu. Sitäpaitsi voihan 10-kärjessä listalla jättää tyhjäksi sen sijan jonka kertomiseen ei ole lupaa (!?). Mutta kerrotaan että ykkösenä oli se ja se koira, vakkei se todellisuudessa mahtuis edes 10 joukkoon. Ei ymmärrä vanha ihminen tätä.
Tän vuoden näyttelyt ei oo juurikaan rasittaneet vaan on saanu keskittyä kaikenlaiseen muuhun kuten kaappien järjestelyyn ja lintujen ruokintaan. Trimmauksiin ja tulevaisuuden suunnitteluun. Erilaisten asioiden taulukoimiseen. Mun  lempipuuhaa. Kuopus "Helmi" on kasvanut isoks tytöks ja saa luvan alottaa näyttey

hössötyksen kevään korvalla. Piristysruiske entisiin osallistumisiin, uusi kokematon nuori koira narun päässä. Koskaan tiedä mitä odottaa. Vaikuttas ihan nätiltä koiralta. Ja ehdottomasti korvien väli sillä(kin) kunnossa.
Äitimuori palvelukodissa tossa ihan nurkan takana eikä näyttäs olevan sen suurempaa hätää. Lähinnä tässä itsellä, sääli ja myötätunto. Joka viikko syödään jädet ja yritetään vaihtaa kuulumiset. Joskus on enemmän mukana joskus vähemmän. Ikävintä on erotessa jos kysyy että "missäs se mun koti on, täytyykö jäädä tänne"? Seuraavana yönä ehkä
valvon...   
 

 
MAANANTAI 23.12.

Et voi aika mennä. Mut kummallista oli nähdä marraskuussa (22.11.) vielä kukkiva pelargoonia ja nuppujakin oli raukka vielä tekemässä. Maa valkosenaan jo pitkän aikaa...mut sitten tuli loppu. Sorry vaan.

Siis jouluunki ollaan päästy. Lidlistä jo pelastin pari viikkoo sitten sopivan pienen pyöreen joulukinkkusen. Joka kokonsa puolesta ruistaikinakuoreen paistettuna on just sopiva kahen hengen ja tusinan koiran huusholliin. Ruiskuori on poikaa girffoneillekin. Ja maistuu se ihmisillekin. Pienempinä annoksina. Tuoksu on vertaansa vailla huushollissa ku tommonen on uunissa muhimassa...
Pennut ottivat ja lähtivät sovitusti samana päivänä samalla kellonajalla. Niin paljon yksinkertaisempaa. Menee puheet ja demonstraatiot samalla kertaa. 1½ tuntia. Tyytyväisinä lähtivät koteihinsa harjoittelemaan pennun kanssa. Vielä päiväsaikaan hyvissä ajoin. Että ehtii pentu tutustua uuteen olotilaansa ennen nukkumaanmenoa, yötä. Aamulla kaikki sitten onkin jo vähän tutumpaa.

Valokuva ja videoita on saatu nähtäväksi. Todisteena siitä miten hyvin on mennyt ja miten leikki sujuu KaveriKoiran eli KaveriKissan kanssa kotona. Olikin onni saada pennut paikkoihin joissa kaveri odottamassa! Ja toisaalta, onni heillekin että saivat näin hyvin kouliintuneet puppyt näppeihinsä. Joilta sujuivat kakenmoisen ruuan syönnit, partojen kampaukset ja kynsien käsittelyt, ulkoilut lumessakin, luoksetulot ryhmänimellä "PienetPienet". Tuttuja olivat jo kaikki kodin äänet pölläriä myöten. Hyvällä omalla tunolla voin todeta että olivat kaikki taustatyöt kohillaan. Niinku aina ennenkin. Alakuvassa vielä pojat präijää keskenään synnyinmaisemissa ja pikku neiti Daami  kattoo vierestä et kyllä ootte tyhmiä!

Mut pitihän niitä laivareissujakin tehdä ennen ku vuosi vaihtuu. Marraskuussa näyttelyt Latvian Valmierassa ja hienosti meni porukoilta sielläkin. Tuli 1 LV CH, 2 LVJCh ja yks pentukin oli RoppiPentu. Ei ollu matkaseuralaisellani
enempiä heittää kehiin tällä kertaa. Mutta olipahan pentu hyvällä opintomatkalla. Monen päivän reissu jossa oltiin vaikka missä. Varmasti voittaa nykyiset "koirakoulut" joihin yleensä otetaan muutama koirakko kerrallaan, tyhjään isoon tilaan odottelemaan omia vuorojaan. Ja visusti varomaan kontakteja muihin elollisiin!? En tajuu tätä mallia ja onneks niihin ei ole pakko edes mennä.

Yksi mukava matkamies, Huvikummun Arne Dahl kopsasi itelleen Latvian juniori valion tittelin, kuten myös Ping Ping eli H China Girl. Kiitti vaan myös ihmismatkakaverille Arille taas kivasta seurasta. Ja hauskoista jutuista. Muuttuvia tekijöitä reissuilla aina piisaa. Mut kaikki hoidettu ilman ihmeempiä, rutiinilla. Ettei moitteen sijaa. Oispa näin helppoo himassakin...
Ja sit oli messari. Kasvatit pärjäs tosi hyvin ja Taistokin ekana päivänä paras ja valioitui, FI Ch. PU-2 Intti uros H Gunald Larsson. Hammaspuutoten vuoks tyssäs Taiston matka sunnuntaina. Onneks oli mukana junnunarttu PingPing (H China Girl) ja junioriuros Ande (H Arne Dahl) jotka molemmat pokkasivat voittajatittelit ja Andelle FI JCh. PingPing lisäksi paras narttu molempina päivinä. Kahen päivän koitosten jälkeen oli kotiinpääsy ku lottovoitto. Akka ja koirat yhtä väsykäisiä.
Liettuan 3-päivän Intti näyttelyt mahtu vielä ns.  joulusesonkiin. Bussissa mukana sama setti, Arne Dahl ja China Girl. Molemmista tuli Liettuan Juniori-valiot. China Girl pokkasi vielä 3 päivänä Pahaan Nartun sijoituksen. Mutta kyllä meni olo väsyneeks ja nyt maanantai aamulla himassa ihan puhki olo. Kinkku on kuitenkin jo uunissa ja graavilohi valmistumassa huomiseks.
Ja himasta puheenollen.  Päätin että nyt tai ei koskaan. Soitin ja tilasin ittelleni joululahjan. Ikkunoiden pesun. Tuli kaks tarmokasta naista jotka pani putstälninkiin huushollin kaikki fönsterit pokineen. Tekivät tosi siistii jälkee eikä löytyny lattioilta vesitippaakaan. Kaikki jälet korjasivat. Puoltoista tuntii ja rupes näkyy laseista mäelle.  Kaiken tän pimeen ja märkyyden keskellä tuntu tosi ruhtinaalliselta. Tästä tulee uus traditio, satavarmasti. Ei menny fyrkat turhuuteen. Niinku entisellä pojalla. Jonka iskä neuvo että älä poika pane rahojas turhuuksiinn vaan osta viinaa.
Äityli haetaan maittavalle jouluaterialle. Päivällä syödään jouluinen uunipuuro, ei mitään maitovelliä vaan karjalaisten malliin: vesimaitoon uunissa haudutettu KUIVA RISOTTOMAINEN puuro. Päältä ruskeeks paistunut joka syödään suolasella voisilmällä.  Aattoillan tarjoilussa on vihannesta, salaatteja, rosollia, sillejä, suolasilakkaa, omatekosta graavilohta, savustettuja neulamuikkuja (jos saadaan)  ynnä laatikoita. Kinkusta saavat nauttia koiratkin. Ja ne ruistaikinakuoret! Ohjelmassa seuraa myös jouluglögi sekä viinitarjoilua.
Tätä kaikkea ootellessa toivotan kaikille Hyvää Joulua ja
Onnellista Uutta Vuotta!
Nää pikku tonttusetkin uusissa kodeissaan ekoista jouluista nauttimassa. Saispa olla kärpäsenä katossa tiiraamassa!